Naisten Ykkönen: TPS:n kausi jatkuu kesätauon jälkeen kärkipään taistolla

14.07.2022 12:15

Siitä on kulunut aika lailla tarkalleen kuukausi, kun TPS pelasi edellisen kerran Naisten Ykkösessä. TPS päätti kevätkautensa mukavaan kolmen ottelun voittoputkeen ja nyt sarjatauon jälkeen joukkueen vakaana aikomuksena on pysyä voittojen tiellä.

– Annoimme pelaajille kahden viikon loman akkujen lataamiseen ja vireystilan saamiseksi takaisin. Meillä on alla pitkä kevätkausi, jossa ei taukojen pitämiseen ollut mahdollisuutta. Kaikesta on houkunut se, että tauko on tehnyt pelaajille hyvää ja tauolla on ollut positiiviset vaikutukset joukkueeseen, TPS:n päävalmentaja Akusti Salonen sanoo.

Sarjakärki TPS:n kausi jatkuu kuluvalla viikolla lauantaina 16.7., kun TPS matkustaa Jyväskylään JyPK:n vieraaksi. Viime viikolla harjoituskentälle pelannut turkulaisjoukkue on keskittynyt tällä viikolla tulevaan vastustajaan.

– Tämä viikko on mennyt otteluun valmistautuessa. Olemme käyneet läpi omaa pelaamistamme, mutta myös vastustajan tapaa rakentaa peliä, hyökätä, ja sitä miten he puolustavat, mistä löytäisimme tiloja, Salonen kertoo.

JyPK löytyy sarjataulukosta sijalta neljä. Jyväskyläläiset lähtivät sarjatauolle kahden ottelun voittoputkessa ja joukkue voitti viidestä edellisestä kamppailustaan peräti kolme. JyPK on tehnyt 11 pelaamassaan ottelussa 12 maalia. Osumista seitsemän on syntynyt kahdessa ottelussa: 3–0 Ilves/2:sta vastaan ja 4–1-voitto EBK-ottelussa. JyPK ei ole päästänyt otteluissaan kuin kahdeksan maalia ja peräti viisi kertaa oma maali on pysynyt koskemattomana.

TPS on vastaavasti tehnyt Ykkösessä peräti 26 maalia, mikä on eniten kaikista joukkueista. Omissa maaliverkko on soinut kahdeksan kertaa. Oma maali on säilynyt maaleitta kuusi kertaa, joista viimeiset kolme kertaa ovat olleet juurikin edellisessä kolmessa ottelussa.

TPS ja JyPK kohtasivat toisensa kesäkuun alkupuolella Yläkentällä. Tuolloin TPS voitti ottelun maalein 1–0.

– Siinä pelissä ottelusuunnitelmamme toimi. Se oli hieman erilainen, koska samalla viikolla meillä oli ohjelmassa vielä toinen ottelu. Nyt pelisuunnitelmamme poikkeaa varmasti tuosta kohtaamisestamme, Salonen lupaa.

JyPK–TPS. Naisten Ykköstä lauantaina 16.7. kello 16 Harjun stadionilla.

Ottelu on katsottavissa JyPK TV:stä Youtubesta: https://youtu.be/RWwhsAOLixA

Kuva: Janne Hirvensalo