Ääritalo kiittelee Kuqia A-maajoukkuepaikastaan

Mika Ääritalo on pelannut todella väkevän alkukauden TPS:n riveissä saatuaan Njazi Kuqin kärkiparikseen. Todisteeksi käyvät varmaan parhaiten ne neljä tehtyä maalia ja myös Kuqi on heiluttanut maaliverkkoja kolmesti. Pitää tässä vaiheessa muistuttaa, että Ääritalo iski koko viime liigakauden aikana yhteensä neljä maalia. TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäki nimesikin kookkaat kärkimiehensä hevosiksi, jotka ovat varsin ikäviä vastustajia, kun he ryntäävät kohti maalia.

Myös A-maajoukkueen tuore päävalmentaja Mixu Paatelainen on huomannuti juoksuvoimaisen Ääritalon vahvan alkukauden ja niinpä Huuhkajien pääkäskyttäjä kutsui Ärtsin mukaan San Marinoon ja Ruotsiin kohtaaviin joukkueisiin.

– Olihan se alkuun vähän hakemista, mutta Nassen kanssa pelijuoni löytyi sitten aika nopeasti kärjessä. Nasse on isokokoinen ja oikealla tavalla röyhkeä ja siinä tulee tilaa väkisinkin myös muille. Hänen kanssaan on hieno pelata ja sillä on varmasti osuutta alkukauden onnistumisiin, Ääritalo kiittelee. 

– Ja tehtiinhän me maalit heti mieheen HJK:ta vastaan kauden avauksessa ja niitä onnistumisia on tullut myös sen jälkeen. Kaksi peräkkäistä voittoa ovat tuoneet lisää itseluottamusta koko joukkueeseen ja kyllä ne onnistumiset taas ruokkivat uusia onnistumisia. Suomen maajoukkueen pelipaita on aina kunnia pukea päälle. Mixu tietää varmasti, mitä tekee kokoonpanojen ja taktiikan suhteen. Totta kai toivoisin, että pääsisin myös itse pelaamaan, Ääritalo myöntää.

Lisää uutisia