Suomalaisessa jalkapallossa lukematon määrä otteluita on kaatunut luovuuden puutteeseen, enemmän pisteitä ansiokkaasti taistelleilta joukkueilta valmentajiensa mukaan on vienyt ainoastaan kentän suuntainen, ikävän voimakas vastatuuli. Luovuutta on kaivattu varsinkin hyökkäyskolmanneksella, ja hyökkäyspäähän on usein etsitty siirtomarkkinoilta pelaajia, joilla tämä mystinen ominaisuus on.
Mutta mitä luovuus on? Onko se nopeuden, potkutekniikan tai 1v1-taituruuden kaltainen harjoiteltava ominaisuus, vai niitä kuuluisia määrittelyn tavoittamattomissa olevia henkimaailman juttuja? Valitettavasti kolumnistinne ei osaa tähän vastata, mutta ennen kuin laitatte miehen vaihtoon, ei osaa tarkasti kukaan muukaan. Luovuutta on pyritty tutkimaan ja mittamaan yksilön kykynä tuottaa tietyssä ajassa poikkeavia ratkaisuja annettuihin tehtäviin. Poikkeavilla ratkaisuilla tarkoitetaan sellaisia temppuja, jotka eivät valtaosalle ihmisistä tulisi mieleenkään. Luovia ihmisiä on pyritty seulomaan väkijoukoista rahtaamalla ihmisiä tutkimuksiin ja pyytämään heitä keksimään esimerkiksi mahdollisimman monta käyttötarkoitusta tiiliskivelle. Luovuus on siis ilman muuta yksilön ominaisuus, se tiedetään. Se, mitä ei tiedetä, on luovuuden koostumus. Älykkyys ja luovuus eivät esimerkiksi kulje käsi kädessä.
Luovuuden käsitteen soveltaminen jalkapallokentällä osoittautuukin ennakoitua hankalammaksi. Otetaan esimerkiksi 12.7. pelattu MP-TPS –ottelu, ja sen 32. peliminuutti (löytyy TPS-TV:n ottelukoosteesta ajassa 3.04 eteenpäin). Matej Hradecky saa pallon Miro Tenholta, pääsee kuljettamaan paineetta eteenpäin, ja antaa selostaja Ville Kuusista lainaten loistavan syötön linjan taakse juoksevalle Riku Sjöroosille. Erinomainen suoritus, joka johtaa todella hyvään maalipaikkaan, mutta myös klassinen esimerkki ratkaisusta, joka usein pistetään luovuuden piikkiin. Määritelmän mukaan Hradecky kehitti tilanteessa ratkaisun, joka ei normaalille ei-luovalle ihmiselle tulisi mieleenkään. Luova ratkaisu oli seurausta Matej Hradcekyn, yksilön, erinomaisuudesta. Tässä kohtaa selitys ontuu, sillä TPS-kapteeni ei suinkaan ollut ainoa tai edes ensimmäinen joka kyseisen ratkaisun keksi. Kun syöttö lähtee liikkeelle, on Sjöroos jo matkalla, joten alkuperäinen idea ratkaisuun on tullut siis Sjöroosilta. Onko luova nero siis aloitteen tehnyt Sjöroos, eikä syötön antanut Hradecky?
Todellisuudessa kyseessä on äärimmäisen looginen tapahtumaketju, jonka alulle panija ei ole kumpikaan lopullisista toteuttajista. Videon ja kuvakulmien perusteella domino-palikat lähtevätkin kaatumaan Jussi Aallon aloitteesta. Pallon ollessa aiemmin Tenholla Aalto on liikkunut keskushyökkääjän paikaltaan vastaan. Jotta MP:n puolustuslinja ei voi tulla Aallon mukana kohti palloa ja pienentää TPS:n pelinrakentelulle jäävää tilaa, pitää jonkun uhata linjan selustaa pysymällä asemassa ja peliasennossa, josta linjan taakse voi juosta. Pallon ollessa kentän oikealla puoliskolla, se on usein vasemman laitahyökkääjän, tässä tapauksessa Sjöroosin tehtävä. Kun pallo päätyy Hradeckylle, jolla on ”avoin jalka” eli mahdollisuus syöttää pallo linjan taakse, on Sjöroosin käytännössä pakko tehdä aloite, muuten hän pelaa tilanteen väärin. Yhtä lailla Hradeckyn on pakko pelata pallo Sjöroosin juoksuun, mikäli syöttölinja on auki ja ajoitukset kunnossa. Näin luovuudeksi ristitty ratkaisu paljastuikin loogiseksi jatkumoksi, jossa useampi pelaaja teki oikeita havaintoja pelitilanteesta, ja vielä tilanteeseen sopivia liikkeitä ja ratkaisuja oikealla ajoituksella. Myönnettäköön että joudun hieman arvailemaan, sillä en ole ollut läsnä treenikentällä tai pukukopissa, kun on käyty läpi pelitaktisia asioita. Tarkemmin sitä, missä esimerkiksi vasemman laitapelaajan halutaan olevan kun pallo on oikealla topparilla, tai mitä hänen halutaan tekevän kun keskushyökkääjä tulee vastaan. Usein luovuuden seuraukseksi julistamamme tapahtumat ovat kuitenkin sovittujen asioiden ja mallien toteuttamista hyvällä ajoituksella, ja riittävän havainnoin ja siihen perustuvan oikean ratkaisun valitsemista.
En väitä, etteikö luovuutta olisi olemassa jalkapallossa. Sellainen ilmiö on kuitenkin löydetty tutkimuksessa, ja ihmisiä on pystytty luokittelemaan luoviksi ja vähemmän luoviksi. Jalkapallokentillä on nähty yksilösuorituksia, joissa pelaaja on yksinkertaisesti yrittänyt jotain, joka ei kenellekään muulle olisi tullut edes mieleen. Mutta uskallan väittää, että otteluita ratkaistaan luovuudella korkeintaan kerran kahdessa kaudessa, jos sitäkään. Lisätodisteeksi kelvatkoon vaikka kaikkien aikojen maalisyöttäjän ja ilman muuta ”luovan pelaajan” Dennis Bergkampin lausunto. Bergkamp kertoi kirjassaan maalisyötöstään Freddy Ljungbergille Juventusta vastaan Mestarien liigassa. Maalissa Bergkamp pyörittelee kahta italialaispuolustajaa jalkapohja-miinoilla, ja lopulta vippaa eleettömästi pallon näiden välistä Ljungbergille, jolla on ohitettavaan enää pelkkä maalivahti. Bergkamp ei kuitenkaan pyöritellyt puolustajia hullussa luovuuden puuskassa, vaan joutui tekemään harhautuksensa, koska Ljungbergiltä kesti niin kauan tehdä tilanteen kannalta oikea juoksu linjan selustaan. Siksi luovuus ei ole kaninkolo, johon valmentaja tai joukkue voi piiloutua huonon esityksen jälkeen.
*****
Jesse Saarinen @jessesaarine
Kirjoittaja on TPS-kasvatti, entinen liigapelaaja, nykyinen KaaPo:n juniorivalmentaja, luokanopettajaopiskelija ja TPS:n kausikorttilainen.
