Hyvää kannattaa todellakin odottaa. TPS voitti tänään tämän kauden ensimmäisessä Turun derbyssä FC Interin suorastaan murskaavasti 4-1. FC Inter johti vielä tauolla 0-1, mutta sen jälkeen kentällä ei ollut kuin yksi joukkue. Ja se joukkue oli Turun Palloseura. Raitapaidat pelasivat toisella puoliajalla kauden parasta peliään, eikä Inter mahtanut sen ylivoiman edessä yhtään mitään.
-Alku oli vähän vaikeaa aina Interin johtomaaliin asti, mutta sen jälkeen pääsimme paremmin peliin mukaan. Ensimmäisen puoliajan loppu oli jo ihan kohtuullista peliä, mutta toinen puoliaika oli täysin meidän. Inter tippui kokonaan meidän kyydistä. Olisimme voineet tehdä ihan hyvin pari vielä lisääkin, loistomatsin kymppipaikalla pelannut Petteri Pennanen tuuletteli.
-Tepsi sai sen tasoitusmaalin ja me jotenkin lamaannuimme siitä ihan täysin. TPS:n tasoituksen jälkeen taistelutahtomme oli hukassa. Emme vaan saaneet enää sitä henkeä päälle, että olisimme tosissamme pystyneet enää taistelemaan voitosta. Ehkä nämä ovat niitä mentaalipuolen asioita. TPS iski nopeasti kaksi seuraavaa maalia ja olimme siinä vaiheessa lyötyjä, Inter-kippari Henri Lehtonen puolestaan murehti.
Ottelu alkoi melko tunnustelevissa tunnelmissa. Peli alkuun hieman sekavaa ja TPS-hyökkääjä Aleksi Ristola sai tällin päähänsä ja joutui paikattavaksi. Inter käytti tämän miesylivoiman hyväkseen ja karkasi johtoon vastaiskusta. Lehtonen juoksi vasenta laitaa, kiskaisi pallon
luukulle, josta Guy Gnabouyou latasi sen verkkoon.
-Aleksi joutui paikattavaksi ja tiedän, että se kestää sellaiset 4-8 minuuttia. Olisin voinut ottaa tietysti nopean vaihdonkin, mutta ei tämä peli siihen kaatunut, TPS-luotsi Marko Rajamäki kertasi ensimmäisen puoliajan harmaita hetkiä.
Pian Interin maalin jälkeen Toni Kolehmaisella oli paikka tasoittaa ja TPS viritti myös armottoman hässäkän Inter-maalille, mutta kukaan ei pystynyt sutimaan palloa verkkoon.
Toiselle puoliajalle TPS tuli kuin pyörremyrsky. 50.minuutin kohdalla Pennanen nosti pallon tyylikkäästi linjan taakse. Tikit päässä painanut Ristola kuoletti pallon ja latasi sen suoraan maalin vasempaan yläkulmaan. Interin maalissa debytoinut hollantilainen Stef Doedee jäi haromaan tyhjää.
58. minuutin kohdalla Kolehmainen vapautti Pennasen, joka purjehti keskeltä läpi ja pamautti pallon voimalla keskelle Interin maalia.
Inter-leirissä ei oltu ehditty kunnolla toipua vielä Tepsin johtomaalistakaan, kun taas rysähti. Tällä kertaa Interin puolustus tunaroi oikein huolella ja Mikko Hyyrynen kiitti ja vispasi pallon ohi Doedeen.
-Tultiin toiselle puoliajalle täynnä uskoa ja se näkyi nopeasti myös tulostaululla. Peli vapautui noista maaleista ja Inter putosi kyydistä. Joka jätkä tiesi, mitä kentällä pitää tehdä ja paikkojakin tuli vielä koko ajan lisää, TPS-kapteeni Toni Kolehmainen myhäili.
Inter yritti vimmatusti kavennusta ja kerran pallo pyörikin TPS:n maaliviivalla, mutta todellista uhkaa ei enää ollut. Kävi päinvastoin ja Hyyrynen latasi lisäajalla vielä lopullisen niitin Interin verkkoon. Hyyrynen nousi kahdella maalillaan kaikkien aikojen derby-maalien ykköseksi. TPS-kärki on upottanut Interin verkkoon nyt viisi osumaa ja taakse jäivät neljän maalin kerhoon kuuluvat Mika Wallden, Jonatan Johansson, Samuli Lindelöf sekä tänään TPS:n kokoonpanosta puuttunut Mika Ääritalo.
-Hienoahan sekin toki on, mutta pääasia tänään oli voitto ja ne kolme pistettä. Toinen puoliaika oli kauden parasta peliämme, Hyyrynen summasi.
TPS:ltä puuttuivat Ääritalon ja pitkäaikaispotilaan Jukka Lehtovaaran lisäksi pelikiellossa ollut Jarkko Hurme sekä flunssapotilas Juho Lähde. Vaihtopenkillä istuivat muun muassa Matias Majapuro sekä viimeiset minuutit pelannut Leroy Maluka.
-Niillä pelataan, ketkä ovat kunnossa ja pelikelpoisia. Me olimme erittäin hyvällä joukkueella liikkeellä ja kaikki täyttivät tänään paikkansa, Rajamäki vielä muistutti.
Kautta aikain 31. derby käänsi myös tasaiset voimasuhteet nyt TPS-merkkiseksi. TPS otti nyt 12. voittonsa, kun naapurileirissä voittoja on yksi vähemmän. Tasapeliin on päädytty kahdeksan kertaa. Inter on voittanut TPS:n paikallispelissä viimeksi niinkin kauan sitten kuin keväällä 2009.