Sata vuotta Tepsiä -juttusarjassa käydään läpi Turun Palloseuran historiaa vuosikymmen kerrallaan. Tepsin hienon satavuotisen historian juhlinta huipentuu TPS Jalkapallon osalta lauantaina 18. kesäkuuta pelattavaan otteluun TPS – KPV. Liput juhlapeliin voit ostaa Tiketin sivuilta.
Keväällä 1940 suomalaisten mielissä olivat ihan muut asiat kuin kilpaurheilu. Ankarat rauhanehdot ja uudet rajat pakottivat piirtämään myös suomalaisen jalkapallokartan uusiksi. Esimerkiksi viipurilaisseurat olivat menettäneet kotikaupunkinsa. Huhti- ja toukokuun aikana miehet kuitenkin palailivat asepalveluksesta koteihinsa ja myös seuratoiminta alkoi hiljalleen elpymään. Sarjan aloittaminen talvisodan jälkeisissä olosuhteissa keväällä oli epävarmaa, ja Palloliitto päättikin edustajainkokouksessaan siirtää sarjan alkua elokuulle. Samalla sarjan päätös siirtyi keväälle 1941, mutta ennen sarjojen alkua päätettiin järjestää ylimääräinen cup-kilpailu. Kesäisessä cup-kilpailussa TPS eteni aina finaaliin asti, mutta evakkoseura Viipurin Sudet voitti sen 2–0.
TPS pelasi heinäkuun 20. päivänä historiallisen ottelun Helsingin olympiastadionilla kotkalaista KTP:tä vastaan. Kyseisenä päivämääränä piti alkaa Helsingin vuoden 1940 olympialaiset ja ottelutapahtumalla kunnioitettiin talvisodassa kaatuneita urheilijoita. Ottelussa oli myös vahva poliittiset rajat ylittävän kansallisen hengen leima, sillä hallitseva Suomen mestari TPS kohtasi Työväen Urheiluliiton hallitsevan mestarin KTP:n. Vuoden 1918 sisällissodan seurauksena kahteen eri leiriin jakautuneen porvarillisen ja työläisurheilun rajoja rikottiin myös paikallisesti, kun TPS kohtasi syyskuussa ensimmäistä kertaa TuTo:n. TPS voitti selvästi molemmat ottelut.
Mestaruussarjakin oli alkanut jo elokuussa ja TPS pääsi syksyllä talvilevolle sarjakakkosena. Kun kevät 1941 koitti, Palloseura eteni sarjassa voitosta voittoon. Mestaruussarja jouduttiin kuitenkin keskeyttämään edelliskauden tapaan, kun jatkosotaa edeltävät ylimääräiset kertausharjoitukset alkoivat 18. kesäkuuta 1941. TPS:n seurayhteisöön oli kantautunut myös järkyttävä suru-uutinen, kun koko seuraa alusta alkaen johtanut Uuno Mäki menehtyi 5. toukokuuta 1941.
– Minulle oli pikkupoikana ihan luonnollinen asia, että isä johti seuraa. Hän oli intohimoinen seuraihminen ja myös jalkapallomies henkeen ja vereen, mutta tuki myös muiden lajien olemassaoloa seurassa, toisin kuin joissain yhteyksissä on väitetty. Kaikki jääkiekkopuolenkin perustajat olivat alun perin jalkapallomiehiä, muistelee Heikki Mäki, Uuno Mäen poika.
Kun sarja keskeytettiin ennen päätöskierrosta, oli TPS taas keulapaikalla kahden pisteen marginaalilla ennen vaasalaista kaimaseuraansa. Jatkosota alkoi 25. kesäkuuta 1941 ja Suomen Palloliiton Mestaruussarjaan liittyvät päätökset venähtivät ymmärrettävästi eteenpäin. SPL:n edustajainkokous istui alas joulukuussa ja julisti TPS:n jälleen Suomen mestariksi. Turkuun tuli siis vuoden 1939 tapaan jo toinen kabinettimestaruus, mutta molemmat mestaruudet olivat ansaittuja ja tulivat oikeasti pelaamalla.
