Yksi turkulaisen naisjalkapallon ikoni ja Turun Palloseuran pitkäaikainen kapteeni Mira Andersson päätti komean peliuransa kauteen 2020. Andersson on ollut yksi Palloseuran uuden tulemisen keulakuvia, sillä hän edusti Palloseuraa heti sen palattua takaisin naisten SM-sarjaan SC Raision luovuttua sarjapaikastaan. Andersson edusti Palloseuraa 259:ssä pääsarjatason ottelussa ja oli joukkueen kapteeni vuodesta 2011 asti aina peliuransa loppuun. Nyt tarjoamme mahdollisuuden kurkistaa Miran matkaan Kari ja Leena Urosen ensimmäisestä lapsesta aina peliuran loppuun asti. Ääneen pääsevät niin vanhemmat, pelikaverit, kuin valmentajat.
Kun puhutaan Mirasta, on ensimmäisenä viisainta ottaa yhteyttä hänen vanhempiinsa, jotka ovat saaneet tutustua Miraan heti alusta alkaen. Pelivuosiensa aikana Mira tuli tutuksi määrätietoisena ja vahvana pelaajana, joka ei koskaan pelännyt mennä tilanteeseen, kuin tilanteeseen. Nuorempana tätä varmuutta kuitenkin isä Karin mukaan vielä opeteltiin, mutta silti löytyi paljon piirteitä, jotka näkyivät myös pelikentillä.
– Lapsena Mira oli arka, varovainen ja melko pikkutarkka. Mira harkitsi asioita erittäin tarkkaan, ennen kuin toimi ja pohti tekemisiään paljon. Hän oli myös todella avoin ja puhui asioistaan ja ajatuksistaan. Ennen kaikkea Mira oli todella iloinen ja positiivinen lapsi, sekä todella urheilullinen. Toki myös Mira oli toisinaan vähän haastava ja vaativa, kuten kaikki muutkin lapset ovat.
Jalkapallo tuli Miralle tutuksi pienestä pitäen ja tähän iso syy oli isä Kari, joka pelasi komean uran niin Suomessa, kuin ulkomailla. Juuri isän peli oli ensimmäinen jalkapallo-ottelu, jota Mira oli katsomassa paikanpäällä. Tällöin kuitenkin pelin ulkopuoliset asiat saattoivat vielä viedä isomman huomion.
– Miran ensimmäinen jalkapallo-ottelu taisi olla Turun Urheilupuiston yläkentällä ja olin itse pelaamassa kentällä. Leena muisteli, että Mira oli pelissä vielä ihan pieni lapsi, joten vuosi oli todennäköisesti 1991 tai 1992. En usko, että Mira varsinaisesti peliin osasi keskityttyä, vaan siinä iässä vielä ajatukset olivat varmasti vielä muualla. Albumeista löytyy kuitenkin kuvia Mimmusta, joka katsoi peliä pipo vinossa.
Miran matka jalkapalloilijaksi ei ollut itsestäänselvää, vaan Urosten perheen esikoiselle haluttiin antaa mahdollisimman paljon monipuolisia vaihtoehtoja niin urheilussa, kuin sen ulkopuolella. Urheilu oli kuitenkin isossa osassa Miran lapsuutta ja kun hänet jalkapallon pariin saatiin, ei siltä tieltä ollut paluuta.
– Olemme melko urheilullinen perhe, joten urheilu on ollut iso osa myös Miran elämää. Mira oli meidän ensimmäinen lapsemme, joten halusimme antaa hänelle mahdollisuuden kokeilla mahdollisimman montaa eri harrastusta. Oli esimerkiksi luistelua, voimistelua, pianon soittoa ja partiota. Lopulta mukaan tuli myös jalkapallo ja rakkaalla pikkuveljellä Jerellä oli tässä oma roolinsa, kuten myös jatkuvissa pihapeleissä. Kun Mimmu huomasi, että Jere pärjää jalkapallossa, sai myös hän rohkeutta kokeilla. Alussa oli omat haasteensa, sillä Mimmun mielestä hänen olisi pitänyt heti nappulaliigassa olla ihan huipputasolla, vaikka oikeasti vasta opeteltiin alkeita. Lopulta sitä rohkeutta tuli tarpeeksi ja päästiin treeneihin. Siellä toki tuli uusi haaste, sillä kun kerran oltiin päästy treeneihin, niin sieltä ei meinattu lähteä pois!
Kun vanhemmilta kysyttiin siitä, millainen pelaaja Mira heidän mielestään on, voi jokainen varmasti allekirjoittaa heidän ajatuksensa.
– Jos Miraa pitäisi kuvailla pelaajana, niin osuvinta olisi ehkä se, että omat pitävät Mirasta, mutta vastustajat eivät. Mira on pelaajana fyysinen, eivätkä kaikki vastustajat sellaisesta pidä. Aina mennään tilanteeseen kovalla tunteella ja näytetään vastustajille, mistä hänet on tehty. Miralle TPS oli aina se tärkein asia ja sen eteen tehtiin kovaa työtä. Oma joukkue oli aina etusijalla.
