100 vuotta Tepsiä: 1950-luku – vajaan vuosikymmenen vuoristorata

18.07.2022 14:05

Sata vuotta Tepsiä -juttusarjassa käydään läpi Turun Palloseuran historiaa vuosikymmen kerrallaan.

TPS:n toinen putoaminen pääsarjasta osui olympiavuoteen 1952. TPS oli voittanut vuonna 1949 Suomen mestaruuden suhteellisen kokeneella joukkueella, mutta 1950-luvun puolella oli edessä pakollinen nuorennusleikkaus. Kaudet 1953–56 olivatkin uuden vauhdinoton aikaa, kun täysin uusi TPS-sukupolvi teki tuloaan neljän kauden ajan Suomensarjassa. Vanhojen mestareiden kuten Tauno Aition ja Urho Teräksen peliurat loppuivat jo kauden 1952 jälkeen. Keijo Kihlman lopetti vuonna 1954. Matti Aalto ja Rainer Schrey olivat jo päässeet edustusjoukkueen vauhtia kokeilemaan, mutta täysin uusina kasvoina mukaan olivat nousemassa Matti Sundelin, Mauno Nurmi ja Jouni Gröndahl.

– 1952 pudottiin, koska keski-ikä oli reilusti yli 30 vuoden. Meni neljä vuotta ennen kuin seuraan kasvoi uusia huippupelaajia ja vastuunkantajia. Seura teki niissä olosuhteissa ihan oikein, kun lähdettiin vähän kuin nollista ja aloitettiin suosiolla kokonaan uuden joukkueen rakentaminen, Heikki Mäki uskoo.

Jo noilla kausilla Matti "Sunttu" Sundelin paukutti armottomia maalilukemia, yhteensä 54 maalia neljässä kaudessa, kun Palloseura kuritti vastustajiaan välillä suurinumeroisestikin.

– Vuonna 1955 oli aika heikkoa, oltiin pelaajina melkein keskenämme, Keijo Kihlman ja Vieno Viekki koettivat siinä vähän valmentaakin. Kun voitettiin Piffen silloin piirisarjassa 7–0, alkoi Suntun sentterikausi. Hänet nostettiin siis vasta siinä vaiheessa hyökkääjäksi. Seuraavana vuonna voitettiin Hangö IK 11–0 ja Sunttu teki seitsemän maalia, Jouni Gröndahl muistelee.

Kauteen 1956 seura lähti tähtäimessään vain yksi tavoite, paluu mestaruussarjaan. Valmentaja Leo Aaltosella oli varsin nuori joukkue koossa. TPS painoi kuitenkin kauden läpi täysin ylivoimaisin ottein ja voitti oman lohkonsa peräti yhdeksän pinnan marginaalilla ja maalierolla 66–16. Sarjanousu ratkesi jo neljä kierrosta ennen päätöstä ja TPS palasi korkeimmalle sarjatasolle.

– Me teimme sen 1950-luvun nousun ihan samalla tavalla kuin tapahtui sitten 1960-luvun puolella kymmentä vuotta myöhemmin. Nämä nousut tapahtuvat seuran omilla junioreilla. 1950-luvulla nousseen joukkueen menestys huipentui vuoden 1960 hopeamitaleihin ja 1960-luvun pelaajien kasvatustyö huipentui ensin vuoden 1968 mestaruuteen ja sen jälkeen vielä 1970-luvun menestysvuosiin, Gröndahl taustoittaa.

– Pitää nostaa päävalmentaja Aaltosen Lekka esiin. Hän oli ammatiltaan opettaja ja toi aina jotain uutta mukanaan. Kun tulin nuorena poikana mukaan, ei siihen aikaan ei ollut mitään maalivahtivalmentajia, mutta Lekka sen ymmärsi, että maalivahditkin piti huomioida erikseen harjoittelussa, maalivahti Gröndahl muistelee.

