Miehet: Tehokkaasti viimeistellyt KäPa vei voiton Ykköscupin ottelussa

Turun Palloseura kohtasi Ykköscupin toisessa alkulohko-ottelussaan Käpylän Pallon. Ottelu päättyi vierasjoukkue KäPan 4–0-voittoon.

Ottelu lähti TPS:n kannalta epäonnisesti liikkeelle, sillä hienoja otteita harjoituskauden peleissä esittänyt nuori laitahyökkääjä Veeti Pohtio loukkasi itseään kontaktitilanteessa pelin kolmannella minuutilla. Pohtio joutui jättämään kentän ja TPS joutui näin suorittamaan aikaisen vaihdon.

Rohkeasti pelannut KäPa iski avauspuoliajalla kahdesti. Vierasjoukkue pääsi hyvien kuljetusten ja syöttöyhdistelmien turvin murtautumaan vaarallisille maalintekopaikoille TPS:n boksiin. KäPa myös onnistui päättämään luomansa hyökkäykset tehokkaasti maaleihin.

– Täytyy antaa KäPalle kunniaa heidän hienosta esityksestään. He pelasivat tosi hyvin. Näki, että he ovat jo pidempään tehneet töitä yhdessä ja tiesivät, mitä tehdä kentällä. Meillä oli vähän erilainen lähtöasetelma siinä mielessä, että haemme vielä joukkueeseen uusia pelaajia, eikä joukkueen yhteispeli ole vielä samalla tasolla kuin pidempään yhdessä treenanneella ryhmällä, sanoi TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen.

Avauspuoliajan tapaan KäPa iski kaksi kertaa myös toisella puolikkaalla, kun Noakim Lokake rankaisi TPS:ää. Maalit syntyivät jälleen lähietäisyydeltä TPS:n boksissa.

– KäPa pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti eteenpäin. Me olimme vähän takajaloilla aina silloin tällöin. Siihen pitää löytää keinot, että miten saamme meidän pakkamme kasaan ja pystymme iskemään, kun paikka on. KäPa rankaisi meitä virheistämme, ja me puolestaan emme rankaisseet silloin, kun olisi ollut paikka, analysoi TPS:n pelaajavalmentaja, keskikentällä täyden ysikymppisen pelannut Kasper Hämäläinen.

Hämäläisen mukaan TPS ei tänään pystynyt toteuttamaan omaa pelisuunnitelmaansa. Parannettavaa on paljon, mutta niin on aikaa sarjakauden alkuunkin, muistutti Hämäläinen. Jalkapallon Miesten Ykkönen käynnistyy kahden kuukauden kuluttua, 15. huhtikuuta.

– Huonon pelin pelasimme, siitä ei pääse mihinkään. Pelissämme on vielä paljon asioita, joihin pitää kiinnittää erityistä huomiota ja joita pitää kehittää. Nyt pitää käydä treeneissä vielä tarkemmin läpi sitä, että mitä kentällä halutaan nähdä. Tästä pelistä täytyy ottaa oppia, analysoida tehdyt virheet ja lähteä kehittämään peliä, Hämäläinen kommentoi.

KäPa-pelissä nähtiin kaksi TPS-debyyttiä. TPS:n oma kasvatti, laitahyökkääjä Tuomas Pippola, 18, ja nuorten maajoukkuepuolustaja Matias Kivikko Arraño, 19, tekivät ensiesiintymisensä mustavalkoisten edustusjoukkueessa. Testipelaajina TPS:n ryhmässä olivat mukana hyökkääjät Haris Zeb ja Torfiq Ali-Abubakar, joka oli mukana jo viikko sitten SalPa-pelissä.

– Hyvää tämänpäiväisessä oli se, että uudet vahvistuksemme Tuomas ja Matias saivat nyt minuutteja. Pääsimme myös näkemään viime kaudella reservijoukkueessamme tehopelin (2 maalia ja 2 syöttöä) pelanneen Hariksen paria sarjaporrasta korkeammalla tasolla ja saimme lisäinformaatiota Torfiqista pelaajana, päävalmentaja Laurikainen summasi.

– Joukkueeltamme olisin kaivannut ehjempää suoritusta, varsinkin ensimmäisellä puoliajalla pelimme oli aika lailla hakemista. Toisella puoliajalla pystyimme jo joitain tilanteita rakentelemaan, mutta emme saaneet niitä päätettyä maaliin. Tulos on huono ja sitä täytyy valmentajana katsoa rehellisesti. Tämä näytti, missä tällä hetkellä mennään. Tästä lähdetään petraamaan ensi viikolla EIF-pelissä, Laurikainen sanoi.

Lopputulos:

TPS – KäPa 0–4 (0–2)

Ottelun maalit:

28 min 0–1 Joonas Kekarainen
33 min 0–2 Marius Söderbäck
50 min 0–3 Noakim Lokake
53 min 0–4 Noakim Lokake

Varoitukset:

67 min Joonas Sundman

TPS:n kokoonpano:

12 Olli Hakanpää (MV)
2 Eero Uusitalo
5 Joonas Sundman
11 Torfiq Ali-Abubakar
14 Joonas Lakkamäki
16 Veeti Pohtio (7 min Otto Ohvo, 58 min Riku Riski)
20 Jesper Karlsson (C) (46 min Daniel Rantanen)
22 Kasper Hämäläinen
24 Haris Zeb (58 min Tuomas Pippola)
25 Santeri Pohjolainen (58 min Onnipekka Pajula)
28 Severi Pöysä (46 min Matias Kivikko Arraño)

Erotuomari: Pouria Notash

Pelipaikka: LähiTapiola Areena, Turku

Seuraava ottelu: La 18.2. klo 14.00 TPS–EIF, LähiTapiola Areena.

Ottelun kooste:


Lisää uutisia