TPS jatkaa Jalkapallon Ykkösessä kolmen pisteen etumatkalla ennen espoolaista FC Honkaa. TPS hoiteli sarjan toiseksi viimeisimmällä kierroksella helsinkiläisen IF Gnistanin Kupittaalla lukemin 3-1. Ykkösen kahden kärkijoukkueen maalierovertailut menivät kuitenkin kokonaan uusiksi, kun FC Honka nuiji OPS:n Oulussa täysin käsittämättömin 0-10-lukemin. Jokainen ymmärtää, että jos sarjapaikastaan taistelava joukkue häviää kotonaan noin järkyttävin tappioluvuin, ei kaikki ole ihan kohdallaan.
Ykkösen kauden 2017 kohokohta huipentuu ensi lauantaina 21.10. kuitenkin Tapiolassa, kun TPS vierailee toisen kerran tämän kauden aikana Espoossa. Koska TPS menetti maalieroetunsa Hongan suhteen lauantaina, on pelin henki Tapiolassa selvä. TPS on suora nousija voitolla ja tasapelillä. Honka taas nousee suoraan Veikkausliigaan voittamalla lauantaina TPS:n. FC Hongalla on siis pakkovoiton paikka. Toki tämän parin häviävä osapuoli pääsee haastamaan Veikkausliigan toiseksi viimeisimmän joukkueen vielä kaksiosaisessa liigakarsinnassa. Näillä näkymin vastustaja on joko HIFK tai PS Kemi.
TPS lähti lauantaina Gnistania vastaan todella väkevästi liikenteeseen. Palloseura takoi ennen avausjakson puoliväliä jo kahden maalin johdon. Ensin Mika Ääritalo lakaisi pallon tyhjiin TPS:n hienon hyökkäyskuvion päätteeksi ottelun 20. minuutilla. Muutama minuutti tästä ja TPS-kippari Sami Rähmönen rankaisi vieraitaan oikealta puolelta. Peli näytti tässä vaiheessa taputeltulta.
Gnistan löi kuitenkin painetta aivan 1. puoliajan lopulla, kun Aleksander Akbarin laadukas ja kierteinen veto painui TPS-maalin verkkoon ohi Jonathan Viscosin. TPS:llä oli kuitenkin sitä ennen ensimmäisellä puoliajalla puolenkymmentä paikkaa tappaa peli peli lopullisesti.
Ottelun toinen puoliaika oli tasaisempi kuin ensimmäinen. Gnistan hyökkäsi rohkeasti, koska sen oljenkorsi sarjassa säilymiseen perustui pelkkään voittoon. Aivan ottelun ottelun lopussa TPS rankaisi oulunkyläläisiä kuitenkin onnistuneella vastaiskulla ja maalilla. Jani Virtanen kurotti palloon rankkarialueen rajalla ja syötti sen eteenpäin, jonka jälkeen Ilari Mettälä oli läpi ja syksyn mies pyyhkäisi vasurillaan pallon varmuudella verkkoon.
– Meillä oli kovaa painetta ennen peliä, mutta saatiin ne tärkeät kolme pistettä tänne. Se miten ne tulevat, ei sillä ole väliä, TPS:n avausmaalin tekijä Mika Ääritalo muistutti.
– Ei me Espooseen lähdetä mitään tasapeliä hakemaan, vaan voittoa. On hienoa, että kauden viimeisessä pelissä on aitoa panosta. Minä ainakin tykkään, TPS-puolustaja Juri Kinnunen myönsi.
Ehkäpä uransa viimeisen kotipelinsä TPS-paidassa pelannut Mikko Hyyrynen sai koko kotiyleisönsä ja TPS-kannattajat taakseen ottelussa. ”One more year” -huudot kaikuivat ympäri stadionia.
– Meidän tehtävänämme oli voittaa tämä ottelu, eli hoitaa se oma osuus. Mitä maalieroon tulee, niin on todella sääli, että tällä sarjatasolla tulee jotain 0-10-tasoisia lukemia. Gnistan taisteli hienosti, mutta me olimme loppujen lopuksi kuitenkin parempia. Ensimmäiset 40 minuuttia pelasimme erinomaista peliä, sitten tuli se pieni nukahdus. Toisen puoliajan alku oli haastaavaa, mutta loppua kohden pelasimme taas parempaa peliä. Mielestäni lopputulos oli oikeutettu kokonaisuudessaan, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen tiivisti ottelun jälkeen.