Naisten kausi alkaa huomenna VJS:n vieraana

Palloseuran kausi Naisten Ykkösessä alkaa huomenna sunnuntaina, kun mustavalkoiset matkustavat VJS:n vieraaksi Vantaalle. Ykkönen on molemmille joukkueille uusi kokemus, sillä TPS pelasi kaudella 2020 Kansallista Liigaa, kun taas VJS pelasi Naisten Kakkosta. Joukkueiden lähtökohdat tulevaan kauteen ovat hyvin erilaiset, sillä VJS:n tavoitteet pyörinevät lähinnä sarjapaikan säilyttämisessä, kun taas TPS tähyää paluuta pääsarjaan. 

TPS on kohdannut tulevan kauden vastustajista harjoitusotteluissa TuWe:n, jonka se voitti 6-2, PKKU:ta vastaan tuli 0-2 tappio ja 1-3 voitto, sekä viimeisimpänä Pallo-Iirot oli vahvempi 1-0 lukemilla. Maaliverkkoja ovat heilutelleet eniten Jenni Rannus, Jenni Kauppi ja Saija Östlund, jotka ovat osuneet kahdesti. 

VJS on kohdannut harjoitusotteluissa HPS:n kahdesti. Ensimmäisestä kohtaamisesta tuli 1-2 tappio ja toisesta 1-3 tappio. Vantaalaiset kokivat myös EBK:ta vastaan 1-3 tappion, mutta NJS kaatui 4-1 ja 3-1 lukemilla, sekä PKKU 2-4 lukemilla. Harjoitusotteluissa joukkueen tehokkain pelaaja on ollut Enni Räihä, joka on heilutellut maaliverkkoja 7 kertaa.
 

Vartti ja Forteen -podcastin kuuntelijat saivat jo kuulla harmillisia uutisia, sillä joukkueen kapteeni Laura Wentjärvi on loukkaantumisen seurauksena sivussa kauden ensimmäisistä otteluista. Kapteenina Wentjärvi on keskittynyt toipumisen lisäksi paljon myös kentän ulkopuolisiin asioihin.

– Reilu kuukausi sitten tuli pieni loukkaantuminen ja vaikka kuntoutuminen on mennyt hyvällä mallilla eteenpäin, niin en ole vielä täydessä pelikunnossa. Sitä kohti edetään hyvää tahtia, mutta muutama ensimmäinen matsi jää välistä. Tämä on ollut itselleni samalla uuden opettelua, sillä on pitänyt huomioida myös kapteenin vastuu ja rooli. Vaikka en ole voinut painaa kentällä joukkueen mukana, olen sen laidalla ollut henkisenä tukena hoitamassa omaa rooliani. Omasta mielestäni olen onnistunut hoitamaan kapteenina melko hyvin, vaikka tilanne onkin uusi.

Vartti ja Forteen -podcastin vieraana Wentjärvi mainitsi myös siitä, että joukkueen päävalmentaja Akusti Salonen on onnistunut tuomaan uusia ajatuksia jopa kokeneelle pelaajalle.

– Akusti on ihan erilainen valmentaja aikaisempiin verrattuna ja vain hyvällä tavalla. Hänellä on ihan oma ajatusmaailmansa ja omat toimintatavat, mutta hän pystyy perustelamaan kaiken todella hyvin. Hän tuo myös joukkueen uutta taktista tietoa ja hän tuo asiat esiin hyvin selkeästi. Näkyy, että hänellä on selkeät suunnitelmat.

Vaikka Wentjärven henkilökohtainen kausi ei pääsekään alkamaan, on hän silti tyytyväinen siitä, että kaikesta huolimatta kausi päästään aloittamaan suunnitellusti.

– Joukkueen puolesta on todella hienoa, että kausi kaikesta huolimatta alkaa ajallaan. Hienoa, että päästään taas pelaamaan! Kauden lähestyminen on näkynyt kaikkien otteissa todella hyvin ja jokainen on valmiina painamaan. 

Wentjärven ollessa sivussa, korostuu Inkeri Niemen ja Netta Laasion rooli joukkueessa, sillä heidän täytyy paikata hänen jättämäänsä aukkoa kentällä. Laasio korostaa, että vaikka Wentjärvi onkin sivussa kentältä, on yhteistyö kapteeniston välillä ollut tiivistä.

– Wena on hoitanut taustalla omaa rooliaan ja me olemme Inkerin kanssa hoitaneet oman osuutemme kentällä. Yhteistyö on pelannut hyvin ja olemme yhdessä suunnitelleet asioita, jotka auttavat joukkuetta eteenpäin. Joukkueen sisällä tunnelmat ovat olleet hyvät ja kaikkien tekemisestä on näkynyt, että kausi alkaa aivan hetken kuluttua. Huomenna päästään itse irti VJS:n vieraana ja yleisesti ottaen ensimmäiset ottelut ovat haastavia. Joka tapauksessa lähdemme kuitenkin kaikkiin otteluihin aina hyvällä asenteella ja kovalla työllä, jotta saamme pisteet mukaan. Mennään ottelu kerrallaan eteenpäin ja opitaan pelaamaan sillä tasolla, mitä meiltä odotetaan. 

Kun Laasiolta kysyy siitä, miten pisteet saadaan Turkuun, on vastaus melko selkeä.