Miran urasta kysyttäessä vanhemmat eivät miettineet sitä liikaa. Tärkeimpiä asioita eivät olleet palkinnot, tai menestys. Oleellisimmat asiat olivat isän mukaan niin Miran terveys kuin se, että hän hän sai tehdä pitkään sitä, mitä hän itse pitää tärkeänä.
– Olen sitä mieltä, että vanhempana ei voi miettiä oman lapsen uraa liikaa. Ollaan tietysti todella ylpeitä Mimmusta ja kiitollisia siitä, että hän on pystynyt pelaamaan ilman suurempia loukkaantumisia. On ollut hienoa katsoa, että jalkapallosta on tullut Mimmulle iso asia ja hän on siinä pärjännyt kaikki nämä vuodet. Kaikkien tyytyväisempiä ollaan kuitenkin siitä, että Mira on saanut tehdä sitä, mistä hän itse pitää ja minkä hän itse kokee tärkeäksi.
Nyt peliuran päätyttyä mielessä pyörii Miran oman uran lisäksi naisten jalkapallon kehitys, sillä aihe on ollut Miralle itselleen tärkeä läpi peliuran. Vanhemmat ovat kiitollisia siitä, että Mira sai mahdollisuuden nauttia jalkapallon pelaamisesta niin kauan, kuin hän itse sitä halusi.
– On ollut todella mukavaa seurata Miran pitkää uraa. Kolmetoista vuotta sitten hän puki ensimmäistä kertaa Tepsin pelipaidan päälle omassa pelissään. Miran uran ohessa on ollut hienoa seurata naisten jalkapallon kehitystä ja arvostuksen nousua, jotka ovat myös Miralle tärkeä asia. Mira on tehnyt paljon työtä sen eteen, että naisten jalkapallo pääsisi lähemmäs sitä, mitä miesten jalkapallo on. Miralle ei ole ollut tärkeää nostaa esiin itseään, vaan joukkuettaan ja naisten jalkapalloa kokonaisuudessaan. Ollaan Leenan kanssa kiitollisia siitä, että kentän laidalla ollaan saatu seurata Mimmun pitkää ja hienoa uraa niin Tepsissä, kuin jalkapallon parissa ylipäätään.
Vanhempien ohella yksi iso tekijä Miran uraa ajatellen on veli Jere, jonka esimerkin rohkaisemana Mira aikoinaan harjoittelun aloitti. Mirasta kysyttäessä tulee lämpimiä kommentteja siitä, millainen ihminen ja isosisko hän on ollut, mutta myös kovuutta on löytynyt.
– Ollaan Miran kanssa oltu todella läheisiä koko elämän ajan. Sanoisin itse, että Mira on auttanut minua kasvamaan. Olen aina katsonut, miten Mira toimii ja olen ottanut hänestä mallia. Jos minun pitäisi kuvailla Miraa muutamalla adjektiivilla, tulisi ensimmäisenä mieleen suorasanaisuus, rakastavaisuus, läheisyys ja oikealla tavalla myös kovuus. Toki myös Mirasta löytyi niitä vähän kliseisiä isosiskon piirteitäkin. Jos esimerkiksi Miran omat karkit eivät maistuneet, saatettiin antaa vähän kovuutta, jotta karkit vaihdettiin.
Neljä vuotta Miraa nuorempi Jere kokee, että hän on oppinut isosiskoltaan paljon tärkeitä asioita, joista isoimpana on näkynyt hänen voitontahtonsa.
– Miran voitontahto on itselle ehkä se isoin asia, josta olen itse oppinut. Itsellänikin on paljon voitontahtoa, mutta Miralla se on aina ollut paljon vahvempaa. Kun oltiin pieniä, ei itseä harmittanut kauheasti, jos hävisin keskinäisessä kamppailussa. Jos taas Mira sattui häviämään, niin häntä kyllä harmitti. Oli kyse sitten jalkapallosta, jääkiekosta, pesäpallosta, tai vaikka korttipeleistä, niin Mira halusi aina voittaa. Ajan kanssa aloin oppia häneltä voitontahtoa ja alkoi muodostua enemmän keskinäistä kilpailua. Esimerkiksi jalkapalloa potkaistessa Miran tulinen laukaus vei pitkään voiton, mutta helpolla hän ei koskaan voittoa saanut. Asiat eivät kuitenkaan menneet liian vakavaksi ja jos tuli riitaa, sovittiin se nopeasti.
Kun puheeksi tulee jalkapallon näkyminen sisarusten lapsuudessa, on Jeren ensimmäinen reaktio pieni naurahdus hänen omasta muististaan. Lämpimiä muistoja löytyy kuitenkin paljon.
