TPS-legenda Kim Suominen valittiin postuumisti Vuoden nuorten valmentajaksi

TPS-legenda Kim Suominen on valittu postuumisti Suomen Palloliiton Läntisen alueen Vuoden nuorten valmentajaksi 2021. Palkinnon vastaanottivat ennen miesten Ykkösen TPS–PIF-ottelua Kimin rakkaimmat, hänen poikansa Casper ja leskensä Linda.

Kim Suominen valmensi viimeiset kymmenen vuotta TPS:n P17-ikäluokan joukkuetta. Yleisö osoitti kunnioituksensa legendan arvokkaalle työlle seisaallaan taputtaen.

”Kimi” oli äärimmäisen pidetty ja humaani persoona, jonka ymmärtäväisessä valmennus- ja kasvatusopissa sadat nuoret saivat loistavaa oppia jalkapallossa. Paljon nähnyt ja kokenut Kimi ehti opastaa ja kannustaa nuoria myös jalkapallon ulkopuolisen elämän haasteissa.

Suominen kävi itse aikanaan TPS:n oman juniorikoulun ja nousi Palloseuran edustusjoukkueeseen kaudella 1987. Hän pelasi raitapaitojen edustusjoukkueessa yhteensä kuusi kautta. Kimi kuului myös Tepsin San Siron sankareihin, eli siihen joukkueeseen, joka kävi kaatamassa UEFA Cupin karsinnoissa FC Internazionalen Milanossa ikimuistoisella tavalla lukemin 1–0.

Pitkän juniorimaajoukkueputken jälkeen Kimi pelasi vuosina 1993–1996 myös 39 A-maaottelua ja viimeisteli Suomen paidassa neljä maalia. Hän pelasi hienolla urallaan myös itävaltalaisessa Admira Wackerissa sekä ruotsalaisessa IFK Norrköpingissä. Kimi voitti TPS-paidassa pronssia sekä hopean ja Suomen Cup -kannun vuonna 1991. Suomen mestaruuden hän voitti TPV:n paidassa vuonna 1994.

Lisää uutisia