Valtakunnan taatusti lupaavimpiin pelaajiin kuuluva Juho Lehtonen liittyi TPS:n vahvuuteen maaliskuussa. Maaliahne kärki iski PoPa:ssa Ykkösen tasolla kahdessa kaudessa kovat saldot, yhteensä 20 maalia. Nyt ovat kuitenkin vielä askelta kovemmat haasteet edessä. Lehtosen ensimmäiset kulttuuripääkaupunkiviikot menivät vammoja parannellessa, mutta nyt hän uskaltaa haaveilla jo Veikkausliigadebyytistä.
– Olin vielä toipilas, kun tulin Tepsiin. Ensimmäiset pari viikkoa mentiin omaa treeniä Salmivirran Anssin johdolla ja nyt ollaan sen seurauksena pelikunnossa. Olen päässyt myös jo pelaamaan muutamassa ottelussa, joten suunta on aivan oikea, Lehtonen iloitsee.
TPS saa perjantaina Veritaksella vastaansa HJK:n tähtisikermän. Jokainen Veikkausliigavalmentaja ja lähes pelaajat siihen päälle ovat nimenneet HJK:n ainoaksi mestarisuosikiksi. Kahden edelliskauden mestari hakee siis triplaa ja se on vahvistunut muun muassa vuokralta palanneella Aleksander Ringillä sekä Sebastian Mannströmillä, Rami Hakanpäällä, Berat Sadikilla, – ja Jari Litmasella.
– Saadaan Klubi heti alkuun tänne, mikäs sen hienompaa. En ole HJK:ta kokonaisuutena miettinyt sen enempää, mutta totta kai mun unelmana olisi liigadebyytti juuri HJK:ta vastaan ja vielä niin, että Jari Litmanen olisi silloin kentällä, Lehtonen heittää.
– Meillä on muutenkin aika mielenkiintoinen otteluohjelma, kun pelataan Klubia ja Interiä vastaan kahdesti kotiyleisön edessä, hän jatkaa.
Vaikka Lehtosella on ikää mittarissa vasta 18 ja rapiat, niin on Turku jo kolmas Länsirannikon kaupunki hänen urallaan.
– Olen sopeutunut Turkuun erittäin hyvin. Tämä on hieno paikka ja onhan täällä nuorempana tullut paljon käytyäkin. Rauma on tietysti aina kotikaupunki, mutta Porissakin viihdyin PoPa-kausinani ihan hyvin, raumalaissyntyinen Lehtonen yllättää.