Pyyhtiä siirtyy Bolognaan - TPS:lle merkittävä osuus siirtosummasta

02.09.2021 13:00

Täksi kaudeksi TPS:stä Honkaan siirtynyt Niklas Pyyhtiä jatkaa uraansa italialaisessa Bolognassa.

TPS-kasvatti siirtyi alun perin Honkaan lainasopimuksella, johon sisältyi osto-optio. Honka käytti osto-option myöhemmin ja lunasti Pyyhtiän pelaajaoikeudet itselleen. Siirrossa olleen jatkosiirtopykälän nojalla TPS saa kuitenkin osan siirtosummasta Pyyhtiän siirtyessä Bolognaan. Kyseessä on TPS:lle erittäin merkittävä summa.

Pyyhtiä debytoi TPS:n edustusjoukkueessa Ykkösessä KTP:tä vastaan kaudella 2019. Läpimurtonsa hän teki Veikkausliigassa Jonatan Johanssonin alaisuudessa kesällä 2020. Kaikkiaan Pyyhtiä pelasi TPS:ssä 17 sarjaottelua. Hän teki Seuran paidassa myös uransa ensimmäisen liigamaalin kauden 2020 päätöskierroksella Kuopion Palloseuraa vastaan. Tällä kaudella Pyyhtiä on ollut Hongan runkopelaaja ja kirjauttanut 17 liigaottelussa kaksi maalia ja yhtä monta maalisyöttöä.

TPS kiittää kasvattiaan palveluksistaan seuran eteen ja toivottaa menestystä Niklaksen uralle ulkomailla!