Tepsin naiset avasivat viime viikonloppuna Naisten liigan alemman loppusarjan voitokkaasti. TPS löi GBK:n Kokkolassa lukemin 1-3 ja voitto oli sarjanousijoista jo kolmas tällä kaudella. Keskiviikkona Turkuun saapuu porilainen NiceFutis, joka myös avasi alemman loppusarjan voitolla. Porilaiset kipusivat samalla sarjassa yhdeksännelle tilalle ohi GBK:n taistelemaan sarjapaikastaan.
Tepsin osalta pelin henki on keskiviikkona harvinaisen selvä. NiceFutis nurin ja sarjapaikka ensi kauden Naisten liigaan on sataprosenttisen varma. Tepsin ei tarvitse sen jälkeen jännittää, muiden pelaamisia, sillä GBK ja NiceFutis kohtaavat keskenään vielä kahdesti ja syövät väkisinkin toisiltaan pisteitä niin, että kumpikaan näistä ei voisi Tepsiä enää sen jälkeen saavuttaa. Ja Naisten liigastahan saa passituksen Ykköseen vain se sarjan vihoviimeinen joukkue.
– Kyllä joukkueessa oli sellainen hyvä fiilis jo menomatkalla Kokkolaan, että varmistetaan se sarjapaikka sitten tulevilla kierroksilla mahdollisimman nopeasti, mutta aloitetaan nämä loppupelit GBK-voitolla. Ja niinhän siinä kävi. Me laskimme itsekin, että jos me voitetaan keskiviikkona, niin voidaan pelata sen jälkeen ilman paineita loppukausi, TPS:n maalivahti Katja Kankaanpää tietää.
Kankaanpää palasi TPS:n pelaavaan kokoonpanoon viiden kuukauden tauon jälkeen jälkeen jo PK-35:ttä vastaan Vantaalla, kun toppari Siiri Hammar loukkasi jalkansa vakavasti. Se, että pelipaikka löytyi silloin kentältä, oli pienoinen pakko pelaajien vähäisen määrän vuoksi. TPS:n päävalmentaja Jouni Alén heitti Kankaanpään ässäksi kärkeen myös Kokkolassa. Alénin veto oli täysosuma, sillä maajoukkuetason maalivahti viimeisteli joukkueelleen 3-1-maalin kulman jälkitilanteesta. Katjan maalituuletuksissa oli todellista tunnetta. Kankaanpään nimi muuten komeilee tällä hetkellä alemman loppusarjan maalipörssin kärjessä ihan jo aakkosjärjestyksen perusteella, koska kukaan muukaan pelaaja ei ole onnistunut maalaamaan vielä kahta kertaa. Kaiken kukkuraksi tämä hyökkäyspään maali on syntynyt vain kahden matsin kärkikokemuksella – ja vain kuudessatoista minuutissa.
– Puhuin Jounin kanssa ennen peliä, että pistetään Mäkelän Eve kentälle ajoissa ja mut ehkä ihan lopussa, koska muita vaihtopelaajia kentälle ei ollut. Kun tein maalin, fiilikset oli ihan epätodelliset ja sen varmaan näki niistä mun tuuletuksista. Koko jengillä oli sellainen kestohymy päällä paluumatkalla, Kankaanpää myöntää.
Tepsin tytöille koko kausi on ollut tähän asti erittäin onnistunut pariin aikaisempaan sesonkiin verrattuna. Tepsille ei ole tullut tällä kaudella yhtään pelillistä romahdusta ja joukkue on kaatanut suurista FC Hongan sekä pelannut tasan HJK:n ja PK-35:n kanssa. Muutama turha tappio suisti Palloseuran kuitenkin alempaan loppusarjaan. Silti jo nyt näyttää jo vahvasti siltä, että niitä viimeisen kierroksen sydämentykytysotteluita ei tarvitse tällä kaudella kokea.
– TPS on ollut tällä kaudella aiempia kausia tasaisempi joukkue ja puolustus on pitänyt koko kauden erinomaisesti. Meillä on ollut paljon vaihtuvuutta, erittäin nuori joukkue ja ikäviä avainpelaajien loukkaantumisia päälle, mutta silti pelaamisen taso ja työmoraali on säilynyt koko ajan erinomaisena. Uskon, että kyse on pelirohkeuden kasvamisesta. Päät ei enää painu, vaikka vastustaja menisi alkuun johtoon, Kankaanpää kiittelee.
Kankaanpää löytää itsensä ensi keskiviikkona kuitenkin siltä totutulta paikalta, eli tolppien välistä.
– Kahden ottelun seikkailun jälkeen palaan maaliin, näin on sovittu. Karoliina on pelannut upean kauden, kun on saanut kunnolla vastuuta. Sovimme jo aikaisemmin kuitenkin, että Karo torjuu Kokkolassa ja minä tämän Pori-pelin, Kankaanpää vahvistaa.
Naisten liigan alemman loppusarjan ottelu TPS – NiceFutis alkaa Turun Urheilupuiston yläkentällä keskiviikkona 11.9. klo 18.30.