Jaro ja TPS jäivät 1-1 (0-1)- tasapeliin lauantain ainoassa Veikkausliigaottelussa Pietarsaaressa. Juho Lähde vei TPS:n ensimmäisellä puoliajalla johtoon, mutta Jaron Jussi Aalto viimeisteli loppunumerot toisella puoliajalla.
TPS aloitti vahvasti, mutta alkuminuuteilla ei kuitenkaan todellisia tekopaikkoja nähty. 11. minuutilla Jaro tuli puolestaan ensimmäisen kerran vaarallisesti. Aalto pelasi Simon Skrabbille boksiin oikealla ja hetken pyörähtelyn jälkeen Skrabb tarjosi takaviistoon Tommi Haanpäälle, mutta laukaus noin seitsemästä metristä meni ohi.
Ottelu jatkui tasaisissa merkeissä, mutta seuraavaa tekopaikkaa saatiin odottaa. Reilun puolen tunnin kohdalla Skrabb tälläsi hurjan pommin noin 25 metristä, mutta TPS-maalin ylärimaan.
Heti perään syntyi ottelun avausmaali toiseen päätyyn. Mika Ääritalo pelasi Njazi Kuqille boksiin, joka pudotti taakse. Juho Lähde nappasi pallon ja laukoi sen boksin sisältä tolpan kautta maaliin.
Muutama minuutti ennen taukoa Aalto syötti oikealta päädystä takaviistoon. Papa Niang oli vetopaikassa boksissa, mutta jatkoi pelivälineen vielä vasemmalle. Markus Kronholm yritti nostaa noin 10 metristä takakulmaan, mutta Jaakko Nyberg siivosi pallon lähes maaliviivalta.
Heti toisen puoliajan alussa TPS oli siirtyä kahden maalin karkumatkalle. Kuqi pääsi nokikkain Vitali Telesin kanssa, mutta Jaro-vahti esitti erittäin tärkeän torjunnan.
Jaro otti hieman otetta pelistä ja tulikin tasoihin tunnin kohdalla. Thomas Kula ajoi vasemmalla päätyyn ja keskitti matalan pallon maalille. Aalto ohjasi etukulmalta pelivälineen juuri ja juuri maaliviivan yli.
Viimeisellä puolituntisella nähtiin useampia huippupaikkoja kummassakin päädyssä. Kaksi minuuttia Jaron tasoituksen jälkeen Petteri Pennanen kolisutteli maalikehikoita ja viisi minuuttia eteenpäin, niin Henrik Moisander selvitti vastaantulollaan Skrabbin murtautumisen.
76. minuutilla Kuqi pääsi puolittain vasemmalta läpi. Laukaus jäi kuitenkin vaisuksi ja Teles nappasi pallon. Neljä minuuttia eteenpäin ja Papa Niang laukoi kovaa pienestä kulmasta, mutta Moisander torjui kulmaksi.
82. minuutilla Pennanen laukoi boksin vasemmasta kulmasta kohti takakulmaa, mutta Teles venytti ja torjui. 86. minuutilla Kuqille puolestaan siunaantui hyvä paikka, kun Jarkko Hurme keskitti oikealta ja TPS-hyökkääjä puski maalinedustalta, mutta ohi.
89. minuutilla Timo Tahvanainen oli osua toisessa päädyssä, mutta Moisander puolestaan venytti komeasti boksista vasemmalta lähteneen laukauksen tielle.