– Meidän perheessä on pieni sisäinen vitsi siitä, kuinka huonosti muistan omaa nuoruuttani. Isän kautta ollaan seurattu jalkapalloa pienestä asti. Ollaan käyty katsomassa pelejä niin paikanpäällä, kuin television välityksellä ja opittiin rakastamaan jalkapalloa. Potkittiin palloa niin takapihalla, kuin ystävien kesken. Mimmu tuli aina pelaamaan minun ja ystävieni kanssa ja meille tulikin vuosien aikana paljon yhteisiä ystäviä, joiden kanssa palattiin jalkapalloa. Aloitin itse jalkapallon harrastamisen ollessani neljä tai viisi ja Mira tuli nopeasti perässä treenaamaan. Takapihalla potkinen ei tietysti kadonnut mihinkään!
Jeren ja Miran urat ovat komeaa katsottavaa niin mustavalkoisten, kuin sinivalkoisten lasien läpi. Vaikka oma ura on pitänyt Jereä kiireisenä, on myös isosiskon ura ollut tarkkailussa niin ruudun välityksellä, kuin mahdollisuuksien mukaan myös paikanpäällä.
– Mimmun uran seuraaminen on kyllä ollut todella hienoa ja vasta viimeisinä vuosina tajusin kunnolla sen, miten ainutlaatuinen se on. Joukkueessa on ollut paljon nuoria pelaajia, joille Mimmu on näyttänyt esimerkkiä. Ulkomailla pelejä pitää seurata ruudun kautta, mutta kun olen Suomessa, olen aina pyrkinyt siihen, että pääsen Miran pelejä katsomaan ja ne ovatkin olleet kesän kohokohtia. Aina, kun olen paikalle päässyt, on Mimmu ollut kentällä, joten se kertoo paljon Mimmun merkityksestä Tepsille. Mimmu on itse vitsinä harmitellut sitä, ettei hän saanut kolmeasataa ottelua täyteen, mutta itse olen Mimmun pelimäärästä todella ylpeä. Kun puhutaan noin isoista lukemista, niin se kertoo paljon pelaajasta. Se ei riitä, että olet vain joukkueen mukana, vaan pitää olla tärkeä osa joukkuetta ja tehdä kovaa työtä sen eteen.
Vaikka Jere on itse luonut komean uran niin seuratasolla, kuin maajoukkueessa, löytyy Mirasta sellaisia ominaisuuksia, joita pikkuveli haluaisi löytää myös itsestään.
– Miran suurin voimavara on aina ollut hänen sisäinen palonsa jalkapalloa kohtaan. Se sisu, temperamentti, tai mitä sanaa nyt haluaakaan käyttää. Toki itseltäkin löytyy paljon paloa, mutta Miralla se on itseänikin vahvempaa. Olen itse vähän rauhallisempi, kun taas Mira haluaa olla joka asiassa aina paras. Esimerkiksi itse saatan ajatella, että jokin asia on niin pieni, ettei siihen tarvi kiinnittää niin paljon huomiota, kun taas Mira haluaa olla paras myös niissä pienissä asioissa. Ehkä se on sitä samaa voitontahtoa, kun nuorena keskinäisissä peleissä. Mira ei vaan halua hävitä kenellekään.
Vaikka jalkapallo on molempien elämässä isossa osassa, ei se näy keskinäisissä keskusteluissa liikaa, vaan yhdessä vietetty aika käytetään yleensä jalkapalloakin tärkeämpiin aiheisiin ja asioihin.
– Toki jalkapallosta tulee tänäkin päivänä keskusteltua, mutta ei samalla tavalla kuin ennen. Nykyään puhutaan lähinnä niistä peleistä, jotka ollaan itse nähty ja käydään niitä läpi. Pääasiassa juttelemme kuitenkin muista asioita ja elämästä jalkapallon puolella. Mira on oman lapseni kummi, joten varsinkin hänestä tulee puhuttua todella paljon.
Nyt kun Miran peliura on päättynyt, on myös pikkuveljellä vähän haikeat tunnelmat. Päällimmäisenä tunteena on kuitenkin ylpeys siitä, miten Mira on pystynyt tekemään töitä parhaalla mahdollisella tasolla myös jalkapallon ulkopuolella.
– Puhun varmasti koko perheen puolesta kun sanon, että olemme uskomattoman ylpeitä Mirasta ja hänen saavutuksistaan. Toivottavasti Mira itsekin ymmärtää, kuinka hieno ura hänellä on ollut! Toki pakko myöntää, että kyllä sitä vielä saa itsekin totutella ajatukseen, että Mimmu ei enää kentällä ole. Pelaajia on tullut ja mennyt, mutta Mimmu on pysynyt. Sen lisäksi, että hän on tehnyt kovaa työtä jalkapallon parissa, on samalla tehty yhtä laadukasta työtä myös puheterapeuttina. En usko, että itse pystyisin suorittamaan kahta eri työtä yhtä hyvin kuin Mira, enkä usko, että kovin moni muukaan siihen pystyy.
