Varusteasiat

TPS JALKAPALLO – VARUSTEOHJEISTUS

Yleistä varusteasioista

Seurahengen ja yhteisöllisyyden kannalta on ensiarvoisen tärkeää huolehtia kaikkien joukkueiden ja pelaajien yhteenkuuluvuuden tunteesta.

Näkyvä ja oleellinen perusta tälle on seuran ja joukkueiden yhtenäinen pukeutuminen. TPS:n kumppaneina toimivat alan jättiläiset, PUMA ja Stadium.

TPS:n pelaajat ja toimihenkilöt pukeutuvat PUMAn varusteisiin (peliasut, harjoitusasut, edustusasut) ja pelaavat PUMAn (tai Selectin) palloilla. Mikäli sarjan, jossa joukkue pelaa, säännöissä ja/tai sopimuksissa määritellään muu pelipallobrändi, menee se seuran ohjeistusten ohi.

TPS:lla on koko seuraa (jalkapallo) sitova sopimus varusteiden hankinnasta PUMA Finlandin sekä Stadiumin kanssa. Sopimuksen mukaisesti TPS sitoutuu käyttämään PUMAn peli- ja harjoitusvarusteita, sekä tekemään varustehankintansa Stadiumin kautta. Jotta sopimuksella saatuja etuja ei menetetä, on jokaisen joukkueen sitouduttava sopimuksen noudattamiseen.

Sovitukset hoidetaan keskitetysti seuran tiloissa tai joukkueen tapahtumien yhteydessä. Sovitussetin voin lainata Stadium Myllystä tai erikseen ilmoitettavalla aikavälillä seuran toimistolta.

Varusteet voi tilata Stadiumin verkkokaupan kautta. Myymälässä on pääsääntöisesti myynnissä vain sukkia ja mahdollisesti shortseja.
Joukkueet uusivat varusteensa heille sopivana ajankohtana.

HUOM! Pelipaidat, sadetakit ja toppatakit tulee edelleen
tilata yhteistilauksena seuran kautta, pois lukien T Additions-toppatakkimallit,
jotka ovat tilattavissa myös yleiseltä sivustolta
.

Pelipaitojen osalta syynä on toimitusketju ja takkien osalta painotekniset syyt.

Joukkue vastaa kaudella 2027 toimihenkilöiden varusteiden hankinnasta siltä osin, kun ne eivät seuran joukkuetoiminnan budjettiin sisälly.

Huomioittehan, että valmentajien ja toimihenkilöiden yläosat (pl. toppatakki ja -liivi) vaihtuvat väriltään harmaisiin sitä mukaa, kun varusteita uusitaan.

TPS Jalkapallon seuramallisto

Seura tilaa sopimusvalmentajien varusteet sekä seuran yhteiset varusteet/harjoitustarvikkeet ja muut seuran toimintamaksuun sisältyvät varusteet.

Joukkueet hoitavat sovitukset keskitetysti ja ohjeistavat jokaista tilaamaan sovitut varusteet ensisijaisesti henkilökohtaisesti suoraan Stadiumin verkkokaupasta. Mikäli joukkue haluaa tehdä yhteistilauksen seuran kautta, tulee sille saada etukäteen seuran hyväksyntä hallintopäälliköltä.

Mikäli varusteita tilataan seuran kautta laskutuksella, tulee tilauksen kokonaishinnan olla laskutettuna ja maksettuna ennen tilauksen suorittamista. Laskutusta varten joukkueen varustevastaavan tulee toimittaa hallintopäällikölle excel-lista, josta käy ilmi laskutettavan nimi ja laskutettava summa. Itse tilauksen varustevastaava tekee edellä mainitun prosessin päätteeksi Stadium Teamsales-verkkokaupasta. Jos toimit joukkueenjohtajana tai varustevastaavana ja sinulla ei ole tunnuksia, olethan yhteydessä hallintopäällikköön.

