Jalkapallon naisten Kansallisen Ykkösen karsintasarja jatkui lauantaina 6. syyskuuta Espoossa FC Hongan ja Turun Palloseuran kohtaamisella. Joukkueiden kaksi aiempaa kohtaamista kuluvalla kaudella olivat molemmat päättyneet Hongan voittoihin, eikä kolmas kerta tuonut tilanteeseen muutosta. Espoolaiset pitivät pisteet Tapiolan Urheilupuistossa maalein 3–2.
Avauspuoliajan ainoa maali nähtiin 21. minuutin kohdalla, kun Melissa Ahlroos onnistui ohittamaan TPS:n maalia vartioineen Lydia Suokarin. Toisen puoliajan alussa Alina Haapaniemi kasvatti hetkellisesti Hongan johtolukemat 2–0:aan, mutta TPS onnistui iskemään kavennuksen vain minuuttia myöhemmin. Turkulaisten ensimmäisen osuman Tinja-Riikka Korpelan selän taakse upotti Anni Vina. TPS jahtasi tasoitusta, mutta runsaat kymmenen minuuttia ennen loppua Honka onnistui iskemään 3–1-osuman, asialla illan toisen maalinsa viimeistellyt Melissa Ahlroos. TPS kavensi vielä 82. minuutilla Rosa Rantasen maalilla lukemat 3–2:een, mutta ei enää kyennyt nousemaan tasoihin, joten pisteet jäivät kotijoukkueelle Espooseen.
– Taas tyypillinen peli meiltä, helppoja maaleja omaan päähän. Saatiin itse tehtyä kaksi maalia, mutta liian helposti lasketti kaveri iskemään. Tosi tasainen peli, hyvät maalintekotilanteet menivät aika lailla tasan. Harmi, ettei saatu pisteitä mukaan – edellytyksiä olisi ollut, mutta meidän omat virheemme taas vähän kostautuivat. Puolustettiin muutama tilanne huonosti, summasi TPS:n päävalmentaja Petri Haapasalo.
Turkulaisittain pelin positiiviseen antiin kuului nuoren Anni Vinan onnistuminen. TPS:n B-tytöistä mukaan nostettu Vina oli Espoossa ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa Kansallisen Ykkösen ottelussa. Oikeana laitahyökkääjänä pelannut Vina pelasi täyden ysikymppisen ja viimeisteli uransa ensimmäisen edustusjoukkuemaalin.
– Se antaa uskoa tulevaan, kun nuoret pelaajat onnistuvat. Olemme rohkeasti nostaneet B-junioreista pelaajia mukaan naisten joukkueeseen, toki vähän pakon sanelemanakin. Näissä hetkissä valmentaja voi kuitenkin todeta, että ratkaisut ovat olleet oikeita, kun nuoret pelaajat onnistuvat vastuuta saadessaan. Anni on monipuolinen nuori pelaaja, joka pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa. Hän pystyy voittamaan paljon kaksinkamppailuja omalle joukkueelleen ja sellaiset pelaajat ovat valmentajalle aina kullanarvoisia, Haapasalo tuumaa.
TPS:n kausi jatkuu tänään vierasottelulla FC Lahtea vastaan.
Lopputulos:
FC Honka – TPS 3–2 (1–0)
Ottelun maalit:
21 min 1–0 Melissa Ahlroos
52 min 2–0 Alina Haapaniemi
53 min 2–1 Anni Vina
78 min 3–1 Melissa Ahlroos
82 min 3–2 Rosa Rantanen
Varoitukset:
FC Honka
64 min Misha Koyari
TPS
–
TPS:n kokoonpano:
Lydia Suokari (MV)
Hikaru Viherlaakso
Saana Latvalahti (64 min Emma Alanen)
Annika Idman
Enna Jalkanen
Miina Kanerva (C) (72 min Elvi Manninen)
Peppi Kivikoski
Rosa Rantanen
Jade Sinisalo
Minea Järnström
Anni Vina
Erotuomari: Markus Riutta
Pelipaikka: Tapiolan Urheilupuisto, Espoo
Yleisömäärä: 125
Sää: 16°, puolipilvistä ja poutaa
Seuraava ottelu: Pe 12.9. klo 19.00 FC Lahti – TPS, Lahti.