Rehellisesti puhuttuna en aina ole perustanut kannattajista hirvittävästi. Minulla on kannattajatoiminnan alkuajoista huonoja kokemuksia. Elämäni toisen Liigacup-esiintymisen jälkeen eräs kannattaja totesi minulle Turun keskustassa, että joukkueelta hieno esitys, mutta sinä olit kyllä ihan ***** huono. Pelasin muistaakseni viisi minuuttia lopusta.
Ensimmäisiin kokemuksiini kannattajista kuuluvat myös kaksi rumaa derbytappiota, joista toisessa kannattajat käänsivät joukkueelle selkänsä ja toisessa odottivat pukuhuoneen ulkopuolella päästäkseen kertomaan omat mielipiteensä joukkueen esityksestä. Tämänhetkisestä näkökulmasta on helpompi ymmärtää kyseiset teot ja oikeus niille, mutta aikanaan kannattajan ja fanin ero ei ollut minulle vielä ihan selvä.
Suomessa kannattaminen on myös ollut kokemuksieni mukaan huomattavasti lyhytkestoisempi ja ohimenevämpi ilmiö kuin muualla. Sympatisoidessani Espanjaa vuoden 2002 ja 2006 MM-kisoissa olin aika yksin ajatuksineni, ensi kesänä todennäköisesti kaksi kolmesta YLE:n kisalähetyksiä kotisohvalla katsovista on vannoutuneita Espanja-faneja.
Samalla tavalla homma on toiminut myös suomalaisten seurojen kanssa. Ensin on tullut menestys, sitten kannattajabuumi. Kokkolassa kolme kierrosta ennen Ykkösen päätöstä olimme KPV:n kanssa sarjataulukossa sijalla kolme ja pelasimme kotona VIFK:ta vastaan. Satoi räntää ja paikalla oli noin 20 ihmistä, ja liioittelen tässä nyt ylöspäin, koska pidän kokkolalaisista. Kaksi viikkoa myöhemmin Viikingit lipsahti Atlantista vastaan ja KPV meni karsintoihin. Karsintojen vieraspeliin matkusti toista sataa kokkolalaista vihreät peruukit päässä, hurjassa karnevaalitunnelmassa.
Sen takia suhtautuminen myös TPS-kannattajiin on ollut hieman skeptistä. Kannattajatoimintaa ei juurikaan ollut ennen Mixu Paatelaisen saapumista ja ensimmäisiä mitaleita, ja nyt kun odotettavissa olevan menestyksen vuodet ovat ohi on vanhalla kaavalla helppo ennustaa, että ensin menee menestys ja sen perässä laantuu kannattajatoiminta.
Siirtyessäni Kaarinan Poikiin Tepsistä olin aluksi pettynyt siihen, ettei KaaPo:n peleissä käynyt oikein ketään. Nyt kolmannen kauden alkaessa olen todella tyytyväinen siitä, että näen peleissä ne samat naamat. Olen oppinut, että tärkeämpää on se ketkä ovat paikalla, kuin se ketkä eivät. Se, että on olemassa ihmisiä, joille seura merkkaa jotain, on tuhat kertaa parempi kuin se, että saisi joka peliin viisinkertaisen määrän satunnaisia katsojia, jotka eivät koskaan enää tulisi uudestaan. Seuran kassa voi olla eri mieltä, mutta jalkapalloromantikko on tätä mieltä.
Ja TPS-kannattajat ovat edelleen täällä. Eikä buumi ole laantumassa. On väärin edes puhua mistään buumista. Jouduin katsomaan VPS-pelin koosteen kahdesti, koska ensimmäinen kerta meni siihen, että kuuntelin laulaako taustalla tosiaan TPS-kannattajat noin kovaa. Ilmeisesti myös HJK-vieraspelin kannattajabussi on täynnä, ja kannattajat järjestelevät jo isompaa bussia.
Se on käsittämättömän hieno viesti pelaajille, turkulaisille ja suomalaisille jalkapalloihmisille. Paljon tärkeämpi ja painavampi viesti on se, että katsomossa on ihmisiä, jotka elävät täysillä seuran mukana, seisovat ja laulavat koko pelin, kuin se, että muutama satunnaiskävijä jättää tulematta.
*****
Jesse Saarinen @jessesaarine
Kirjoittaja on TPS-kasvatti, entinen liigapelaaja, nykyinen KaaPo:n juniorivalmentaja, luokanopettajaopiskelija ja TPS:n kausikorttilainen.
