TPS teki jatkosopimukset kahden nuoren puolustajansa kanssa

TPS on tehnyt jatkosopimukset nuorten puolustajiensa Roope Pakkasen ja Severi Pöysän kanssa. Niin Pakkasen, 19, kuin Pöysänkin, 18, tuore sopimus kattaa kauden 2022 ja sisältää option kaudesta 2023.

Liedon Pallon kasvatti Pakkanen on keskuspuolustaja, joka on viime kausina ollut tuttu näky TPS:n U23-joukkueen takalinjoilla. Debyytti TPS:n edustusjoukkueessa on Pakkasella vielä tekemättä.

– Juuri se on tämän kauden tavoite. Haluan murtautua vakituisesti edustusjoukkueen rinkiin ja saada peliaikaa. Loukkaantumiset ovat jonkin verran hidastaneet etenemistä tähän asti, mutta nyt kaikki on kunnossa, Pakkanen vakuuttaa.

– Olen fyysinen ja peliä avaava toppari. Pelaan vahvasti ilmassa ja nopeuttakin on kohtalaisesti, Pakkanen luonnehtii.

Vuotta nuorempi Pöysä aloittaa kolmannen kautensa TPS:n organisaatiossa. Kouvolan Susien ja Kouvolan Jalkapallon kasvatti saapui Turkuun ja TPS:ään alun perin lukio-opintojen ja jalkapallon perässä. Pöysä tuli TPS-kannattajille tutuksi jo viime kaudella pelaamalla neljä Ykkösen ottelua, joista kahdessa tilille tuli täydet minuutit.

– Viime vuonna olin U23-joukkueen sopimuspelaaja, mutta pääsin pelaamaan myös muutaman Ykkösen ottelun, joissa pärjäsin kohtalaisesti. Se paransi varmasti mahdollisuuksiani saada sopimus edustusjoukkueeseen nyt. Oli hieno kokemus päästä viime kaudella mukaan kunnon peleihin. Aluksi oli vähän hakemista, mutta koen päässeeni aika hyvin vauhtiin mukaan. Selkeä tavoite tälle kaudelle onkin, että peliminuutit ykkösjoukkueessa kasvavat viime vuodesta, Pöysä naulaa.

TPS-paidassa Pöysä on totuttu näkemään oikean laitapuolustajan paikalla. Sitä ennen hän on kuitenkin luutinut koko junioriuransa keskuspuolustuksessa.

– Tausta näkyy siinä, että olen laitapakkinakin aika puolustusorientoitunut. Silti tykkään myös osallistua hyökkäyksiin ja juosta aktiivisesti pystyyn, Pöysä tiivistää.

TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson uskoo kummallakin talentilla olevan aito mahdollisuus lyödä läpi.

– Olen tehnyt molempien kanssa töitä jo yli puoli vuotta. Roope ja ”Seve” ovat erilaisia pelaajia, mutta heitä yhdistää hyvä, nöyrä asenne ja halu oppia koko ajan lisää, Johansson kertoo.

– Seve tuli jo viime kaudella hyvin mukaan joukkueeseen, kun kärsimme alkukaudesta loukkaantumisista. Hän osoitti pystyvänsä pelaamaan Ykkösessä ja niiden pelien jälkeenkin hän on edelleen tehnyt hienosti ja tunnollisesti töitä.

– Roope oli treeniringissäni mukana jo Veikkausliigassa kaudella 2020, mutta sittemmin loukkaantumiset ovat vaivanneet häntä. Oli hieno nähdä hänen paluunsa syksyllä reservijoukkueen kanssa. Näen, että myös Roopen kyvyt riittävät jo pelaamaan Ykköstä ja hänkin tulee aidosti kilpailemaan peliminuuteista, Johansson toteaa.

– Haluan tälläkin kaudella pitää pelaajaringin sen kokoisena, että joukkueessa on tilaa omille nuorille, jotka osoittavat potentiaalia ja valmiutta tehdä töitä. Seve ja Roope tulevat varmasti olemaan edelleen tärkeitä pelaajia myös meidän U23-joukkueellemme, mutta en näe mitään syytä, miksi he eivät voisi taistella peliminuuteista Ykkösessä, Johansson korostaa.

Lisää uutisia