– Sota-ajan joukkueiden hienoa henkeä ei voi koskaan liikaa korostaa, yhdessä me harjoittelimme, kukaan ei puuttunut joukosta. Kuljettiin yhdessä pitkin Aurakatua, käytiin elokuvissa ja teatterissa. Täytyy ihailla ”Imma” Oksasen ja ”Lati” Lehtisen uhrautuvaisuutta. He olivat ehtineet jo naimisiinkin, mutta silti heillä riitti aikaa olla joka paikassa myös meidän nuorempien mukana, Tauno Aitio tiivisti sotavuosien mestarijoukkueiden hengen.
Kuvassa jalkapallon Suomen mestaruuden vuonna 1941 voittanut Turun Palloseuran joukkue. Mestarijoukkueessa pelasivat Armas Palmroos, Paavo Heinonen, Ilmari Oksanen, Veikko Asikainen, Tauno Aitio, Vieno Viekki, Lauri Lehtinen, Keijo Kihlman, Jussi Valtonen, Urho Teräs ja Anton Honka. Nykytavan mukaan myös Akseli Honka olisi ansainnut mestaruusmitalin pelattuaan seitsemän mestaruussarjaottelua, mutta tuolloin mitaleita jaettiin vain 11.
– Pelattiin myös epävirallista sotasarjaa. Vuoden 1942 Suomen paras joukkue ratkaistiin cup-kilpailuna. Vuonna 1943 ei ratkaistu mestaruutta lainkaan, ei edes cup-muotoisella kisalla. TPS pelasi kuitenkin molempina vuosina yksittäisiä harjoitusotteluita, mutta vastustajat olivat ajan hengen mukaisia. Vuonna 1942 vastaan tulivat Laguksen jääkärit ja seuraavana vuonna Keltainen Rykmentti. Molemmista joukko-osastoista löytyi tietysti myös TPS-pelaajia, Heikki Mäki muistuttaa.
Mestaruussarja pyörähti käyntiin vuoden 1943 elokuussa ja sitä oli tarkoitus jatkaa jälleen seuraavan vuoden puolella. TPS tavoitteli Uusi Suomi -lehden Ilves-patsasta, jonka sai ikuisesti palkintokaappiin kolmesta peräkkäisestä mestaruudesta. TPS lähti talvitauolle neljäntenä, mutta nousi keväällä jaetulle kärkipaikalle. Sarja keskeytyi jälleen yhtä kierrosta ennen loppua kesäkuussa 1944, kun asemasotavaihe päättyi Neuvostoliiton aloitettua suurhyökkäyksen Suomea vastaan ja joka miestä tarvittiin isänmaan puolustamiseen. Suomi ja Neuvostoliitto solmivat rauhan 19. syyskuuta 1944. Sotatoimet jatkuivat kuitenkin edelleen, kun Neuvostoliitto velvoitti suomalaisia häätämään saksalaiset Lapista. TPS:n seurayhteisö menetti sodissa kolme edustusjoukkueiden pelaajaa: Alpo Reunasen talvisodassa, Lauri Kaijalan jatkosodassa ja Jorma Varjosen liittolaisista vihollisiksi muuttuneiden saksalaisten Suursaaren valtausyrityksessä syyskuussa 1944.
Sotaan väsyneet suomalaiset halusivat taas rauhanajan sirkushuveja ja niitä tarjosi vuoden 1945 puolella myös jalkapallo. Ensin piti ratkaista edellisenä vuonna keskeytyneen Mestaruussarjan kohtalo. Kun Työväen Urheiluliittoon kuuluneet joukkueet luopuivat sarjasta, niiden ottelut mitätöitiin. Kärjessä olivat tasapistein TPS ja VIFK. Ne kohtasivat uusintaottelussa puolueettomalla kentällä Helsingissä. Vaasalaiset olivat 5–1-luvuin parempia. TPS:n tähtipelaaja Lauri Lehtinen toimi tuolloin myös seurasihteerinä ja hän lausui hävityn finaalin jälkeen katkerat sanat.
– Kaikkein tärkein ottelu hävittiin osittain juonittelun, osittain oman yltiöpäisyyden vuoksi, ja menetettiin mahdollisuus saada Ilves-patsas, Lehtinen vuodatti.
Juonittelulla viitattiin varmasti kummallisiin sääntötulkintoihin ja -muutoksiin kauden 1944 siirrettyjen loppuratkaisujen osalta, mutta yltiöpäisyys menee ihan joukkueen omaan piikkiin. TPS voitti vielä loppusyksystä SPL:n mestaruuden voittamalla VIFK:n. Voitolla ei ollut kuitenkaan varsinaista Suomen mestaruusarvoa, koska vuoden 1945 virallinen mestaruus ratkaistiin cup-kilpailuna, jonka voitti Vaasan Palloseura.