– Tehdään hyvin niitä asioita, joita ollaan treenattu, pelataan joukkueena mahdollisimman hyvin ja autetaan toinen toistamme.

Kausi 2020 oli Palloseuralle haastava, mutta katseet ovat nyt tiukasti tulevassa. Päävalmentaja Akusti Salonen korostaa, että keskittyminen täytyy olla siinä, mitä itse voi jatkossa tehdä.

– Olemme käsitelleet edellisen kauden ja katseet on siirretty eteenpäin. Emme jää murehtimaan niitä asioita, joihin emme voi vaikuttaa, vaan keskitymme siihen, mitä voimme tehdä. Olemme muuttaneet aiemmasta montakin eri asiaa ja isoimpana tietysti muutokset pelitavassa ja siinä, miten harjoittelemme.

Talven ja kevään aikana joukkue on päässyt ajamaan uutta pelityyliä sisään ja samalla pelaajat ovat saaneet mahdollisuuksia näyttää omia taitojaan. Salosen mukaan tärkeintä on ollut joukkueen kokonaisvaltainen kehitys.

– Harjoitusottelut olivat mahdollisuus opetella ja ajaa sisään niitä asioita, joita olemme koko talven harjoitelleet. Samalla myös jokainen pelaaja on saanut samalla mahdollisuuden näyttää taitojaan, sekä saada kokemusta pelillisistä asioista. Harjoitusotteluiden kautta olemme saaneet myös hyvin tietoa siitä, mitä täytyy tehdä. Edellisessä harjoitusottelussa näkyi ongelmia viimeisellä kolmanneksella ja sitä ollaan hiottu jo pitkään paremmaksi. Nyt on paranneltu niitä pieniä, mutta ratkaisevia asioita. Lähtökohtaisesti keskitymme kuitenkin kokonaisuuteen.

TPS on lähtökohtaisesti yksi kauden ennakkosuosikeista, mutta Salonen korostaa, että tämä tuo vastustajille myös pientä lisälatausta keskinäisiin kamppailuihin.

– TPS herättää jo nimenä vastustajissa varmasti vähän lisää latausta. Olemme perinteikäs ja iso seura ja meiltä odotetaan paluuta pääsarjaan. Jokainen haluaa pistää kapuloita rattaisiin, mutta meidän täytyy vain kestää se. Ykkönen on mielenkiintoinen sarja, jossa on mukavasti erilaisia joukkueita ja nuoria pelaajia.

Vaikka sarja-avauksessa kohdattava VJS tuleekin Ykköseen nousijajoukkueena ja TPS on monien papereissa ennakkosuosikki, on Salonen edellyttänyt kaikilta täyttä valmistautumista kauden alkua varten.

– VJS:lla on omat vahvuudet ja omat pelilliset tavoitteet, joita he pyrkivät toteuttamaan huomennakin. Olemme kiinnittäneet näihin asioihin huomiota, jotta olemme valmiina heti kauden alussa. Emme kuitenkaan ole keskittyneet liikaa vastustajaan, vaan oman pelin toimiminen on se tärkein asia. Sen pitää toimia, sillä VJS ei lähde peruuttelemaan vaan edessä on tiukka vääntö, jossa toivon mukaan pystymme toteuttamaan omia asioitamme niin hyvin, että saamme pisteet mukaan.

Vantaalaiset saattavat olla osalla vähän tuntemattomampi joukkue, mutta Salonen jatkaa huomiselle vastustajalle kehuja pitkäjänteisestä työstä.

– VJS:lla on taustalla organisaatio, joka on pitkään tehnyt hyvää työtä niin tyttöjen, kuin poikienkin puolella. Naisten nouseminen Ykköseen on osoitus siitä, että pitkäjänteinen työ on tuottanut tulosta. Varmasti laadukas joukkue.

Vartti ja Forteen -podcastissa joukkueen kapteeni Wentjärvi mainitsi tavoitteeksi suoran nousun ja Salosen mukaan se on ainoa mahdollinen tavoite.

– Pelaamme sarjaa, jonka tavoitteena on nousu Liigaan. Miksi lähtisimme pelaamaan, jos se ei olisi tavoitteena? Jos emme voi sanoa sitä ääneen, niin olemme myös kaukana sen saavuttamista. Nousu kuitenkin vaatii valmennukselta ja pelaajilta jokapäiväistä työtä niin kentällä kuin arjessa. Täytyy olla valmis välillä uhrautumaan tietyistä asioita, jotta ollaan parhaassa iskussa pelien aikana.

Harjoituskauden alkaessa Palloseuran loukkaantumistilanne oli ikävä, mutta tällä hetkellä asiat ovat päävalmentaja Salosen mukaan hyvällä mallilla.

– Jos muistellaan sitä aikaa, kun joukkueen harjoituskausi alkoi, niin terveystilanne oli hyvin heikko. Siihen verrattuna tämän hetken tilanne on oikein hyvä. Muutama pelaaja on ihan palaamisen kynnyksellä ja pidempiaikaisia loukkaantumisia on vain yksi, joten lähtökohdat kauteen ovat hyvät.

Ottelu pelataan ilman yleisöä, mutta sitä voi seurata Solidsportin kautta kuuden euron hinnalla.

https://solidsport.com/vjsedustus/games/g/y1sb8sht

Lisää uutisia