Miran oma peliura alkoi pikkuveli Jeren rohkaisemana Nappulaliigassa. Sieltä tie vei nopeasti Turun Pyrkivään, jossa silloisen tyttöjen joukkueen päävalmentaja Jussi Helistölä otti Miran kanssa isoja askelia seurajoukkueiden tasolla. Helistölän mukaan Miran vahvuudet tulivat esiin nopeasti.
– Ensivaikutelma Mirasta oli se, että hänessä on valtavasti potentiaalia, mutta sitäkin enemmän mieleen jäi hänen loistava asenteensa. Meille tullessaan Miran taidot olivat vielä alkuvaiheessa, mutta tahtotila oli jo ammattilaisten tasoa. Hän olisi halutessaan mennyt vaikka läpi harmaan kiven. Mira ei koskaan antanut periksi, vaan taisteli aina joukkueensa puolesta. Hän taisteli aina viimeiseen asti, eikä koskaan lähtenyt suoristamaan selkää kesken väännön. Hänen vaatimustasonsa oli todella kova ja joskus sitä pitikin vähän suitsia ja muistuttaa, että hän on vielä alussa. Persoonana Mira oli erittäin mukava ja lämminhenkinen heti ensimmäisestä tapaamisesta asti, joten hänen kanssaan oli helppo työskennellä.
Ensimmäisillä valmentajilla on aina oma ja yleensä melko suuri rooli pelaajien kasvamisessa. Kun Helistöltä kysyttiin hänen merkitystä Miran uraa ajatellen, pystyi hän löytämään niitä asioita, joissa hänen tekemisensä näkyi eniten.
– Miran ensimmäisissä harjoituksissa koin, että olin se valmentaja, joka auttoi luomaan kipinää jalkapallon pelaamiseen, eikä vaan yksilönä, vaan myös joukkueena. Mira aloitti peliuransa melko myöhään, joten tehtävää oli paljon. Keskityimme paljon perusasioihin ja tekniikkaan, mutta ajan kanssa se tuotti tulosta. Pyrkivässä emme ehkä olleet sarjan parhaita, vaan altavastaajana. Tämä ei kuitenkaan näkynyt joukkueen sisällä, vaan joukkuehenki oli todella korkealla tasolla. Moni pelaaja olisi ehkä suunnannut kovempiin joukkueisiin, mutta joukkueen hyvä henki piti Miran Pyrkivässä.
Miran Pyrkivän vuosien aikana Helistölä vielä aloitteli omaa valmennusuraansa ja hän kokee, että niiden vuosien aikana molemmat oppivat paljon.
– Itse koen itse, että loppupeleissä tärkein roolini oli se, että pystyin innostamaan pelaajia. Opettelin, millaista on olla valmentaja ja opin itsekin paljon Miralta ja muulta joukkueelta. Heidän kauttaan pääsin ottamaan itsekin tärkeitä askelia eteenpäin.
Vaikka Helistölä itse oli mukana aivan Miran uran alkutaipaleella, osasi hän silti odottaa, että Mira tullaan näkemään myös pääsarjatasolla ennemmin, tai myöhemmin.
– Jos olen ihan rehellinen, niin jopa toivoin Miran läpimurtoa pääsarjatasolle. Tiesin, että hänellä on mahdollisuudet mihin tahansa. Myöskään se ei yllättänyt, että vuosia tuli enemmänkin. Miran luonne oli täydellinen jalkapallon pelaamiseen huipputasolla ja rakkaus jalkapalloon oli valtavaa. Ehkä se vähän yllätti, että vuosia tuli näinkin paljon, sillä yleensä naisten puolella urat ovat lyhyempiä.
Miran peliuran päättyminen jätti oman jälkensä myös Helistölään, sillä samalla myös yksi Helistölän oma aikakausi tuli päätökseen, tai ainakin pääsarjatason osalta.
– Kyllähän Miran lopettaminen herätti tunteita myös itsessäni. Olen pyrkinyt seuraamaan Miran ja muiden entisten Pyrkivän pelaajien otteita säännöllisen epäsäännöllisesti. Mira ja hänen uransa herättävät todella paljon kunnioitusta. Olisin tietysti halunnut, että ura olisi vielä jatkunut, mutta ymmärrän ratkaisun täysin. Mimmu on sitä ikäluokkaa, jota valmensin pitkään ja hän oli niistä pelaajista viimeinen, joka pelasi pääsarjatasolla. Kyllähän siinä haikea tunne tuli. Kiitos kaikista hienoista hetkistä ja muistoista Mira!
Pyrkivästä Miran tie vei lopulta Turun Palloseuraan, joka oli tehnyt paluun pääsarjatasolle myös naisten jalkapallon puolella. Anderssonin omien sanojen mukaan hän oli haaveillut pitkään SM-tasolla pelaamisesta ja mustavalkoisesta paidasta, joten mahdollisuuden tullessa päätöstä ei tarvinnut miettiä pitkään. Palloseuran uuden tulemisen ensimmäinen päävalmentaja Ari Aho päätti antaa Miralle mahdollisuuden.
