TPS ja KuPS jakoivat pisteet Kuopion illassa

TPS matkusti sunnuntaihommiin Kallaveden rannalle viime kauden hopeajoukkue KuPS:n vieraaksi. Tuloksena oli varsin tasainen taistelu, jossa jaettiin pisteet kristillisesti lukemin 1-1. Ottelun molemmat maalit syntyivät ensimmäisellä puoliajalla.

– Tämä oli varsin tasainen peli, jossa lopputulos oli kai aika lähellä oikeutettua, TPS-luotsi Marko Rajamäki summasi illan annin.

– Ihan hyvä piste tämä lopulta oli. KuPS tuli alussa kovaa, mutta kun saimme tasoitettua, oli peli ihan hyvin kontrollissa, kasvattajaseuraansa vastaan TPS:n riveissä urakoinut Petteri Pennanen puolestaan totesi.

KuPS aloitti kotikentällään TPS:ää hieman terävämmin. Ensimmäisen maalipaikan sai isäntien Olajide Williams, joka kuitenkin latasi pallon yli TPS-maalin. Seuraavan kerran TPS-maalia hätyytteli Dickson Nwakaeme, mutta tuloksetta. 14. minuutin kohdalla KuPS:n aggressiivisuus tuotti sitten tulosta. Petri Oravainen lähetti millimetrin tarkan keskityksen ja Williams puski. TPS-maalivahti Jukka Lehtovaara sai näppejään väliin ja pallo kimmahti ylärimaan, mutta putosi alas maaliviivan yli. 

28. minuutin kohdalla TPS rynnisti tasoihin vähän kuin puun takaa. Lehtovaara lähetti pitkän pallon, Njazi Kuqi sai siihen vähän lisävauhtia ja Mika Ääritalo puski taas menemään. Ärtsi irtosi KuPS-pakeista vaivattoman näköisesti ja latasi pallon hallitusti maalin oikeaan alakulmaan. TPS pääsi ennen taukoa yrittämään johtoasemaa erikistilanteesta. Toni Kolehmainen vispasi pomppuisen vaparin maalinedustalle, johon Kuqi pääsi väliin, mutta peliväline painui yli.

Toisen puoliajan alku oli erittäin sähäkkä ja molemmilla oli paikkansa kuitata itsensä johtoon. Ensin Kuqi ampui tulisesti, mutta KuPS-vahti Joonas Pöntinen venyi loistotorjuntaan ja kurkotti pallon kulmaksi. Heti perään iski KuPS, joka sai pallon jopa maaliviivan yli, mutta tilanne tuomittiin oikeutetusti paitsioksi. Myös Ääritalo sai yhden loistopaikan toisella puoliajalla ja pallo muutti mukavasti suuntaakin, mutta taas Pöntinen oli TPS:n harmiksi hereillä. Kuqi rohmusi itselleen vielä kaksi hyvää paikkaa, mutta edes onni ei ollut myötä

KuPS:inkin pelissä alkoi näkymään jo hieman merkkejä viime kauden kiidosta, vaikka TPS pitikin sitä ajoittain pahassa pinteessä. KuPS:n päävalmentaja Esa Pekonen muistutti, että levolla oli suuri merkitys siihen, että KuPS:n pelaajien jalat liikkuivat rivakammin kuin parissa viime matsissa.

TPS:n tiivis ohjelma jatkuu pahimmassa mahdollisessa paikassa, kun joukkue matkustaa Helsinkiin HJK:n vieraaksi 22.6.

Lisää uutisia