Pisteet pysyivät yläkentällä TPS – VJS 2-0

TPS jatkoi voittojen tiellä naisten Ykkösessä, kun VJS kaatui 2-0 lukemilla. 

Ottelun alku oli melko hermostunut molemmilta joukkueilta. Seitsemän minuutin kohdalla Jenni Kauppi sai kovan vedon suoraan päähänsä ja joutui poistumaan pieneen huoltoon. Jos Kaupin loukkaantuminen ehti säikäyttämään, niin valitettavasti pahempaa oli vielä luvassa. 12 minuutin pelaamisen jälkeen juuri Kauppi nousi terävästi vetopaikalle ja laukoi tulisesti. Vantaalaisten maalilla torjunut Viivi Korhonen ei ehtinyt pistämään käsiään pallon eteen, vaan laukaus osui kovaa hänen päähänsä. Nopeasti kävi selväksi, että osuma oli paha, eikä Korhonen voinut peliä jatkaa. 

Kun ottelu pääsi jatkumaan, puuttui molempien tekemisestä se viimeinen terävyys ja vaarallisia maalipaikkoja saatiin odotella liki ensimmäisen puolikkaan loppuun saakka ja kun paikkoja tuli, tuli niitä heti muutamakin. Ensin mustavalkoiset saivat kaksi paikkaa, joista ensimmäisessä Laura Linnala iski pallon oikeaan tolppaan ja vain hetkeä myöhemmin Kauppi puski kulmapotkun tolppaan. Lisäajan lopussa VJS sai oman paikkansa, mutta Salla Laiteenmäen kokeilu painui niukasti takatolpan ohi. Päävalmentaja Akusti Salonen myöntää, että jo ottelun alla oli huomattavissa, ettei kaikki ollut toivotulla tasolla. 

– Jo alkuverryttelyssä piti vähän rauhoitella pelaajia, sillä latautuminen meni jo vähän ylikin. Se sotki tänään myös peliä, kuten myös alun ikävä loukkaantuminen. Korhosen loukkaantuminen oli erittäin valitettava, mutta ikävä kyllä näitä sattuu joskus. Toivottavasti hän kuitenkin toipuu tilanteesta mahdollisimman hyvin. Pelin jatkuessa yritettiin pienillä muutoksilla rauhoittaa peliä ja tauolla käytiin läpi asioita vielä paremmin. 

Tauon jälkeen mustavalkoisten peli parani jonkin verran, mutta molempien tekemisessä oli vielä hakemista. Reilun tunnin kohdalla TPS kolisutteli maalikehikoita kolmannen kerran, kun Taru Kalliovaaran kokeilu pienestä kulmasta pysähtyi ylärimaan. Kun maalikehikot oli käyty läpi, oli jäljellä enää maali. Sitä piti odottaa reilut 70 minuuttia, mutta lopulta mustavalkoiset maalinteossa onnistuivat. Yksi syy tähän oli pienet muutokset. 

– Kun tulosta ei tullut, niin tehtiin pieniä muutoksia ryhmitykseen ja otettiin vahvemmin kiinni ylhäältä ja sitä kautta tarjottiin uusia mahdollisuuksia hyökkäyspäähän. Ryhmityksen vaihdos onnistui ja sen kautta saatiin maalipaikkoja ja maaleja. Ennen maaleja kolisuteltiin tolppia, mutta koko ajan oli luottamus siitä, että paikat konkretisoituvat. 

VJS sai selvitettyä Kalliovaaran antaman kulman, mutta TPS sai ylläpidettyä hyökkäystään. Kalliovaara nappasi pallon itselleen, harhautti vastustajan puolustuksen ja tarjoili maalin edessä odottaneelle Kaupille, joka upotti pallon maalikehikoiden sisään. Maali piristi mustavalkoisia ja reilut kymmenen minuuttia myöhemmin nähtiin toinen osuma. Laura Linnala nousi hyvin vetopaikalle, mutta pallo pysähtyi jälleen maalikehikoihin. Jatta Keskitalo oli kuitenkin tarkkana ja upotti vapaaksi jääneen pallon maaliverkkoihin. Salonen oli tietysti tyytyväinen siitä, että myös kauden toisesta kohtaamisesta napattiin täysi pistepotti, mutta peli itsessään jätti paljon parantamisen varaa. 

– Tänään emme olleet hyviä, eikä oma peli ollut missään vaiheessa sitä, mitä se on viimeiset pari kuukautta ollut. Tehtiin kuitenkin kaksi maalia, pidettiin oma pää puhtaana ja napattiin kolme pistettä ja se on se tärkein asia tässä kohtaa. Se riittää aina, että tekee enemmän maaleja kuin vastustaja, mutta nollapelit ovat siinä mielessä tärkeitä, että niiden avulla tietää puolustuksen tason riittävän ja sitä kautta voi rakentaa määrättyjä asioita myös tulevaa ajatellen. 

  

Myöskään hyökkääjä Taru Kalliovaara ei ottelun jälkeen ollut tyytyväinen siitä, mitä kotiyleisölle tänään tarjottiin, mutta pisteet lämmittivät myös häntä. 

– Pelillisesti tänään oli kyllä rehellisesti sanottuna aika hirveää. Ei saatu pitkiä syöttöketjuja, emmekä saaneet toteutettua niitä taktisia asioita, joita peliltä haluttiin. Saatiin kuitenkin pidettyä vastustaja poissa maalipaikoilta ja luotiin itse tarpeeksi paikkoja, joiden avulla käännettiin matsi voitoksi. 

Ottelun rikkonainen alku loukkaantumisiin ei jäänyt myöskään Kalliovaaralta huomaamatta. Jos heikossa pelissä oli jotain hyvää, niin alun tapahtumien jälkeen ei ollut vaikeaa päästä samalle tasolle. 

– Tämä peli eroaa muista sillä tavalla, että keskittyminen oli jo valmiiksi heikkoa, eikä peli kulkenut toivotulla tavalla, joten keskeytykset eivät muuttaneet peliä merkittävästi. Toki se on pakko sanoa, että loukkaantuminen oli todella harmillinen. Isot tsempit vastustajan maalivahdille! 

Maalikehikoiden kolisuttelusta huolimatta Kalliovaara ei menettänyt uskoaan maalien suhteen, vaan ne pikemminkin loivat uskoa siitä, että pallo maaliin vielä päätyy. 

– Olin tänään todella luottavainen siitä, että pallo jossain kohtaa vielä menee sisään ja niinhän se meni. Luotiin paikkoja ja lopulta tehtiin se maali. Ensimmäisessä maalissa tein pienen askelharhautuksen, käännyin ja keskitin maalille. Pallo osui oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja Jenni iski meidät johtoon. 

Nyt joukkue saa hetken nauttia voittoa, mutta kohta katseet täytyy jo siirtää tulevaan. Kalliovaara korostaa, että vain seuraavalla pelillä on merkitystä. 

– Peli kerrallaan eteenpäin ja aina lähdetään hakemaan vain kolmea pistettä. Ei mietitä sarjataulukkoa, sijoituksia tai mitään muutakaan, vaan keskitytään vain omaan tekemiseen! 

Lisää uutisia