Huomioittehan, että pelipaidat, sadetakit ja toppatakit tulee edelleen tilata yhteistilauksena seuran kautta, pois lukien T Additions-toppatakkimallit, jotka ovat tilattavissa myös yleiseltä sivustolta.

Pelipaitojen osalta syynä on toimitusketju ja takkien osalta painotekniset syyt. Tiedoksi myös, että mikäli varusteet tilaa suoraan henkilökohtaisesti Stadiumin verkkokaupasta, ohjautuvat bonukset suoraan seuralle. Syynä on järjestelmän tunnistautumismekanismi, joka ei mahdollista ostobonuksen ohjautumista suoraan joukkueelle.

Joukkueet eivät voi hakea Stadiumista varusteita tai tarvikkeita laskulle, vaan kaikki varusteet tilataan ensisijaisesti pelaajan henkilökohtaisella tilauksella verkkokaupan kautta.

Huoltotarvikkeet ja varusteet (kylmäpussit, liivit yms.) voidaan tilata Stadiumista keskitetysti seuran kautta. Näissäkin tapauksissa asiasta sovitaan erikseen hallintopäällikön kanssa. Tilaus suoritetaan vasta maksun suorittamisen jälkeen.

Painatukset

  • vain iso numero selkään – ei pelaajien nimiä
  • ei nimikirjaimia valmentajille
  • pelaajien harjoitusasuihin pieni nro, mikäli joukkue niin päättää

 

HUOM!

Seura ohjeistaa myöhemmin tarkemmin pelipaitoihin ja harjoitusasuihin annettavasta mainostilasta, jonka joukkueet voivat myydä. Seura määrittelee paikan ja koon, joukkue vastaa painatuksista. Joukkueen omasta mainospaikasta tulevat tuotot tulevat täysimääräisinä joukkueen käyttöön.

HUOM! Kumppanit eivät saa olla seuran pääyhteistyökumppaneiden kanssa kilpailevia yrityksiä.

Varusteohjeistukset vaiheittain

HUOM! Kaudella 2027 toimintamaksuun sisältyvä seuratuote on valkoinen harjoituspaita (lyhythihainen), poislukien aloittavat ikäluokat (U7), joiden seuratuotteena on kaudesta 2027 lähtien aina TPS:n pelipaita (musta-valkoraita).  

 

Lapsiurheiluvaihe (ikäluokat T/P6-T/P11)

Ohjeistus (suluissa mallin virallinen nimi mallistossa):

  • Kotipelipaita (Liga26 Striped Jsy / Liga26 Striped Jsy Jr)
  • Mv-paita (Teamliga26 Gk Jersey Ls / Teamliga26 Gk Jersey Ls Jr, “kotipaita” sininen, tai Mv-paita T Ultimate Jsy / T Ultimate Jsy Jr, ”kotipaita” vihreä)
  • Kotipelisukat valkoiset (Teamliga26 Core Sock) tai ”sleevesukat” (T Goal Sleeve Sock)
  • Shortsit valkoiset, tytöillä mustat (T Goal Shorts / T Goal Shorts Jr / T Goal Shorts Wmns)
  • Harjoituspaita/varapelipaita valkoinen (Teamliga26 Matchday Jersey / Teamliga26 Matchday Jersey Jr / Teamliga26 Matchday Jersey W)
  • Harjoitustakki (Teamliga26 Training Jacket / Teamliga26 Training Jacket  Jr) TAI
  • Harjoituspaita 1/4 Zip (Teamliga26 Training 1/4 Zip Top / Teamliga26 Training 1/4 Zip Top Jr / Teamliga26 Training 1/4 Zip Top W)
  • Harjoitushousut (T Goal Pro Trg Pnt / T Goal Pro Trg Pnt Jr / T Goal Pro Trg Pnt Jr W)
  • Sadetakki (T Goal Aw Jkt / T Goal Aw Jkt Jr) 


Suositus:

