TPS on mukana T18-ikäluokan SM-karsintasarjassa, joka käynnistyy tulevana lauantaina vierasottelulla Espoon Palloseuraa vastaan. Karsinta pelataan kahdessa seitsemän joukkueen lohkossa. Kummastakin lohkosta neljä parhaiten sijoittunutta joukkuetta jatkaa SM-sarjaan ja lohkojen 5. sijoittuneet pelaavat keskenään yksiosaisen jatkokarsinnan yhdestä paikasta SM-sarjaan. TPS on kovatasoisessa lohkossa ainoana Läntisen Suomen edustajana pääkaupunkiseutulaisten joukossa – A-lohkossa pelaavat: EPS, FC Heimo, FC Honka, HJK, IF Gnistan, TPS ja Valtti.
TPS:n joukkue lähtee karsintaan uudessa valmennuksessa – Silja Lukkarinen aloitti marraskuussa Palloseuran naisten edustusjoukkueen ja T18-ikäluokan päävalmentajana. Lukkarinen on viihtynyt mainiosti Turussa ja uudessa roolissaan.
Nyt alkavasta karsintasarjasta hän odottaa tasaista.
– Odotan todella kovaa karsintalohkoa, paljon on pre-seasonilla pelejä mennyt ristiin. Koen silti että meidän lohkossa kuka vain pystyy yllättämään kenet tahansa. Pitkä karsinta tulossa, jossa varmasti paljon tasaisia pelejä., Lukkarinen ennakoi.
Päävalmentajalla on varsin selkeä näkemys siitä, mitä kilpailullisessa lohkossa onnistuminen vaatii.
– Haluan nähdä yhtenäistä sekä rohkeaa pelaamista joukkueelta sekä että olemme vastustajille vaikea joukkue voittaa. Pelaajat ovat jo lyhyessä ajassa omaksuneet paljon periaatteita mitä valmennuksen kanssa halutaan nähdä kentällä. Tasaisessa lohkossa oman maalin suojelu on varmasti isossa osassa ja siinä haluan nähdä pelaajien heittäytymistä pelin sekä joukkueen eteen., Lukkarinen toteaa.
Alku uudessa roolissa on ollut hektinen, mutta Lukkarinen näkee oikeita asioita tapahtuneen paljon ja luottaa myös pitkäjänteiseen työhön, jota seurassa tehdään.
– TPS seurana on jo nyt osoittanut halua kasvaa ja tehdä asiat mahdollisimman hyvin ja koen että olen etuoikeutettu koska pääsen olemaan osana tätä seuraa ja viemään nais- ja tyttöpuolen toimintaa eteenpäin., Lukkarinen pohtii.
Myös seuran valmennuspäällikkö Miro Varhelahti näkee tulevat karsinnat mielenkiintoisina.
– Etelä on alueena valtakunnallisesti se, johon tyttöjen pelaaman jalkapallon pelaajamäärät ja resurssit ovat vahvasti kallellaan – sen vuoksi karsinnan A-lohko on urheilullisesti mahtava haaste. Tähän kilpailuun haluamme tietenkin vastata kentällä parhaalla mahdollisella tavalla, mutta myös isommassa kuvassa koko seuran kehittämisessä. Olemme panostaneet valtavasti tyttöjen pelaajapolkuun viime vuosina ja samaa teemme jatkossakin.
– Pelaajien nousu T18-joukkueen kautta naisten edustusjoukkueeseen on meille arvokas asia ja tälläkin kaudella meillä on useita nuoria pelaajia, joille tämän stepin ottaminen on mahdollista. Silja on ottanut oman roolinsa todella upeasti haltuun heti marraskuusta lähtien: ammattimaisuus, suunnitelmallisuus ja vaatimustaso ovat joka päivä korkealla tasolla ja jo nyt on nähtävissä asioita, jotka ovat tarttuneet sekä yksilöiden osaamisen että joukkueena pelaamisen näkökulmasta., Varhelahti kertoo.