Turun Palloseuran miesten edustusjoukkue kohtaa tänään Ykkösliigan ottelussa KTP:n. Ennen ottelun alkua kentällä vietettiin juhlallisuuksia, kun seitsemän mustavalkoista seuralegendaa aateloitiin TPS Jalkapallon kunniagalleriaan.
TPS Jalkapallon kunniagallerian uudet jäsenet
#32 Yrjö Tuomi (s. 19.4.1903 – k. 6.7.1989)
Yrjö Tuomi pelasi TPS:ssä seuran ensimmäiset toimintavuodet 1922–1934. Tuomi oli voittamassa TPS:n seurahistorian ensimmäistä Suomen mestaruutta vuonna 1928. Lempinimellä ”Tommi” tunnettu tukilinjan pelaaja saavutti ensimmäisenä TPS-pelaajana 200 Palloseurassa pelatun ottelun rajapyykin. Tuomi oli ensimmäinen henkilö, jolle myönnettiin TPS:n kultainen ansiomerkki.
#33 Matti Sundelin (s. 4.12.1934)
Moninkertainen maalikuningas ja ikuisten ennätysten mies. Turun Palloseuraa vuosina 1953–1962 edustanut hyökkääjä Matti Sundelin laukoi nimensä lähtemättömällä tavalla suomalaiseen jalkapallohistoriaan. ”Sunttu” voitti SM-sarjan maalikuninkuuden kolmeen otteeseen, vuosina 1957, 1959 ja 1960. Sundelinin tehokkain kausi oli 1960, jolloin hän tykitti Palloseuran paidassa peräti 30 maalia. Yli 60 vuotta myöhemmin Sundelinin yhden kauden maaliennätys on edelleen voimassa – yksikään toinen pelaaja ei ole tehnyt Suomen pääsarjassa yhtä paljon maaleja yhden kauden aikana. Sundelinin tykkikaudelta 1960 on edelleen voimassa myös toinen ennätys, nimittäin yhden ottelun maaliennätys pääsarjatasolla. TPS kohtasi 9. lokakuuta Kupittaalla SM-sarjaottelussa pietarsaarelaisen IF Drottin ja voitti 7–0. Sundelin ampui käsittämättömästi kaikki ottelun maalit.
Sundelin joutui lopettamaan uransa polvivamman takia vuonna 1962 vain 27-vuotiaana. SM-tason pelien määrä jäi 82:een, mutta maalitahti kertoo omaa kieltään Sundelinista. 82 SM-sarjaottelussa Sundelin tykitti 87 maalia. 1950-luvulla TPS pelasi useamman kauden Suomensarjassa, ja siellä Sundelin tehtaili neljän kauden aikana 54 osumaa.
Jalkapallomaajoukkueessa Sundelin pelasi viisi A-maaottelua vuosina 1956–1960. Hän viimeisteli Suomi-paidassa kaksi maalia.
Sundelin oli urheilun moniosaaja, sillä jalkapallon lisäksi hän pelasi jääpalloa ja jääkiekkoa – TPS-paidassa tietysti. Sundelin kuului TPS:n ensimmäiseen jääkiekon suomenmestarijoukkueeseen vuonna 1956. Jääkiekon SM-sarjassa Sundelin pelasi vuosina 1952–1962 kaikkiaan 100 ottelua ja teki niissä tehopisteet 90+36=126. Sundelin oli Suomen jääkiekkomaajoukkueen ensimmäinen turkulainen MM-kisapelaaja. Jääkiekossa hän pelasi kaikkiaan 19 A-maaottelua.
#34 Rauli Nummi (s. 22.7.1947 – k. 31.1.2021)
Rauli Nummi oli TPS:n pitkäaikainen luottopuolustaja, joka pelasi raitapaidoissa kaikkiaan 382 edustusottelua. Seurauskollinen Nummi edusti koko uransa ajan vain TPS:ää. Nummi voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa vuonna 1964 TPS:n A-poikien riveissä. Seuraavana vuonna tuli samassa ikäluokassa jo toinen Suomen mestaruus. Seuran lahjakas oma kasvatti vakiinnutti paikkansa TPS:n edustusjoukkueessa kaudella 1966.
Nummi oli voittamassa TPS:n riveissä jalkapallon miesten Suomen mestaruuksia kausina 1968, 1972 ja 1975. Vuoden 1971 mestaruusvuosi jäi väliin, koska Nummi keskittyi silloin omasta tahdostaan opiskeluihin.
Nummi oli todellinen pelikenttien herrasmies. Puolustaja Nummi pelasi SM-tasolla 219 ottelua ja otti niissä ainoastaan yhden varoituksen.
#35 Regina Hollmén (s. 23.6.1958)
Regina Hollmén on yksi suomalaisen naisjalkapallon uranuurtajista. ”Rekku” oli mukana voittamassa TPS:n ensimmäistä Suomen mestaruutta vuonna 1978. Hollmén valittiin Suomen naisten A-maajoukkueen kaikkien aikojen ensimmäiseen harjoitusryhmään vuonna 1973 ja maajoukkuedebyyttinsä hän teki vuonna 1975. Pelasi uransa aikana kymmenen A-maaottelua.