– Loppuvuodesta 2007 sain tehtäväkseni koota joukkueen Naisten Liigaan TPS:n saadessa liigapaikan Raision SCR:n luopuessa paikastaan. SCR:stä jäi jonkin verran pelaajia ja sitten lähinnä Turun alueen seuroista tuli pelaajia hakemaan pelipaikkaa joukkueeseen. Pyrkivästä tuli nuori 17-vuotias Mira Uronen. Mira, joka osoittautui Mimmuksi, otti välittömästi paikkansa uuden joukkueen vasemmalta laidalta ennakkoluulottomalla asenteellaan.
Mira osoitti Ahon mukaan jo heti ensimmäisinä Palloseuran vuosina niitä piirteitä, joista uran edetessä tulivat hänen tavaramerkeikseen. Anderssonin otteet huomattiin myös Palloseuran ulkopuolella ja vuonna 2008 hänet valittiinkin alle 19-vuotiaiden maajoukkueeseen. Samana vuonna TPS pelasi myös silloisen Liiga Cupin finaalissa, mutta FC Honka oli parempi 2-1 lukemin.
– Mimmun vahvuuksiin kuuluivat ehdottomasti periksiantamattomuus, kova työnteko, aina loppuun saakka yrittäminen, sekä hyvä vasen jalka. Mimmu oli mahtava yhdistelmä herkkyyttä ja voimakasta tahtoa. Hänen positiivisuutensa tempasi mukaansa ja hersyvästä naurusta ei voinut olla pitämättä. Miran uran edetessä olen nähnyt pitkälti saman, nöyrästi työtä tekevän, periksiantamattoman ja vahvasti vasempaan jalkaansa luottavan Mimmun. Suurin ero kokemuksen karttuessa on tullut johtajuuteen, joka on ilmennyt esimerkiksi kannustavuutena ja positiivisena äänenkäyttönä kentällä.
Vaikka Mirassa oli paljon piirteitä, jotka viittasivat pitkään peliuraan, myöntää Aho silti vähän yllättyneensä siitä, että urasta tuli näinkin pitkä ja hieno.
– Siinä mielessä en osannut odottaa näin pitkää peliuraa, että naisten puolella pitkät pelaajaurat ovat olleet melko harvinaisia. Toisaalta Mimmun sisukkuudella ja päättäväisyydellä oli mahdollista luoda pitkä jalkapalloilijan ura. Mimmussa oli havaittavissa jo nuorena tietynlaista johtaja-ainesta, ja kun hän myöhemmin sai lisää vastuuta, niin hän pystyi ottamaan johtavan roolin joukkueessa ja toimimaan pitkäaikaisena kapteenina.
Miran peliuran päättyminen herättää Ahossa paljon tunteita ja kunnioitusta. Hän on kuitenkin erittäin tyytyväinen siitä, että Andersson jatkaa Palloseurassa, vaikkakin erilaisessa roolissa, kuin ennen.
– Mimmun ura herättää suurta kunnioitusta. Sitkeydellä ja sisukkuudella hän on jaksanut olla kantamassa vastuuta joukkueessa niin hyvinä kuin vähän vaikeampina aikoina. Pitkät pelaajaurat ja samassa joukkueessa, ovat yhä harvemmassa. Mimmu on jalkapallon ohella pystynyt kouluttamaan itsensä hienosti ja siirtynyt työelämään, vaikka samalla jalkapallon vaatimustaso on kasvanut. TPS jalkapallo menettää Mimmun lopettamiseen esimerkillisen pelaajan, joka on ollut TPS:n naisjalkapallon tavaramerkki. On kuitenkin hienoa, että Mira jatkaa kentän reunalla. Kiitos kaikista pelivuosista ja kaikkea hyvää uuteen rooliin!
Andersson sai pelivuosiensa aikana runsaasti ystäviä, joista osa tuli mukaan aikaisemmin ja osa vähän myöhemmin. Anderssonin siirryttyä Pyrkivästä Palloseuran raitapaitaan, siirtyi mukana myös muuan Terhi Ristolainen. Tälle onkin jäänyt paljon hyviä muistoja vanhasta kapteenista.
– Nyt kun ajattelee, niin oltiin me Mimmun kanssa jo ihan Pyrkivän ajoista lähtien tavoitteellisia ja haluttiin jonain päivänä pelata Liigaa. Ei sitä siellä mitenkään ääneen jauhettu, mutta kyllä sen huomasi tekemisestä. Pyrkivästä siirtyminen oli iso askel ja ensimmäiset pari treeniviikkoa Tepsin kanssa olikin suoraan sanottuna todella raskasta. Molemmat kuitenkin vain painettiin eteenpäin ja kun treenirytmiin tottui, niin kyllä ne pelitaidotkin seurasi perässä. Muistan, kun meitä hiukan vähäteltiin, että emme saisi liigassa mitään peliaikaa ja ihan turhaa mennä sinne penkille istumaan niin nuorena. Heitimme Mimmun kanssa hyvän kuitin epäilijöille, kun heti ensimmäisenä liigavuotena oltiin molemmat joka pelissä avauskokoonpanossa.
