TPS-talentti Albion Ademi jatkaa kasvattajaseurassaan

TPS:n omista kasvateista Albion Ademi jatkaa seurassa kaksivuotisella sopimuksella. Vuoden 1999 ikäluokkaa oleva Ademi kuuluu oman ikäluokkansa lahjakkaimpiin pelaajiin koko Suomessa. Keskikentällä hyökkäävässä roolissa parhaiten viihtyvä Ademi on leireillyt vuoden 2014 aikana Manchesterin molemmissa suurseuroissa sekä viimeksi Brightonissa paikallisen Hove Albion FC:n vieraana. Ademilla on jo kokemusta myös Suomen nuorimmista ikäkausimaajoukkueista. Ademi pääsee harjoittelemaan kaudella 2015 myös seuran edustusjoukkueen kanssa.

Lisää uutisia