TPS:n putoaminen varmistui lopullisesti

TPS pelaa kaudella 2015 Jalkapallon Ykkösessä. Muutaman viikon jo lähes varmana pidetty asia sai lopullisen sinetin lauantaina, kun FC Lahti kävi hakemassa Turusta kolme pistettä viime hetken maalillaan. Perinteikäs TPS lähtee hakemaan vauhtia toiseksi korkeimmalta sarjatasolta viidennen kerran historiansa aikana. TPS on palannut pääsarjatasolle neljä kertaa ja eiköhän viideskin kerta toteudu, kun aika on siihen vaan kypsä.

TPS:llä oli ennen lauantai-iltapäivän kierrosta vielä se häviävän pieni sauma säilymiseen, mutta se taisi murentua jo Espoosta kuultujen väliaikatietojen myötä. TPS kuitenkin piti ihan hyvää taistelusykettä yllä, vaikka FC Lahti oli vähän joka sektorilla sitä hieman edellä. Lahdelle tarjottiin johtoasemaa ensimmäisen puoliajan lopulla, kun sille vihellettiin pilkku. Loistavan ottelun pelannut Jukka Lehtovaara voitti kuitenkin kaksintaistelun Petri Pasasta vastaan torjuen vedon.

Ottelun toisella puoliajalla edettiin edelleen suhteellisen tasaisissa merkeissä, mutta rutinoitunut Lahti veteli koko ottelun ajan vaarallisia kulmia. TPS:n kohtaloksi koitui se FC Lahden vihoviimeinen kulmapotku. Pilkun missanut Pasanen jatkoi pallon päällään verkkoon kulman jälkitilanteesta ottelun 88. minuutilla.

Lisää uutisia