TPS:n tappioton putki päättyi perjantaina Helsingissä

TPS:n pitkä neljäntoista ottelun mittainen tappioton putki päättyi perjantaina Helsingissä, kun rajusti loppukauteen satsannut IF Gnistan pystyi kaatamaan vieraansa lukemin 1-0. Ykkösessä viimeisenä oleva IF Gnistan nappasi Palloseuran kustannuksella vasta tämän kauden toisen voittonsa. TPS hallitsi kuitenkin ottelun ensimmäisellä puoliajalla selkeästi kenttätapahtumia, mutta maalia sei kyennyt lukuisista paikoistaan tekemään. Ottelun toiselle puoliajalle IF Gnistan tuli kentälle aivan uusitulla ilmeellä, kun taas TPS:n suurimmat pelihalut tuntuivat jääneet Oulunkylän MustaPekka Areenan pukukoppiin.

IF Gnistan rakenteli voittomaaliksi jääneen osumansa ottelun 57. minuutilla. Helsinkiläiset lähettivät pitkän pallon TPS:n maalille ja ensimmäistä otteluaan kotijoukkueen riveissä pelannut Jean Silva pääsi karkumatkalle. Hän sijoitti pallon tarkasti ohi TPS-maalivahti Jonathan Viscosin. TPS sai varsinaisen kirivaihteen päälle vasta aivan ottelun lopussa. Ottelun lopun tiimellyksessä IF Gnistanin Kron Rexhepi sai punaisen kortinkin, mutta TPS:n tasoitus jäi kuitenkin tekemättä. Gnistan nousi voitollaan vain pisteen päähän GrIFK:sta ja joukkue ilmoittautui näin mukaan taisteluun sarjapaikastaan. TPS puolestaan jakaa sarjan kärkipaikan tasapisteissä FC Hongan kanssa, mutta ottelun enemmän pelanneena. KPV väijyy pisteen perässä.

– En ole tyytyväinen ottelun lopputulokseen, mutta viime päivinä kovasti vahvistunut Gnistan pelasi erittäin hyvin. En halua selitellä mitään, mutta keskikenttämme meni uusiksi Jani Virtasen ja Niklas Blomqvistin poissaolojen myötä. Teimme tänään yhden ratkaisevan virheen puolustuslinjassa, eikä meille ole sellaisia virheitä tällä kaudella juurikaan tullut. Harmittaa, että virhe tuli juuri tähän otteluun, sillä tämä peli olisi pitänyt pystyä kyllä voittamaan, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen tiivisti tuntonsa.

Kooste ottelusta: https://tpstv.fi/kooste-gnistan-tps-1-0-04-08-2017/

TPS:n pelit jatkuvat perjantaina 11.8. todellisella kärkiottelulla, kun espoolainen FC Honka saapuu Turkuun vieraaksi. Ottelu alkaa Veritas Stadionilla klo 18.30. Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Espoossa 1-1-tasapeliin.

Lisää uutisia