Uransa toisen Suomen mestaruuden hyökkääjänä pelannut Hollmén voitti Kaunis Nainen Futiksen paidassa 1985. Kaudella 1988 Hollmén toimi helsinkiläisen PP-Futiksen valmentajana naisten SM-sarjassa ja näin hänestä tuli sarjan ensimmäinen naispuolinen valmentaja. Valmentanut PP Futiksen lisäksi TPS:ää, Turun Tovereita, Tikkurilan Palloseuraa ja Jyväskylän Pallokerhoa. Hollmén on nimetty myös jalkapallon naisten pääsarjan kunniakerhoon.
#36 Dan-Ola Eckerman (s. 26.3.1964 – k. 21.5.1994)
Dan-Ola Eckerman oli TPS:n legendaarinen maalivahti. ”Dani” edusti seuraa vuodet 1983–1991. Eckerman muistetaan erityisesti yhtenä San Siron sankareista. TPS kohtasi vuonna 1987 UEFA Cupissa Italian suurseura Inter Milanin ja venyi uskomattomalla tavalla 1–0-voittoon San Sirolla pelatussa ensimmäisessä osaottelussa. TPS-maalivahti Eckerman nappasi kahdeksan torjuntaa ja nollasi Italian Serie A:n huippujoukkueen.
Kotimaan kentillä Eckerman oli voittamassa kolmea SM-hopeaa ja yhtä SM-pronssia. Eckerman on nimetty jalkapallon miesten pääsarjan kunniakerhoon. Traagisesti leukemiaan sairastunut ja vain 30-vuotiaana menehtynyt Eckerman ehti viimeisellä pelikaudellaan 1991 vielä voittaa Suomen Cupin mestaruuden TPS:ssä. Uransa viimeisellä pelikaudella Eckerman debytoi Suomen A-maajoukkueessa ja torjui Suomi-paidassa kaikkiaan neljässä ottelussa.
#37 Petri Sulonen (s. 20.6.1963)
Porista kotoisin ollut toppari Petri Sulonen siirtyi TPS-paitaan kaudeksi 1987 ja pelasi turkulaisten riveissä 13 vuoden ajan aina kauteen 1999 asti. Hän voitti TPS:n kanssa Suomen Cupin mestaruuden kaksi kertaa, vuosina 1991 ja 1994. Sulonen oli TPS:n vuoden 1994 cup-mestarijoukkueen kapteeni.
Sulonen saavutti TPS:ssä SM-hopean vuonna 1989 ja SM-pronssin vuosina 1987 ja 1996. ”Pete” muodosti vuosikausia Tepsin luotetun toppariparin yhdessä Ari Heikkisen kanssa. Sulonen on nimetty jalkapallon miesten pääsarjan kunniakerhoon.
Sulonen on yksi San Siron sankareista. Tepsin luottotoppari oli nollaamassa Italian suurseura Inter Milania ja johdattamassa turkulaisia ikimuistoiseen 1–0-vierasvoittoon UEFA Cupin ottelussa vuonna 1987.
Sulonen pelasi urallaan yhteensä 405 ottelua SM-tasolla. Hänet valittiin vuoden liigapelaajaksi vuonna 1994. Suomen A-maajoukkueessa Sulonen pelasi kymmenen ottelua.
#38 Ari Heikkinen (s. 8.4.1964)
Vuolijoella syntynyt Kajaanin Palloilijoiden kasvatti Ari Heikkinen siirtyi TPS-paitaan kaudeksi 1984. Topparina pelannut Heikkinen teki lopulta kymmenvuotisen uran Tepsissä edustaen turkulaisseuraa aina vuoteen 1993 asti. Heikkinen johdatti kapteenin roolissa TPS:n Suomen Cupin mestaruuteen vuonna 1991. Heikkinen pelasi TPS:ssä 231 ottelua ja muodosti vuosikausia seuran luotetun toppariparin yhdessä Petri Sulosen kanssa.
TPS:ssä pelatessaan Heikkinen valittiin Urheilutoimittajain liiton vuoden jalkapalloilijaksi vuonna 1989. Heikkinen on yksi yksi San Siron sankareista. Tepsin luottotoppari oli nollaamassa Italian suurseura Inter Milania ja johdattamassa turkulaisia ikimuistoiseen 1–0-vierasvoittoon UEFA Cupin ottelussa vuonna 1987.
Heikkinen nousi TPS:ssä A-maajoukkuepelaajaksi ja teki maajoukkuedebyyttinsä vuonna 1989 ottelussa Egyptiä vastaan. Hän pelasi kaikkiaan 51 A-maaottelua. Suomen mestaruuden Heikkinen voitti Valkeakosken Hakan paidassa vuosina 1995 ja 1998. Heikkinen on nimetty jalkapallon miesten pääsarjan kunniakerhoon.