Mestariksi unkarilaisvalmentajan opein
Vuosi 1946 oli ensimmäinen kokonainen rauhan vuosi maailmalle toisen maailmansodan jäljiltä. Palloseura koki kuitenkin kesällä armottoman suoneniskun, kun monivuotinen runkopelaaja Veikko Asikainen muutti Valkeakoskelle Juuso Waldenin johtamien Yhtyneiden Paperitehtaiden sekä paikallisen Hakan leipiin.
Suomen mestaruus ratkaistiin myös kaudella 1946–1947 Palloliiton ja TUL:n parhaiden joukkueiden kesken. TPS jäi Palloliiton kahdeksan joukkueen sarjassa neljänneksi eikä se päässyt jatkopeleihin.
Kaudeksi 1948 toteutui suuri sarjauudistus, kun Palloliiton ja TUL:n joukkueet laitettiin yhteen sarjaan. Mestaruussarja pelattiin 16 joukkueen yksinkertaisena sarjana. Palloliiton edustajainkokous päätti 11. huhtikuuta 1948 aloittaa siirtymisen vaiheittain kymmenen joukkueen yhteiseen kevät–syyssarjaan yhdessä TUL:n joukkueiden kanssa.
Palloliitto satsasi myös valmennukseen ja Turkuun saapui unkarilainen Imre Markos. Hänellä oli nykypäivän valossa varsin erikoinen rooli, sillä hän luotsasi sekä TPS:ää että TPK:ta. Markos toi TPS:ään uutta puhtia ja joukkue pärjäsi laajennetussa mestaruussarjassa erinomaisesti. Myös Palloliiton ja TUL:n joukkueiden tasoero tuli räikeästi esille. Sarjataulukon kuusi ensimmäistä joukkuetta tuli Palloliitosta, kuudesta putoajasta taas viisi tuli TUL:sta. Mestaruudesta kamppailivat loppuun asti Turun ja Vaasan Palloseurat kintereillään Helsingin Palloseura. Loppujen lopuksi TPS ja VPS päätyivät tasapisteisiin ja edessä oli uusintaottelu hyisellä olympiastadionilla. Pitkään näytti siltä, että päädytään maalittomaan tasapeliin.
– Pelattiin ylimääräinen loppuottelu Helsingissä, mutta hävittiin se katkerasti. Erotuomari Wolf Karni määräsi ottelun lopussa rankkarin, kun Tepsin pelaaja Helge ”Kekke” Johansson veti päätyrajalta saksipotkun ja pallo hipaisi hänen kättänsä. Sen jälkeen VPS teki vielä kaksi maalia, kun TPS pelasi upporikasta ja nosti kaikki miehet hyökkäykseen, ottelun paikan päällä nähnyt Heikki Mäki harmittelee.
Suomen Palloliiton ja valmentaja Imre Markoksen välinen sopimus loppui kauden 1948 jälkeen. TPS-johto oli kuitenkin havainnut Markoksen vaikutuksen raitapaitoihin ja se teki suuren taloudellisen satsauksen palkkaamalla miehen ainoastaan Palloseuran leipiin. Markos piti joukkueelle erittäin tiukkaa kuria.
TPS:n kausi 1949 alkoi tappiolla ja loukkaantumissumalla. TPS:llä oli kuitenkin hyvät reservit ja Markoksen opeilla peli alkoivat rullata. TPS oli jo puolimatkan krouvissa sarjan kärjessä yhdessä edellisten kausien pahimman kiistakumppaninsa, VPS:n, kanssa. TPS jyräsi syyskaudella vakuuttavasti, vaikkakin hävisi jo toistamiseen Tampereen Ilves-Kissoille, jonka pelaajat olivat käytännössä kaikki Viipurista. Viimeisellä neljällä kierroksella raitapaitojen kyydissä ei pysynyt enää mikään joukkue, kun myös VPS kaatui Vaasassa 3–1. Sarjan päätöskierroksella TPS varmisti historiansa neljännen Suomen mestaruuden HPS:n vieraana Helsingissä.