Meillä on aika lailla samanlaiset futispolut Miran kanssa. Jopa sattumaa, että kun vuonna 2012 Mira päätti hakea haasteita KSF :n riveissä, niin samana vuonna itse sairastuin niin, etten pelannut koko kautena. Jopa tällainen pikku ’’ryppy’’ meidän molempien liigauralla. Tilanne onneksi normalisoitui vuonna 2013 ja molemmat kipiteltiin taas yhtä aikaa mustavalkoisissa.
Vuonna 2010 kaksikko muuttui kolmikoksi, kun Karoliina Lindstedt siirtyi KaaPo:sta Palloseuran maalille. Lindstedt pelasi Anderssonin kanssa useammankin vuoden, mutta jäi silti haikailemaan lisävuosista.
– Mimmu on pelannut huiman uran liigatasolla. Olin kahdeksan vuotta liigajoukkueessa ja Mimmun kanssa meillä on seitsemän yhteistä vuotta. Olisin mieluusti pelannut pidempään yhdessä, mutta tiet erkanivat kauden 2017 päätteeksi. Mimmu on pitänyt omasta kunnosta ja kropastaan huolen ja sen myötä pystynyt pelaamaan korkeimmalla sarjatasolla näin pitkään.
Kysyttäessä Mirasta niin pelaajana kuin ihmisenä, on Ristolaisella ja Lindstedtillä vain hyvää sanottavaa. Hänen kova työnsä on näkynyt niin peleissä, treeneissä, kuin jalkapallon ulkopuolisessa elämässäkin.
– Mimmu on todella avoin ihminen ja hän pyrkii aina ottamaan kaikki huomioon. Sellainen kapteenihahmo, joka osaa tarvittaessa olla myös vaativa. Miran seurassa mieli virkistyy ihan jo sillä, että kuuntelee hänen persoonallista nauruaan. Kentän puolella Mimmu on todella sitkeä ja periksiantamaton. Varmaan monelle tulee Mimmusta mieleen se tilanteita pelkäämätön ja voimakas pääpelaaja. En haluaisi olla Mimmua vastaan pääpallossa esimerkiksi kulmatilanteessa… Kyllä tämä periksiantamattomuus näkyy myös kentän ulkopuolella, jo ihan ajatellen hänen ammattiaan. Mira kävi rohkeasti koulua myös ruotsin puolella, jotta saavuttaisi haluamansa, Ristolainen muistelee.
Lindstedt on vahvasti samaa mieltä Ristolaisen kanssa ja hän haluaa korostaa sitä asennetta, jolla Mira teki töitä joukkueensa eteen niin kentällä, kuin sen ulkopuolella.
– Mimmu on lämmin ja ihana ihminen, joka ottaa kaikki huomioon. Mimmu on aina ollut todella sitoutunut joukkueen toimintaan ja pitänyt huolen oman tekemisen hyvästä laadusta. Monta vuotta istuimme bussissa lähekkäin ja yhtä monta vuotta pelasimme korttia pitkillä pelireissuilla yhdessä Katjan (Kankaanpää), Tepin ja Siirin (Hammar) kanssa. Ne hetket tekivät meidän matkoista huomattavasti lyhyempiä, kuin mitä ne oikeasti olivat.
Vaikka molemmat olivat Miran kanssa hyviä ystäviä niin kentällä, kuin sen ulkopuolella, näkyi se pelien aikana korkeintaan luottamuksena, sillä keskittyminen pistettiin peliin. Kapteeni saa molemmilta paljon kiitosta ja arvostusta.
– En sanoisi, että ystävyys näkyi kentällä muuten kuin luottamuksena toisen tekemiseen. Kentällä olimme pelaajia muiden pelaajien kanssa. Mimmu on ollut ansaitusti pitkään kapteeni. Hän piti huolen sekä itsestään että meistä muista. Hän kannusti ja ohjasi niin kentällä, kuin sen ulkopuolella. Kentällä Mimmu oli kapteeni, mutta sen ulkopuolella ystävä, Lindstedt pohtii.
– En oikein osaa sanoa, näkyikö ystävyys sen tarkemmin kentällä. Peleissä ja treeneissä keskitytään itse tekemiseen, eikä siellä mietitä kentän ulkopuolisia juttuja. Ehkä jotain ”juomataukojerryttelyjä” oli ilmassa, mutta sitäkin oikeastaan heiteltiin sitten aina sen kanssa, joka osui viereen. Mimmu on ihan ansaitusti ollut suurimman osan Tepsissä vietetystä ajastaan kapteeninnauha kädessä. Niin kuin aiemmin sanoin, hän on sellainen kapteenihahmo, jatkaa Ristolainen.
