TPS jalkapallon taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, hallitus vahvisti tänään, että TPS:llä on valmiudet aloittaa Jalkapallon Ykkönen kaudella 2016. TPS on kärsinyt ja kärsii vieläkin vakavista taloudellisista ongelmista, mutta seurassa uskotaan, että uudet lainajärjestelyt, käynnissä oleva joukkorahoitusanti sekä selkeämmät myyntinäkymät vaikuttavat seuran taloustilanteeseen niin paljon, että kauteen päätettiin lähteä mukaan.
TPS:n tilanne parani olennaisesti maanantaina, kun sen lainaneuvottelut päättyivät parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen kahden suurimman velkavastuun osalta. Molemmissa tapauksissa TPS sai järjesteltyä velkansa kokonaan pois. TPS:n entisten lainojen takaajat osallistuivat näin erittäin merkittävällä osuudella seuran taloustalkoisiin. TPS jalkapallon lainojen yhteismääräksi jäi reilut 50.000 euroa, jota varten on olemassa erillinen maksusuunnitelma.
– Maanantai oli suuri päivä meille ja vahvisti sen, että taistelumme jatkuu. Olemme käyneet koko taloustilanteemme nyt läpi ja tulleet siihen lopputulokseen, että pystymme aloittamaan kauden. Meillä on edelleen erittäin suuria haasteita edessämme varsinkin alkukauden osalta, mutta samalla vahva usko siihen, että pystymme kääntämään tämän oikeaan suuntaan, FC TPS Turku Oy:n puheenjohtaja Niklas Österlund vakuuttaa.
FC TPS Turku Oy avasi 1.4. kaikille avoimen joukkorahoitusannin, jonka tavoitteena on kerätä 400.000 euroa seuran taustayhtiön taseen vahvistamiseksi sekä maksuvalmiuden parantamiseksi. Joukkorahoitusannin minimitavoitteesta on saavutettu ensimmäisen puolentoista viikon aikana yli 59%. TPS:n joukkorahoitusanti päättyy 14.6.2016. TPS:n joukkorahoitusannin täytyy onnistua, että seura selviää eteenpäin.
– Joukkorahoitusannin onnistuminen on elinehto sille, että saamme vietyä kauden läpi ja talouttamme vakaammalle pohjalle. Vaikka anti onkin alkanut hienosti, maaliin on vielä matkaa. Joukkorahoitusanti on ainutkertainen mahdollisuus pelastaa TPS. Sen jälkeen seuran pitää pärjätä omillaan, Österlund vahvistaa.
– Seuraa voi tukea myös monilla muilla tavoilla. Jokainen uusi yrittäjäkumppanuus, ostettu kausikortti, ottelulippu tai kannattajatuote vievät meitä taas askeleen lähemmäksi tavoitettamme, Österlund vielä muistuttaa.