– Imre Markos oli itsekin erittäin taitava ja opetti myös potkutekniikkaa. Hän veteli itse harjoituksissa kulmia suoraan sisään. Seurahistorian neljäs Suomen mestaruus oli jo ikääntyvän joukkueen viimeinen voimannäyttö. TPS siirtyi sinä vuonna myös HIFK:n ohi maratontaulukon ykköseksi, Heikki Mäki summaa.
Kuvassa jalkapallon Suomen mestaruuden vuonna 1949 voittanut Turun Palloseuran joukkue. Mestaripelaajat vasemmalta: Erkki Norelma, Arvi Virtanen, Keijo Kihlman, Mauno Lehtinen, Helge Saarinen, Jaakko Heinonen, Paul Vihermaa, Urho Teräs, Eugen Johansén, Carlo Casagrande ja Tauno Aitio. Kuvasta puuttuvat Aulis Vahtonen ja Helge Johansson. Mestaruusmaljaa pitelee seuran puheenjohtaja Lauri Lehtinen.
Veikko Asikainen – olympiajoukkueen kippari
Veikko Asikainen nousi TPS:n edustusjoukkueeseen vain 16-vuotiaana vuonna 1934. Siitä alkoi harvinaisen komea pelaajaura, joka päättyi lopulta Valkeakoskella vuonna 1957. ”Vekkeli” syntyi Turussa sisällissodan levottomissa loppumainingeissa 18.4.1918. Turun punaiset olivat jättäneet kaupungin vain kuutta päivää aikaisemmin.
Asikaisen poika innostui 1920-luvun lopulla jalkapallosta. Samoilta Itäisen Pitkänkadun nurkilta olivat kotoisin myös Tauno Aitio ja Vieno Viekki. Tämä kolmikko muodostikin TPS:n pitävän tukilinjan tulevina mestaruusvuosina.
Kaudella 1939 TPS sai valmentajakseen Juuso Lampilan Suomen Palloliitosta. TPS voitti alkuun hallitsevan mestarijoukkue HJK:n ja eteni kohti Suomen mestaruutta. Lokakuussa kohtalo puuttui kuitenkin peliin. TPS joutui pelaamaan Vaasaan, kun Asikainen ja Aitio olivat kertausharjoituksissa. Ilmassa leijuva sodan uhka keskeytti sitten koko sarjan kaksi kierrosta ennen loppua. Palloliiton edustajainkokous istui alas ja julisti syksyllä sarjaa johtaneen TPS:n Suomen mestariksi huhtikuussa 1940. Ratkaisu oli moraalisesti täysin oikea.
Suomessa piti järjestää vuoden 1940 olympialaiset, mutta uudella olympiastadionilla kisattiinkin kaatuneiden urheilijoiden muistokilpailut. Ohjelmassa oli myös jalkapallo-ottelu, kun Suomen mestari TPS voitti TUL:n mestarin, kotkalaisen KTP:n, 3–1. Seuraava kausi alkoi vasta syksyllä 1940 ja se jatkui kevään puolelle. Sillä kertaa sarjan keskeytti jatkosota – ja jälleen TPS julistettiin kabinetissa mestariksi.
Asikainen edusti TPS:ää sotavuosien yli, mutta siirtyi teollisuuspatruuna Juuso Waldenin houkuttelemana Valkeakoskelle vuonna 1946. Helsingin vuoden 1952 olympialaissa Asikainen toimi Suomen jalkapallomaajoukkueen kapteenina. Tämä vahva brittityylinen tukimies pelasi lopulta 56 ottelua Suomen paidassa.
– Vekkeli on TPS:n kaikkien aikojen paras jalkapalloilija, vaikka lähtikin Hakaan. Hän palasi takaisin kotiin Turkuun eläkeiässä ja hänet siunattiin haudan lepoon Turussa vuonna 2002, Heikki Mäki taustoittaa.
Teksti on lainattu Heikki Möttösen, Markku Jokisipilän ja Jussi Leppäsyrjän kirjoittamasta TPS:n 100-vuotishistoriikista Mustavalkoinen vuosisata – Turun Palloseura 1922–2022.
100 vuotta Tepsiä -juttusarja:
1920-luku: TPS:n perustaminen ja ensimmäinen mestaruus
1930-luku: Vauhtia alemmalta sarjatasolta ja paluu Suomen mestariksi talvisotavuonna
