TPS:n loppukiri alkoi liian myöhään

TPS hävisi tänään Veikkausliigan kärkikamppailussa HJK:lle kirpaisevasti lukemin 1-2. Klubi hallitsi ottelun ensimmäistä puoliaikaa selvästi, mutta toisella puoliajalla nähtiin kuin uudesti syntynyt Palloseura. Voittoon asti se ei kuitenkaan riittänyt.

-Ei päästy alussa vauhtiin mukaan ja tekeminen oli jotenkin tahmeaa. Toisella puoliajalla tehtiin jotain muutoksia ja pelissä olikin aivan eri syke. HJK oli kahden maalin johdossa, mutta joutui sitten puolustuskannalle, kuten se tämän pelin psykologiassa usein käy. Meidän
olisi pitänyt pystyä tekemään se maali jo aikaisemmin niistä paikoista, mitä meillä oli, TPS-luotsi Marko Rajamäki harmitteli.

-Tämä Turku on ollut erityisen paha paikka meille tällä kaudella, joten olen erittäin tyytyväinen joukkueeni esitykseen. Ensimmäinen puoliaika oli meidän ja toisella sitten vähän tiivistettiin peliä. Tepsi on menettänyt juuri Kolehmaisen, mikä on iso asia heille, mutta meillä oli vastaavasti suuria viime hetken loukkaantumisongelmia ja jouduimmekin lähtemään tänne käytännössä kokonaan ilman laitapakkeja, HJK:n päävalmentaja Antti Muurinen puolestaan muistutti.

Kuten jo sanottu, niin HJK:n tahdissa lähdettiin liikkeelle. Ottelun avausmaali näki päivänvalon 21. minuutin kohdalla. Vikkelä Erfan Zeneli vippasi pallon TPS:n linjan taakse Mika Väyryselle, joka zippasi pallon varmasti verkkoon avopaikasta yli Henrik Moisanderin.

HJK repi johdon jo kahteen maaliin 41. minuutin kohdalla. Liukas kenttä teki tepposensa Jaakko Nybergille ja Juho Mäkelä pääsi livahtamaan karkuun. HJK-kärki ei yleensä tällaisista paikoista erehdy ja mies niittasikin pallon varmasti verkkoon.

Kalle Mäkisen ikävä nivusvaiva oireili aivan puoliajan lopussa ja kentälle juoksi tilalle Kennedy Eriba.

Ottelun toiselle puoliajalle tuli todellakin piristysruiskeen saanut TPS. Kotijoukkue otti selkeän kenttäkomennon ja HJK tyytyi lähinnä puolustamaan. Tuore TPS-kippari Jarkko Hurme pelasi ensimmäisen puoliajan keskikentän pohjalla ollen joukkueensa parhaita, mutta hän siirtyi takaisin puolustuksen laidalle ja Kennedy sukelsi keskialueelle.

-Kun tällaisen puujalan laittaa tuohon Kolen entiselle tontille, niin eihän siitä oikein mitään tule, Hurme vähätteli, ja aivan turhaan.

Tunnin kohdalla turkulaisyleisöä jälleen koeteltiin, kun HJK:n Sakari Mattila taklasi Petteri Pennasta rumasti takaapäin. TPS:n kymppipaita jouduttiin taluttamaan suoraan pukukoppiin. Pennanen liikkui ottelun jälkeen kainalosauvoilla ja oikea jalka oli vahvoissa siteissä.

-Yleensä kun kuuluu napsahdus, niin se ei ole hyvä merkki. Täytyy vaan olla optimisti ja uskoa, että mistään vakavammasta ei olisi kuitenkaan kysymys, Pennanen toivoi.

TPS sai nollan puhki vasta lisäajan viimeisillä sekunneilla, mutta se maali oli sitten sitäkin komeampi. Santeri Mäkinen tuli kuin heittämällä oikeasta laidasta keskelle ja pyssytti pallon tyylikkäästi takanurkkaan.

-Toisella puoliajalla pelattiin huomattavasti paremmin ja rakenneltiin hyvin tilanteita. Se maali nyt vaan tuli niin myöhään ja näin kävi, Hurme manasi.

– Emme olleet oikein kevyellä jalalla alussa liikkeellä, mutta toisella puoliajalla tultiin sentään jo peliin mukaan, Mäkinen myös.

Lisää uutisia