TPS ja FC Inter eivät saaneet selvää toisistaan

Turun kauden toinen derby starttasi liikkeelle monen kysymysmerkin saattelemana. TPS vei kauden ensimmäisen paikallisen lukemin 2-1, mutta toisaalta Inter kukkui liigataulukon kakkosena. Molemmat tunkivat suosikinviittaa kilvan toisilleen, mutta loppujen lopuksihan nämä ovat lähtökohtaisesti aina ympäripyöreitä otteluita. Näin kävi tänään ihan konkreettisesti, sillä joukkueet eivät saaneet millään selvää toisistaan kentällä. Katsomossa TPS oli kuitenkin jo totuttuun tapaan niskan päällä. Toinen ilonaihe oli se, että TPS on tietysti niskan päällä kaupungin herruden suhteen pistein 4-1. Lopullinen ratkaisu Turun herruudesta kaudella 2011 saadaan 26.10, kun joukkueet ottavat vielä kertaalleen yhteen.

Ottelun ensimmäinen puoliaika ei ollut missään nimessä mitään elämään suurempaa jalkapalloa. Ottelun jännitys painoi pelaajien jäseniä ja peli oli puolin ja toisin aika tunnustelevaa ja varovaista.

19. minuutin kohdalla koettiin ensimmäisen kerran sitä dramatiikkaa, kun TPS:n maalissa aloittanut Jukka Lehtovaara loukkaantui ja joutui valitettavasti tulemaan vaihtoon. Kentälle tullut Henrik Moisander pääsi kuitenkin nopeasti peliin sisään, vaikka on varmasti vaikea astella tolppien väliin tähän väliin paikallismatsia.

Muutamia paikkojakin nähtiin. Njazi Kuqi puski läheltä ohi ja toisessa päässä Mika Ojala tulitti kaukaa, mutta Moisander venyi pallon kulmaksi. Myös Petteri Pennanen pääsi kokeilemaan kutiin, mutta pallo painui ohi. Ensimäisen puoliajan ainoa varoitus nähtiin 41. minuutin kohdalla, kun Jarkko Hurme rappasi varsin miehekkäästi Ojalaa.

Toisella puoliajalla saatiin vauhtia vähän lisää ja se näkyi myös siinä, että tilanteita alkoi syntymään. Ensin taas vähän tunnusteltiin, mutta sitten hyökkäykset alkoivat vyörymään päästä päähän.

Sami Rähmönen nosti boxiin, Kuqi pudotti alas, mutta Pennanen ampui mainion pudostuspallon suoraan Magnus Bahnen syliin. Heti perään Inter-kapteeni Henri Lehtonen ryntäsi vastahyökkäyksen siirtäen pallon Severi Paajaselle, joka latasi, mutta nyt puolestaan Moisander oli hereillä ja venyi oikea-aikaisesti pallon eteen.

TPS suoritti toisen vaihtonsa 62. minuutin kohdalla, kun viime otteluissa edukseen esiintynyt Dennis Okaru juoksi kentälle Interin puolustuksen pasmoja sekoittamaan. Seuraavan maalipaikan leipoi jälleen TPS, kun Pennanen kiskaisi jo kolmannen kerran ottelussa oikein kunnolla, mutta se maali jäi edelleenkin roikkumaan ilmaan. Okaru toi tuoretta elämää TPS-hyökkäykseen heti, mutta muutama peräkkäinen orastava tilanne ajautui liian pieneen tilaan.

Tämän jälkeen vyörytti taas Inter. Se pyöritti palloa hetken ajan ihan näyttävästi, kunnes Timo Furuholm keskitti, mutta Paajanen ohjasi pallon TPS-puolustuksen kautta päädystä yli. Heti perään Joni Kauko ryntäsi läpi ja latasi, mutta Moisander koppasi jälleen pallon haltuunsa. Inter aloitti vaihtorulettinsa vaihtamalla nuoren Kalle Kaupin kokeneempaan Mika Mäkitaloon. Tämän jälkeen Inter sai muutaman kulman suman, mutta mitään vaarallisempaa ei kuitenkaan tapahtunut.

TPS säntäsi Interin kulmayritysten jälkeen kovaan ja vauhdikkaaseen vastaiskuun. Pallo kiersi Hurmeen, Pennasen ja Ääritalon kautta Okarulle, jonka saksipotkuyritys kuitenkin epäonnistui. Inter väsäsi heti perään todella vaarallisen paikan, mutta Toni Kallio, Furuholm ja kumppanit juoksivat vuorotelleen keskityspallon ohi. TPS iski taas sisukkaasti vastaan, mutta Ääritalon ja Kuqin tilanteet valuivat ohi.

Vaikka paikallisottelun panokset ovat aina kovat, eivät kummatkaan joukkueet kuitenkaan sortuneet peruuttelemaan lopussa, vaan molemmat pyrkivät painamaan peliä vastustajan päätyyn aivan loppuvihellykseen asti. Tänään molempien hyökkäyspeli oli kuitenkin sen verran sekavaa ja tehotonta, että Turun derbyssä päädyttiin vastaa toistamiseen tähän pyöreään nollanollaan.

Ilahduttavaa kuitenkin oli, että Turun paikalliskamppailu houkutteli Veritas Stadionin lehtereille jälleen yli 7.000 katsojaa.

Lisää uutisia