  • Vieraspelisukat mustat (Teamliga26 Core Sock) tai ”sleevesukat” (T Goal Sleeve Sock)
  • Vieraspelishortsit mustat (T Goal Shorts / T Goal Shorts Jr / T Goal Shorts Wmns)
  • Harjoituspaita musta (Teamliga26 Jersey / Teamliga26 Jersey Jr / Teamliga26 Jersey W)
  • Pipo (mallistossa eri vaihtoehtoja – joukkue sopii yhtenäisen mallin)
  • Palloreppu (Teamgoal Bp Bn)
  • Hanskat (Individual Winteriz Gl)
  • Kauluri (Everest Multi Scarf)
  • Huppari (T Goal Casual Hood tai Hood Jkt, myös Jr-koot)
  • Toppatakki (mallistossa eri vaihtoehtoja – joukkue sopii yhtenäisen mallin)


Nuorisourheiluvaihe ja huippuvaihe (ikäluokat T/P12-T18/P21)

Ohjeistus:

  • Kotipelipaita (Liga26 Striped Jsy / Liga26 Striped Jsy Jr)
  • Mv-paita (Teamliga26 Gk Jersey Ls / Teamliga26 Gk Jersey Ls Jr, “kotipaita” sininen, tai Mv-paita T Ultimate Jsy / T Ultimate Jsy Jr, ”kotipaita” vihreä)
  • Kotipelisukat valkoiset (Teamliga26 Core Sock) tai ”sleevesukat” (T Goal Sleeve Sock)
  • Shortsit valkoiset, tytöillä mustat (T Goal Shorts / T Goal Shorts Jr / T Goal Shorts Wmns)
  • Harjoituspaita/varapelipaita valkoinen (Teamliga26 Matchday Jersey / Teamliga26 Matchday Jersey Jr / Teamliga26 Matchday Jersey W)
  • Harjoitustakki (Teamliga26 Training Jacket / Teamliga26 Training Jacket  Jr) TAI
  • Harjoituspaita 1/4 Zip (Teamliga26 Training 1/4 Zip Top / Teamliga26 Training 1/4 Zip Top Jr / Teamliga26 Training 1/4 Zip Top W)
  • Harjoitushousut (T Goal Pro Trg Pnt / T Goal Pro Trg Pnt Jr / T Goal Pro Trg Pnt Jr W)
  • Sadetakki (T Goal Aw Jkt / T Goal Aw Jkt Jr)
  • Huppari (T Goal Casual Hood tai Hood Jkt, myös Jr-koot ja naisten malli)


Suositus:

  • Reppu tai varustelaukku (Teamgoal Bp Bn tai Teamgoal Bag M)
  • Hanskat (Individual Winteriz Gl)
  • Kauluri (Everest Multi Scarf)
  • Edustuspikee (T Goal Casual Polo / T Goal Casual Polo W)
  • Toppatakki (mallistossa eri vaihtoehtoja – joukkue sopii yhtenäisen mallin)


Valmentajien varusteet:

Seura vastaa vastuuvalmentajien ja seuravalmentajien varusteista ao. varustepaketin muodossa. Apuvalmentajien varusteet tilataan nekin seuran toimesta ja laskutetaan erikseen joukkueilta.

Huomioittehan, että valmentajien ja toimihenkilöiden yläosat (pl. toppatakki ja -liivi) vaihtuvat väriltään harmaisiin sitä mukaa, kun varusteita uusitaan.

Vastuuvalmentajan varustepaketti

  • Toppa- ja sadetakki
  • Harjoituspaita
  • T-paita
  • Harjoitushousut
  • Shortsit

 

Valmentajan varustepaketti

  • Sadetakki
  • Harjoituspaita
  • T-paita
  • Harjoitushousut


Toimihenkilöiden varusteet

Joukkueet vastaavat muiden toimihenkilöiden varusteiden kustannuksista. Varusteet voidaan erikseen sovittaessa tilata seuran toimesta (ota yhteys hallintopäällikköön)

Lisätietoja antaa hallintopäällikkö Mari Jäppilä, mari.jappila@fctps.fi