Niin Ristolainen, kuin Lindstedt pelasivat komeat urat Palloseuran paidassa ja molemmat pääsivät juhlimaan SM-hopeaa. Ristolainen päätti pääsarjatason peliuransa 2016 ja Lindstedt vuotta myöhemmin. Molemmat toimivat nykyisin TPS N2 joukkueen pelaajavalmentajina ja Lindstedtin mukaan myös Miraa on yritetty houkutella joukkueeseen.
– En itse koskaan sanonut ripustavani nappuloita naulaan, sillä puhuimme Tepin välivuoden loppupuolella pelaamisesta yhdessä parhaan harrastuksen merkeissä ja näin päädyimme TPS N2 joukkueeseen. Olen Mimmua jo pari vuotta kysellyt mukaan meidän joukkueeseen, mutta niin vaan liigajoukkue vei voiton.
Myös Ristolainen myöntää, että yritystä on ollut, mutta ainakaan vielä se ei ole onnistunut. Hän kuitenkin pitää yllä toiveita tulevaisuuden suhteen.
– Kyllä Mimmua on meidän jengiin houkuteltu. Luulen kyllä, että Mimmu keskittyy nyt lopettamisen jälkeen muihin tärkeisiin asioihin elämässään. Katsellaan myöhemmin, jos vielä joskus hän pukisi Tepsin paidan yhtä aikaa minun kanssani päälleen. Meillä on Mimmun kanssa ystävinä monta yhteistä vuotta ja toivottavasti niitä on tulossa vielä monta lisää!
Miran pelivuosien aikana joukkueessa kävi paljon pelaajia, joista osa liittyi joukkueeseen melko nuorena. Yksi näistä pelaajista oli Elli Pikkujämsä, joka liittyi edustusjoukkueen vuonna 2015 ollessaan vain 15-vuotias. Pikkujämsän mukaan kapteenina ollut Mira helpotti joukkueeseen liittymistä.
– Ensimmäiset ajatukset Mirasta olivat lähinnä sellaisia, että vaikka hän olikin joukkueen kokenut kapteeni, ei häntä missään nimessä tarvinnut pelätä, vaan päinvastoin. Mira oli todella helposti lähestyttävä alusta asti ja hänen tuli nopeasti juttelemaan jopa tälläisen uuden, nuoren pelaajan kanssa.
Kaudella 2020 Ruotsin pääsarjaa KIF Örebron paidassa pelannut Pikkujämsä kokee, että hän oppi Palloseuran aikana Miralta tärkeitä asioita joukkueen johtamisesta. Opit ovat tuottaneet myös tulosta, sillä Pikkujämsä on toiminut kapteenina nuorten maajoukkueissa.
– Opin Miralta paljon siitä, miten joukkuetta johdetaan. Miralla oli hyvä tasapaino kapteenin ja pelikaverin kesken. Hän oli samaan aikaan kapteeni, joka piti ääntä ja johti joukkuettaan, kuten kapteenin kuuluukin, mutta samalla hän oli myös todella mukava ja heitti huumoria kuten kaikki muutkin.
Mira ei koskaan korostanut omaa asemaansa, vaan hän kunnioitti jokaista pelaajaa samalla tavalla. Hänen kautta opin paljon kunnioituksesta ja johtamisesta.
Ennen Ruotsiin siirtymistä Pikkujämsä ehti pelata FC Hongassa, jossa hän pääsi kohtaamaan myös Palloseuran ja entisen kapteeninsa. Tätä ei kuitenkaan pelin aikana tullut mietittyä.
– Kun mennään futiskentälle, en ainakaan itse halua miettiä liikaa sitä, ketä vastassa oli. Toki arvostin entistä seuraani ja entistä kapteeniani todella paljon, mutta pelin aikana sitä ei saanut miettiä. Piti vain painaa täysillä ja antaa kaikkensa, vaikka vastassa oli ystäviä. Pelin jälkeen tietysti kaikki vääntö jäi taakse ja oltiin ystäviä entiseen tapaan.
Anderssonin peliuran päättyminen herätti haikeita tunnelmia myös Pikkujämsässä, sillä Mira oli omien pelivuosien aikana merkannut hänelle jatkuvuutta ja turvallisuutta.
– Omien pelivuosien aikana Tepsiin tuli pelaajia ja sieltä lähti pelaajia, mutta Mimmu pysyi kapteenina. Hänen kauttaan tuli jatkuvuuden tunnetta ja kapteenin pysyttyä samana tuli joukkueeseen pysyvyyden tunnetta ja oli helppoa tulla jokaiseen treeniin ja peliin. Kyllähän tunnelmat olivat haikeat, kun lopettamisesta kuulin. Miran peliura oli pitkä ja komea. Arvostan Miraa todella paljon ja uskon, että hän jää mieleen jokaiselle, joka on Palloseuran otteita seurannut. Noin monta peliä samassa seurassa on todella kunnioitettava määrä.
