90+4. 1-0 Sari Tikkanen (Tiia Tikkanen)
TPS:n naisten edustusjoukkue kohtasi Kokkola F10:n eilen Turussa Urheilupuiston yläkentällä pelatussa Naisten Liigan ottelussa. Katsomossa sai jännittää toisella puoliajalla jääkö Turkuun pistettäkään, sillä niin pelitilanteet vaihtelivat molempien maalien tuntumassa. TPS onnistui kuitenkin rohkeamman pelinsä ansiosta luomaan muutamia hyviä tilanteita KF10:n maalille ja korjasi lopulta pisteet riemastuttavasti kotiin.
Ottelun alussa KF10 loi teräviä hyökkäyksiä TPS:n kenttäpäätyyn laajalla säteellä urakoineen Soo Adekwaghin ansiosta. TPS:n puolustus oli aika ajoin pinteessä nopeiden vastahyökkäyksien alla. Varsinkin nopean Kaisa Kotkan vasemman laidan nousut tuottivat tuskaa ottelun alkuvaiheessa. Vieraiden valmentajan Mikki Käldin opit – tiivis puolustuspeli ja nopeasti rakennetut vastahyökkäykset olivat kokkolalaisjoukkueen tavaramerkki.
TPS:n kone käynnistyi ottelun edetessä, ja kun keskikenttä laitapelaajineen uskalsi nousta ylemmäs tukemaan kärjessä pelannutta Tiia Tikkasta, tilanteita alkoi syntyä KF10:n maalilla hyvin torjuneen Linda Säätelän edessä. Avausjakso jäi kuitenkin maalittomaksi.
Toisen puoliajan alkuun KF10 tuli päättäväisesti ja saikin aikaan useita hankalia tilanteita TPS-vahti Katja Kankaanpään maalille. Etenkin Kaisa Kotkan ja jenkkipelaaja Monica Dolinskyn antamat kulmat laskeutuivat vaarallisesti maalin eteen. Kankaanpää selvitti pallot kuitenkin hienosti puolustajien avulla.
TPS teki toisella jaksolla onnistuneita vaihtoja. Sari Tikkasen ja Eve Mäkelän tulo laitapelaajiksi toi lisävoimaa hyökkäykseen ja TPS sai luotua hyvää painetta viimeisen 15 minuutin aikana. Ennen voittomaalia Tepsillä oli hyvän painostuksen tuloksena mahdollisuus ratkaista peli Julia Tunturin, Tiia Tikkasen ja Tiina Vatasen toimesta, mutta Säätelä KF10:n maalissa torjui loistavasti.
Lopullinen niitti tuli sitten yliajan neljännellä minuutilla, kun Tiina Vatanen ryösti pallon vastustajalta syöttäen sen oikealle laidalle Tiia Tikkaselle. Tiia kuljetti lähelle päätyrajaa ja antoi metrin korkuisen syötön KF10:n maalille, jonne Sari Tikkanen oli rynnännyt. Sari ohjasi pallon läheltä verkkoon.
TPS:n positiivisista esityksistä vastasivat koko puolustuslinja: topparit Siiri Hammar ja Emmi Montonen sekä laitapuolustajat Emilia Halm ja Marjukka Pirttisalo. Keskikentän pohjalla pelannut Tiina Vatanen sai taistella tilasta vieraiden Adekwaghin kanssa tiukasti, ja vei ottelun kääntyessä loppua kohden voiton useimmiten ja oli vahvasti mukana rakentamassa Tepsin voittomaalia. Maalissa Katja Kankaanpää pelasi tapansa mukaan varman ottelun ja keskikentän oivaltaja Petra Nurminen kauden parhaan sarjapelinsä.
KF10:n avainpelaajiin kuuluvalle Ebba Sandellille sattui vakavannäköinen loukkaantuminen 25. minuutin kohdalla, kun hän pallontavoittelutilanteessa lyyhistyi kentän pintaan. Sairaalakäynnin jälkeen vaihtoehdoksi jäivät nivelsidevamma tai luunmurtuma, mikä selviää magneettikuvauksissa myöhemmin.
Veikkauspisteet jakaantuivat seuraaville pelaajille:
3 pistettä: Soo Adekwagh KF10
2 pistettä: Tiina Vatanen TPS
1 piste: Riikka Ketoja KF10
TPS:n avauskokoonpano: Katja Kankaanpää (mv); Emilia Halm, Siiri Hammar, Emmi Montonen, Marjukka Pirttisalo; Tiina Vatanen (C); Julia Säppi (46. Sari Tikkanen), Petra Nurminen, Terhi Ristolainen (68. Eveliina Mäkelä); Julia Tunturi (89. Taija Tomberg); Tiia Tikkanen.
Vaihdossa: Karoliina Lindstedt (mv), Hanna Karhu, Janniina Haapaniemi ja Saija Östlund