Jalkapallon Kansallinen Ykkönen jatkui lauantaina 14.6. Oulussa, kun yhteen iskivät ONS ja TPS. Sarjakauden avauskierroksella huhtikuussa Turussa TPS oli vienyt pidemmän korren 2–0, mutta nyt osat vaihtuivat ja ONS piti pisteet kotonaan lukemin 3–1.
Oulussa Castrénin tekonurmella käyty kamppailu eteni pitkään TPS:n johdossa. Turkulaisvieraiden johtomaali syntyi runsaan puolen tunnin pelin jälkeen, kun Ilona Heinonen keskitti vasemmalta laidalta boksiin ja Miina Kanerva latasi pallon voimalla oululaisten maaliin. Maali oli tällä kaudella ison roolin Tepsin keskikentällä ottaneelle Kanervalle ensimmäinen edustustasolla.
Parikymmentä minuuttia ennen loppua TPS:n johtoasema vaihtui hetkessä tappioasemaksi, kun ONS iski kahden minuutin sisällä kahdesti. Oululaisten tasoitusosuman ampui vapaapotkukuvion päätteeksi Reeta Pirilä, jonka laukaus painui vastustamattomasti aivan TPS-maalin yläkulmaan. ONS:n 2–1-osuman viimeisteli vain pari minuuttia myöhemmin Roosa Uitto, joka TPS-puolustuksen merkkausvirheen myötä oli jäänyt aivan vapaaksi boksiin ja pääsi ohjaamaan matalan keskityksen verkon perukoille. Viime minuuteilla Viivi Niemelä sinetöi vielä loppulukemiksi 3–1.
– Oli huono esitys meiltä. Tahtotila oli heikko, joka näkyi teknisenä suorittamisena ja siinä, että tuli tosi paljon huolimattomuusvirheitä. Emme olleet joukkueena valmiita tekemään tarpeeksi töitä, ja olimme jatkuvasti vähän myöhässä joka tilanteessa. Pitkään oltiin johdossa, mutta meidän huonon boksin puolustamisen myötä kaveri pääsi sitten iskemään pari pikamaalia ja lopun 3–1-maali oli sitten enää kosmetiikkaa, summasi ottelua TPS:n päävalmentaja Petri Haapasalo.
TPS:n kausi jatkuu tiistaina kotona Yläkentällä, kun joukkue kohtaa kello 19.00 alkavassa ottelussa Ilveksen. Liput peliin voit ostaa ennakkoon edullisemmin Lippu.fin verkkokaupasta. TPS–Ilves on Kansallisen Ykkösen kuukauden ottelu ja siten nähtävissä suorana myös Ruutu-palvelussa.
Lopputulos:
ONS–TPS 3–1 (0–1)
Ottelun maalit:
32 min 0–1 Miina Kanerva
72 min 1–1 Reeta Pirilä
74 min 2–1 Roosa Uitto
89 min 3–1 Viivi Niemelä
Varoitukset:
ONS
59 min Toni Koskinen (th)
TPS
55 min Saana Latvalahti
59 min Jade Sinisalo
65 min Ilona Heinonen
TPS:n kokoonpano:
Lydia Suokari (MV)
Hikaru Viherlaakso
Adeliina Laine
Saana Latvalahti
Veronika Laurén (80 min Enna Jalkanen)
Miina Kanerva (80 min Elvi Manninen)
Rosa Rantanen (C) (90+1 min Inka Kainulainen)
Jade Sinisalo
Ilona Heinonen
Alisa Ignatov (90+1 min Rianna Nurmi)
Jadelen Knös (46 min Minea Järnström)
Erotuomari: Tom Prové
Pelipaikka: Castrén TN, Oulu
Yleisömäärä: 110
Sää: 19°, pilvistä ja poutaa
Seuraava ottelu: Ti 24.6. klo 19.00 TPS–Ilves, Urheilupuiston Yläkenttä.