Miran viimeisenä valmentajana toimi Sami Haltia ja kaksikon yhteinen matka päivänvalonsa kaudella 2011, kun Haltia nostettiin loppukaudella Palloseuran päävalmentajaksi. Mira oli aiemmin samalla kaudella noussut Palloseuran kapteeniksi ja Haltian kuvailuja lukiessa pystyy kyllä ymmärtämään miksi.
– Mira oli pelaaja, joka oli aina mukana isolla sydämellä. Kun peli alkoi, Mira päätti aina voittaa. Hän kamppaili tiukasti ja voimakkaasti jokaisen tilanteen loppuun asti. Mira omasi erinomaisen vasemman jalan ja hän näytti nopeasti, että vasen laita on hänen aluettaan. Päällimmäisenä Mirasta jäi mieleen se, kuinka fiksu, luotettava, suunnitelmallinen ja muut huomioon ottava hän oli. Mira oli koko valmennusaikani joukkueen luottopelaaja, jonka kanssa oli helppo kommunikoida. Mira näytti, että hän osaa pitää huolta niin itsestään, kuin joukkueestaan. Kapteenina hänelle annettiin paljon vastuuta ja hän kantoi sitä erittäin hyvin.
Haltian ja Anderssonin yhteinen matka sai jatkoa kaudella 2014, kun Haltia palasi Palloseuran valmennukseen. Haltian rooli on ollut Miran aikana iso, mutta valmentaja itse katsoo asiaa joukkueen kannalta.
– Kauden 2011 lopussa elettiin joukkueen kanssa vaikeita aikoja. Kauden viimeisen ottelun jälkeen odoteltiin yläkentällä useampikin minuutti, jotta saatiin tietää, millä sarjatasolla pelataan seuraavalla kaudella. Palloseuralla oli vaikeita aikoja, mutta suunta saatiin oikeaksi ja TPS nousi silloisen Naisten Liigan kärjen joukkoon. Joukkue otti askelia eteenpäin niin kentällä, kuin sen ulkopuolella. Mimmun kohdalla tämä tarkoitti sitä, että pystyimme tarjoamaan hänelle joukkueen, jossa suunta oli hyvä ja hän sai ansaitusti toimia sen joukkueen kapteenina.
Haltian mukaan Andersson opetti nuorille paljon niin kentällä, kuin sen ulkopuolellakin. Pitkän samassa joukkueessa vietetyn uran lisäksi paljon kehuja saa varsinkin työelämä pelaamisen ohessa.
– Yksi niistä asioista, josta nuoret voivat ottaa mallia Mimmusta on se, että upea ura ei aina vaadi ympäri maailmaa kiertämistä, vaan hienon uran voi saada myös kotimaassa. Ehkä tärkeämpää on kuitenkin se, että Mira on näyttänyt esimerkillään sen, että jalkapallo ja työelämä pystytään yhdistämään myös huipputasolla. Se ei ole helppoa, mutta Mira on onnistunut tässä esimerkillisesti ja pitänyt samalla itsensä terveenä. Se on hieno esimerkki kaikille.
Nyt, kun Anderssonin peliura on tullut päätökseen, on Haltialla paljon tunteita. Niitä ei toki tarvinnut käsitellä yllättäen, vaan Miran päätös oli tiedossa jo ennen viimeistä ottelua ja sitä ehdittiin käsitellä joukkueen kesken.
– Tunteet olivat läsnä vahvana, kun kuulin Miran lopettamisesta. Viimeisen pelin ottelupalaverissa keskusteltiin joukkueen kanssa Miran lopettamisesta ja huomioitiin peliin valmistautuessa siihen liittyviä asioita. Päätettiin, että lähdetään antamaan kaikkemme, jotta kaudelle saadaan hieno päätös. Kun ottelu läheni loppuaan, oli aika antaa Miran jättää kenttä vielä viimeisen kerran ja poistua aplodien säestämänä. Kun vaihdon aika tuli vastaan, niin kyllähän siinä itselläkin tunteet nousi pintaan, mutta ne piti jättää taka-alalle ja keskittyminen täytyi pitää pelissä. Matsin jälkeen asiaa kuitenkin ehti miettiä vähän enemmän. Kuljettiin Miran kanssa monta vuotta yhdessä ja koettiin koko tunteiden skaala. Käyntiin yhdessä läpi niin ylä- kuin alamäet. On ollut iloja se suruja, mutta kaikki käytiin läpi yhdessä. Nyt voin vain kiittää kaikista näistä pelivuosista ja toivottaa tsemppiä uusiin haasteisiin.
Turun Palloseura haluaa kiittää Miraa kaikista niistä vuosista, joiden aikana hän Palloseuraa edusti kentän puolella. Yhteinen matka ei kuitenkaan pääty tähän, sillä Mira jatkaa joukkueen valmennuksen puolella psyykkisenä valmentajana.
Kuva: Tiina Pirilä
