Inter tyrmäsi TPS:n jo avausjaksolla

FC Inter vei kauden 2011 ensimmäisen Turun derbyn nimiinsä TPS:n nenän edestä lukemin 0-4. Ottelun kaikki maalit syntyivät jo ottelun avausjaksolla. TPS pääsi paremmin juoneen mukaan vasta ottelun toisella puoliajalla, mutta varsinainen taistelu pisteistä oli jo ohi. TPS lepuutti tänään Jarno Heinikangasta, Jaakko Nybergiä ja Toni Kolehmaista, eikä se voinut olla näkymättä kenttäpelissä. Myöskään tuore hyökkäyspään vahvistus Juho Lehtonen ei debytoinut vielä raitapaidoissa.

– Kaikkia pelaajia pitää valmistaa alkavaa liigakautta varten ja tänään kentällä nähtiin paljon myös nuorempia vastuunkantajia. Lopputulos oli karmaiseva ja suuri pettymys, mutta nähtiin kentällä tänään myös positiivisia yksittäisiä asioita, TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäki muistutti.

Vaikka TPS tänään hävisikin, jatkaa se Liigacupissa lohkonsa neljäntenä joukkueena puolivälierävaiheeseen asti ja kohtaa seuraavaksi Pohjoislohkon ykkösen. TPS:n taival Liigacupin alkulohkossa oli varsin erikoinen, sillä se voitti kaikki vierasottelunsa, mutta hävisi vastaavasti kaikki kotiottelunsa.

– Vaikka tänään hävittiin, niin jatkoon mentiin kuitenkin ja ensi lauantaina pelataan paikasta välieriin. Meillä on vielä monta, varmaan neljä, vaihtoehtoa vastustajaksi, Rajamäki pohdiskeli.

Ottelun ensimmäisen maalipaikan rakensi TPS:n Leroy Maluka, joka vapautti Petteri Pennasen maalipaikkaa, mutta veto painui oikealta ohi. Inter iski tuloksekkaasti takaisin ottelun 14. minuutin kohdalla. Mika Ojala latasi voimalla keskeltä rankkarialueen rajalta, TPS-maalivahti Henrik Moisander sai nyrkkrjä väliin, mutta pallo painui yläputken kautta maaliviivan yli. FC Inter iski tehokkaasti 37. minuutin kohdalla jo toistamiseen. Paluun Inter-paitaan tehnyt Domagoj Abramovic purjehti maalin eteen ja sijoitti pallon aika rauhassa sisään.

TPS:n epävarma ilta korostui juuri ennen taukovihellystä, kun Inter iski kaksi kertaa pallon verkkoon minuutin sisään. Ensin Henri Lehtonen antoi oikealta kulman maaliedustalle ja Joni Kauko ohjasi se suoraan  verkkoon. Minuutti tästä ja TPS-puolustus purki pallon huolimattomasti keskelle maalin ateen ja Ojalalla oli helppo työ lakaista pallon tyhjiin.

– Jos vastustaja iskee vajaaseen kymmeneen minuuttiin kolme maalia, niin silloin tehdään paljon virheitä ei sitä voi kiistää. En näe kuitenkaan yksittäisiä epäonnistumisia niin suurena ongelman, vaan meidän valmentajien täytyy vaan uskoa työntekoon ja ohjata pelaajia oikeaan suuntaan, Rajamäki linjasi.

Kiihkein pistetaistelu oli tämän jälkeen ohi, vaikka itse ottelu olikin aika kuuma. Interin iltapuhde hankaloitui reilun tunnin kohdalla, kun puolustaja Joni Aho otti jo toisen keltaisensa ja marssi TPS-kannattajien huutojen saattelemana suihkuun.

Tämän jälkeen TPS:kin sai tukevammin kiinni pelistä, mutta laukaukset sinkoilivat avopaikoistakin ohi. Nuori Jeremias Kaari oli todella lähellä avata henkilökohtaisen maalitilinsä TPS-paidassa, mutta edes onni ei ollut myötä. TPS päästi kentälle lopussa myös uuden tuttavuuden, Ali Al-Taken, joka on viimeksi pelannut Interin organisaatiossa.

– Tänään ei tehty paikoista maaleja, mutta Pennanen ja Ääritalo alkavat esimerkiksi löytää toisensa koko ajan ja paremmin ja uskon, että se näkyy jatkossa myös maaleina, Rajamäki vakuutti.

TPS – FC Inter 0-4 (0-4)

14 min. 0-1 Mika Ojala
37 min. 0-2 Domagoj Abramovic
45 min. 0-3 Joni Kauko
45 min. 0-4 Mika Ojala

Kokoonpanot:

TPS: 35 Henrik Moisander, 2 Mikael Liespuu, 3 Kalle Mäkinen (85. Jere Uronen), 7 Sami Rähmönen, 10 Petteri Pennanen, 11 Mika Ääritalo, 18 Floribert N´Galula (85. Janne Vuorinen), 19 Patrik Lomski (68.  Ali Al Take), 23 Juho Lähde, 25 Santeri Mäkinen, 28 Leroy Maluka (var.) (85. Jeremias Kaari)

Vaihdossa: 9 Janne Vuorinen, 12 Jukka Lehtovaara, 14 Ville Rannikko,15 Ali Al Take 17 Jeremias Kaari, 20 Tomas Hradecky, 31 Jere Uronen

FC Inter: 1 Magnus Bahne, 2 Tero Mäntylä (var.), 4 Gatis Kalnins (79. Daniel Osinachi), 7 Ari Nyman (46. Mika Mäkitalo (var.)), 10 Domagoj Abramovic, 14 Joni Aho (61. ua), 17 Mika Ojala (79. Severi Paajanen), 22 Sami Sanevuori, 23 Ville Nikkari, 24 Joni Kauko, 29 Henri Lehtonen (var.)

Vaihdossa: 8 Daniel Osinachi, 11 Timo Furuholm, 13 Eemeli Reponen, 15 Severi Paajanen, 28 Mika Mäkitalo

Erotuomarit: Pasi Kallio, Esa Vehviläinen, Hannu Solin

Lisää uutisia