”Kun kausi alkaa, pitää olla jo kohtalaisen vahvoilla”

TPS:n viime kauden hyökkäysosasto on putsattu aika lailla täydellisesti. Mikko Manninen ja Babatunde Wusu jatkavat uraansa Jyväskylässä, Riskin veljekset ulkomailla ja Jonatan Johanssonin jatkoura on vielä täydellinen kysymysmerkki. TPS-luotsi Marko Rajamäki toivookin tällä hetkellä hieman ymmärtämystä, vaikka hyökkäyspeli ei sujuisi vielä täydellä teholla. Mika Ääritalo ja Leroy Maluka kantavatkin todella suurta vastuuta, ennenkuin hyökkäyssektorille saadaan lisää leveyttä. 

– Hyökkäyspään pajatso on aika tyhjä viime vuoden kokoonpanoon verrattuna. Lähdin viime kaudella siitä liikkeelle, että me hyökkäämme rohkeasti ja teimmekin lopulta Veikkausliigassa eniten maaleja. Nyt pitää vetää toistaiseksi vähän sanoja takaisin, kun viisi hyökkääjää on poistunut kokoonpanosta. Perusfilosofia on ja pysyy kuitenkin, Rajamäki lupaa.

Rajamäen mukaan kaikki TPS-paitaan jääneet pelaajat etenevät juuri sellaisessa aikataulussa kuin pitääkin. Hänen mukaansa loppu- ja alkuvuoden tiukka treenijakso on tehnyt tehtävänsä ja porukan työmoraali on loistava.

– Minäkin haluan näiden siirtouutisten jälkeen vetää hieman happea. Meidän pitää tehdä kevään aikana oikeita ratkaisuja puuttuville tonteille ja luottaa tietysti tähän olemassa olevaan osaamiseen. Kaikki ne pelaajat, jotka jäivät tänne, ovat tehneet hienosti töitä. Heidän kanssaan ollaan aikataulussa kauden alkua silmällä pitäen, Rajamäki kiittelee.

Rapa aikoo tehdä kevään aikana kaikkensa sen eteen, että TPS:llä on kauden alkaessa taas eritäin kilpailukykyinen joukkue.

– Kun kausi alkaa, lähtökohta on se, että pitää olla jo kohtalaisen vahvoilla, hän vielä kuittaa.

Lisää uutisia