TPS joutui taipumaan alivoimalla vasta aivan lopussa

TPS: torstai-illan puhde Veikkausliigassa ei mennyt tuloksellisesti alkuunkaan suunnitelmien mukaan. Liigassa edelleen neljäntenä olevat raitapaidat veivät Valkeakosken Hakaa ottelun ensimmäisellä puoliajalla mennen tullen, vaikka Toni Kolehmainen komennettiin suihkuun jo 28. minuutin kohdalla.

TPS oli päättänyt viihdyttää yli 4000-päistä yleisöä alusta asti ja sen se todellakin teki. Pallo liikkui näyttävästi maata pitkin ja peli tuntui maistuvan kaikille. Haka vaikutti lähinnä passiiviselta vastaantulijalta. Ensimmäiseen erinomaiseen maalipaikkaan rynni Njazi Kuqi. Oikealla tavalla röyhkeä TPS-kärki latasi maanuoliaisensa hieman liian pienellä volyymilla, sillä Hakan Timi Lahti siivosi pallon juuri ja juuri maaliviivalta. Hieman myöhemmin Kuqi taisteli pallosta Haka-kippari Regillio Nooitmeerin kanssa, nousi nopeammin ylös ja pinkoi taas kohti Hakan maalia. Kuqi odotti Haka-vahti Saku Pesosen reaktioita, viivytteli tämän jo ulos tilanteesta, mutta latasi pallon kuitenkin hieman yli.

28. minuutin kohdalla ottelu sai kummallisen käänteen. Kolehmainen ja Hakan Marco Matrone tavoittelivat palloa melkoisen kovaa. Molemmilla oli jo keltainen kortti alla. Tilanne tulkittiin niin, että Kolehmainen oli yhteentörmäyksen konna ja niinpä hän sai toisen keltaisen ja lensi pihalle. TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäki lensi samassa hässäkässä myös katsomon puolelle.

– Kun Kole ja Matrone törmäsivät yhteen ja luulin, että molemmat loukkaantuivat, kun he jäivät makaamaan kentällä. Pyysin lupaa, että pääsen kentän puolelle ja myös sain sen. En tiedä tarkkaan, mitä sitten tapahtui, mutta minut kommennettiin katsomoon. Itse törmäystilannetta en ole nähnyt sen jälkeen, enkä halua sitä sen vuoksi nyt kommentoida, Rajamäki totesi diplomaattisesti.

Rajamäen ja Kolehmaisen ulosajojen jälkeen TPS jatkoi siitä, mihin oli jäänyt. Tasainen pommitus ja painostus tuotti tulosta 37. minuutin kohdalla. Petteri Pennanen jyrättiin rankkarialueen sisällä ja pallo pistettiin pilkulle. Kuqi pamautti sen aivan maalin oikeaan ylänurkkaan, eikä Pesosella ollut tulisen vedon edessä mitään jakoa. Maali oli Kuqille jo kauden kuudes.

– Täällä oli taas mukavasti yleisöä paikalla, katsomossa oli myös paljon Auracupin junioripelaajia ja halusimme viihdyttää heitä. Ensimmäisellä puoliajalla myös onnistuimme siinä ja pelasimme erinomaisesti niin tasamiehityksellä kun alivoimalla, Rajamäki summasi ensimmäisen 45-minuuttisen.

TPS taisteli myös toisen puoliajan alkupuoliskon vahvasti, eikä päästänyt ylivoimalla pelannutta Hakaa missään vaiheessa niskan päälle. Ottelun loppua kohden TPS-kone alkoi ymmärrettävästi piiputtaa. Alivoima ja helle tekivät tehtävänsä, vaikka joukkue teki tarvittavat vaihdot.

Haka nousi tasoihin 82. minuutin kohdalla, kun John Weckström ohjasi Obi Metzgerin sivuttaissyötön suoraan verkkoon. Pari minuuttia tästä ja Haka oli yht´äkkiä maalin johdossa, kun TPS-puolustus yritti siivota palloa alueelta pois, mutta se livahtikin omista jaloista verkon perille.

– Jaksoimme uskoa loppuun asti, että palkinto tulee jossain vaiheessa, Weckström hehkutteli tyytyväisenä.

Tepsillä oli vielä loistava paikka punnertaa tasoihin, kun vaihdosta kentälle tullut Santeri Mäkinen täräytti vaparinsa Hakan maalin ylärimaan ja Kuqin jatkopusku nousi maalin katolle.

– Totta kai sekin vielä harmitti, mutta nyt pitää vaan unohtaa tämä ja siirtää katseet sunnuntaille, kun VPS tulee tänne, pettynyt Mäkinen järkeili.

– Tällaisessa helteessä on ymmärrettävää, että kun pelaa 65 minuuttia alivoimalla, niin se paine tulee jossain vaiheessa myös omaan päähän. Joku vartti lopusta on aivan eri taistella yhden miehen alivoimalla. Tuleeko niistä tilanteista ja siitä paineesta ja tilanteista maaleja, on toinen juttu. Tällä kertaa tuli, TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäki manasi.

Hakan päävalmentaja Sami Ristilä oli onnellinen kolmesta pisteestä, mutta kokonaisesitys jätti hänenkin mukaansa parantamisen varaa.

– Olen tietysti erittäin tyytyväinen voittoon. Ensimmäisellä puoliajalla pelasimme erittäin huonosti, mutta toiselle saimme peliä palojon tiiviimmäksi ja kontrolloidummaksi, Ristilä analysoi.

Lisää uutisia