TPS solmi viisi uutta jatkosopimusta

Veikkausliigakauteen 2011 valmistautuva TPS on solminut viisi uutta pelaajasopimusta. Joukkueen kapteenistoon viime kaudella kuulunut Jaakko Nyberg jatkaa raitapaidoissa seuraavat kaksi kautta. Uudet jatkosopimukset on solmittu myös Henrik Moisanderin, Kalle Mäkisen, Ville Rannikon sekä Leroy Malukan kanssa.

Topparin tontilla parhaiten viihtyvä Nyberg on kuulunut seuransa runkopelaajiin viimeiset kaksi kautta. 30-vuotias Nyberg aloitti liigauransa kaudella 2000 VPS:n paidassa. Kahden Vaasassa pelatun kauden tämä kemiläislähtöinen puolustaja siirtyi seitsemäksi kaudeksi Norjaan. Nyberg on pelannut ennen alkavaa kautta 98 Veikkausliigaottelua ja viimeistellyt niissä seitsemän maalia. Nyberg on voittanut kahden TPS-kauden aikana yhtä monta SM-pronssia sekä Suomen Cupin.

Raitapaidat on solminut myös kolme jatkosopimusta seuran omien kasvattien kanssa. Maalivahti Henrik Moisander debytoi puolestaan Veikkausliigassa TPS:n paidassa kaudella 2008 ja siirtyi seuraavaksi kaudeksi VPS:n riveihin. Vuoden 1985 ikäluokkaa oleva Moisander siirtyi jo kesällä 2003 Ajax Amsterdamin nuorisoakatemiaan, mutta palasi sitten Ruotsin kautta Suomeen. Moisander on pelannut yhtensä 16 Veikkausliigaottelua, joista viimeksi viisi kaudella 2010 TPS:n paidassa. Moisanderin sopimus on kaksivuotinen.

Puolustaja Kalle Mäkinen esiintyi ensimmäistä kertaa liigatasolla kentällä kaudella 2008. Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin viime kaudella, kun hän sai tililleen 14 liigaottelua. Helmikuussa 22 vuotta täyttävä Mäkinen on omimmillaan laitapuolustajan tontilla. Mäkinen ja TPS ovat sopineet seuraavasta kahdesta kaudesta. Topparina pelaava Ville Rannikko jatkaa puolestaan raitapaidoissa kauden 2013 loppuun asti. Vuoden 1994 ikäluokkaa oleva Rannikko on kuulunut Suomen ikäkausimaajoukkueisiin viime kaudet. Rannikolla on Veikkausliigadebyytti vielä tekemässä.

Etelä-Afrikasta kotoisin oleva hyökkääjä Leroy Maluka aloitti viime kauden Kakkosessa ÅIFK:ssa, mutta liittyi loppukaudesta TPS:n liigarinkiin. Vuoden 1985 ikäluokkaa oleva Maluka pelasi syksyllä yhteensä viisi liigaottelua. Maluka ja TPS ovat sopineet toistaiseksi kaudesta 2011.

Lisää uutisia