TPS on palkannut belgialais-espanjalaisen Rubén Padrón Geringin uudeksi seuravalmentajakseen. Padrón Gering on toiminut edelliset kolme kautta joensuulaisessa FC Hertassa, jossa hän on toiminut vastuuvalmentajana niin edustusjoukkueessa kuin junioreissakin. TPS:ssa hän ottaa kaudella 2027 vastuulleen T15- ja T12-13-joukkueet.
Padrón Geringin sopimuksen myötä TPS:lla on kaikki vastuuvalmentajapestit täytettynä kauden 2027 osalta. TPS Juniorijalkapallon valmennuspäällikkö Miro Varhelahti on syystäkin tyytyväinen, kun viimeiseenkin avoimeen pestiin saatiin nopealla aikataululla rekrytoitua nuoresta iästään huolimatta jo kokenut valmentaja.
– Tilanteemme muuttui noin kuukausi sitten nopeasti ja jouduimme kireällä aikataululla rekrytoimaan seuraan uutta valmentajaa. Mitään ei ollut valmiina ”takataskussa”, mutta kartoitimme useampaa vaihtoehtoa, jotka tunsimme tai tiesimme jo entuudestaan. Rubén oli tuon listan kärkisijoilla ja vaikka olimme lähellä uutta kautta, pääsimme keskusteluyhteyteen ja neuvotteluihin kiinni ennen kuin hän oli ehtinyt sitoutua toisaalle.
– Kaikki tapahtui nopealla aikataululla ja reilut kaksi viikkoa siitä, kun tehtävä jäi avoimeksi, olimme päässeet sopimukseen Rubénin kanssa, kertaa Varhelahti prosessin kulkua.
Tehtävään haettiin osaamisensa todistanutta valmentajaa, jolla oli kokemusta kyseisestä ikävaiheesta, tyttöjen pelaamasta jalkapallosta sekä suomalaisesta jalkapallosta ylipäätään.
– Rubén on valmentanut Suomessa jo kolme vuotta ja tuntee siten toimintaympäristön hyvin. Totta kai TPS ja Lännen alue ovat hänelle uusi haaste, mutta hän omaa osaamisen ja on valmentajana kouluttautunut ja hän oli myös haastatteluissa erittäin vakuuttava, joten uskon hänen pääsevän nopeasti tehtäviinsä sisään. Olenkin todella tyytyväinen, että saimme hänet päätoimiseksi seuravalmentajaksemme, Varhelahti päättää.
Padrón Gering solmi TPS:n kanssa sopimuksen, joka kattaa kauden 2027 ja jossa on optio myös kaudesta 2028. Mies itse on sopimuksesta ja uudesta haasteestaan erittäin innoissaan ja näkee tehtävän olevan hänelle hieno mahdollisuus uransa seuraavana askeleena.
– On hienoa liittyä yhteen Suomen suurimmista seuroista, jonka ammattimainen toimintaympäristö teki minuun vaikutuksen. Sopimus on minulle hieno mahdollisuus kehittyä valmentajana, ja olenkin iloinen ja tyytyväinen luottamuksesta, joka sen myötä minulle osoitettiin.
– Odotan innolla, että pääsen aloittamaan uuden projektin ja uudet pelaajat. Uskon, että voimme saavuttaa ja rakentaa hienon kauden ja hienoja asioita molempien ryhmien kanssa. Tavoitteemme on kehittää joukkueita kollektiivina mutta myös pelaajia yksilöinä, ja auttaa heitä kasvamaan ja kehittymään kauden aikana. Meillä tulee olemaan selkeä TPS:läinen peli-identiteetti josta meidät tunnetaan. Minulla on tulevasta erittäinen hyvä luottavainen tunne ja olen varma, että voimme saavuttaa tulevalla kaudella hyvää menestystä, Padrón Gering pohtii.
Tervetuloa Turun Palloseuraan, Rubén – hienoa saada sinut mukaan!
TPS Juniorijalkapallo julkistaa kauden 2027 vastuuvalmentajia tasaisin väliajoin elokuusta alkaen. TPS:n seuraavana ja jo käynnissä olevana prosessina on valmennustiimien ja valmennuksen tukitoimintojen rakentaminen tulevalle kaudelle, sillä edellä kuvatun mukaisesti vastuuvalmentajatehtävät on nyt täytetty.
Lisätietoja TPS Juniorijalkapallon urheilutoiminnasta antaa valmennuspäällikkö Miro Varhelahti: 044 544 9625 | miro.varhelahti@fctps.fi.