Luolavuoren koululaiset vastaanottivat 50 uutta oppimispeliä

15.12.2014 23:47

Turun Luolavuoren koulun erityisluokanopettaja Jani Rothberg vastaanotti TPS:n Veikkausliigakauden 2014 Respect-palkinnon syyskuun lopussa. Rothberg on toiminut erityislapsille suunnatun TPS Rankkasade-joukkueen ohjaajana ja valmentajana jo yli kymmenen vuoden ajan. Hän pyörittää Luolavuoressa myös Sydän Pelissä -liikuntakerhoa sekä koulun ministadikalla pelattavaa "Luolis futaa" -minisarjaa. Respect-palkintoon liittyi myös 500 euron rahapalkinto, jonka Rothberg päätti kohdistaa Luolavuoren koulun lasten hyväksi. Luolavuoren koulu ja Luolavuoren koulun vanhempainyhdistys Vuokko ry. hankkivat kaikille koulun oppilaille yhteisiä oppimispelejä.

- Haluan vielä kerran kiittää saamastani Respect-palkinnosta! Hankimme lahjoitusrahalla yhdessä vanhempainyhdistyksemme kanssa noin 50 uutta ja erilaista oppimispeliä kaikkien koululaistemme käyttöön. Niistä on iloa ja hyötyä useiksi vuosiksi eteenpäin, Rothberg vielä kiittelee.

Rothberg on tehnyt tätä äärimmäisen tärkeää liikuntakasvatustyötä yhteistyössä TPS:n kanssa vuosien varrella jo satojen eri lasten kanssa. TPS:n Rankkasade-joukkueessa on tällä hetkellä 14 pelaajaa.