TPS:n paluu maan valioiden joukkoon sujui vähän kuin itsestään kaudella 1957. Seura hankki talven aikana todella kovan vahvistuksen, kun suomalaisten jalkapalloammattilaisten etujoukkoihin kuulunut Kalevi Lehtovirta palasi neljän Ranskassa vietetyn vuoden jälkeen pariisilaisen Red Starin riveistä Turkuun.

– Meillä oli vaikea alku kauteen 1957 ja Hakaltakin tuli heti turpaan 0–5. Sitten se lähti vaan menemään ja Matti Sundelin ampui maaleja. Tuntuihan se monen laihan vuoden jälkeen hienolta, kun seuraan saatiin sentään pronssimitalit, Gröndahl kertoo.

Neljän vuoden korpivaelluksen jälkeen TPS palasi vuonna1957 vauhdilla valtakunnan terävimmän kärjen tuntumaan. Sundelin kruunattiin heti sarjan maalikuninkaaksi ja mestarijoukkue HPS:n ykköstykki Kai Pahlman jäi peräti viiden maalin päähän. Lehtovirta ja Sundelin olivat vakiomiehiä myös maajoukkueessa.

TPS-bussi

TPS:n ohjelmaan kuului 1950-luvulla kesätaukojen aikaan pelireissut Ruotsiin. Mielenkiintoista ajankuvaa TPS pääsi kokemaan syksyllä 1957, kun joukkue pääsi kolmen viikon pelimatkalle Neuvostoliittoon. VPS oli käynyt itänaapurissa pelireissulla jo vuoden 1956 puolella. TPS pääsi reissuun Palloliiton suhteiden kautta.

Joukkue matkusti junalla Turusta Helsingin kautta Moskovaan. Sieltä jatkettiin junalla ja lentokoneella Armenian Jerevaniin. TPS kohtasi paikallisen Spartakin 36 000 katsoja edessä. Sen jälkeen tutuksi tulivat myös Azerbaidžan ja Georgia. TPS:n junamatka Jerevanista Bakuun kesti uskomattomat 54 tuntia. Siellä paikalliset katsojat innostuivat, kun Palloseura venyi maalittomaan tasapeliin maalivahti Jouni Gröndahlin johdolla. Gröndahl sai ansaitusti huomiota ja häntä kyyditettiin oikein kultatuolissa.

– Paljon oli porukkaa katsomossa, Bakussa sain jonkun pallonkin kiinni, ja katsojat vähän innostuivat. Siihen aikaan riehui sellainen pandemia kuin aasialainen influenssa. Olin itsekin kipeä, kun lähdettiin reissuun ja vähän väliä joku oli kipeänä reissun aikana. Sunttu ja Kale joutuivat jäämään kotiin muista syistä. Ei siihen aikaan maksettu mitään päivärahoja ja me pidimme kolmen viikon palkatonta rokulia.

– Se on jäänyt Tbilisistä mieleen, että kun pöytään kannettiin jotain kanaruokaa, niin kukaan ei uskaltanut koskea. Siellä oli todella ystävällistä väkeä ja hyvät eväätkin, olihan se ihmeellinen kokemus, Gröndahl kertoo harvinaisesta matkakokemuksesta.

Seuraavana kahtena kautena TPS sijoittui sarjassa neljänneksi ja kuudenneksi ja palasi maratontaulukon keulille ohi VPS:n. Vuonna 1958 TPS:n Kalevi Lehtovirta jakoi sarjan maalinkuninkuuden HPS:n Kai Pahlmanin kanssa.

TPS sai vuosikymmenen viimeiselle kaudelle erittäin hyvän startin, mikä veti Kupittaalle entistä enemmän yleisöä. Porilainen sarjakärki RU-38 houkutteli jo ennätysyleisön, 5 166 katsojaa. Katsojamäärät nousivat peräti 80 prosenttia edelliskaudesta. TPS sijoittui sarjassa kuudenneksi, mutta takoi silti korkeimmat maalimäärät. Vuoden 1959 maalikuninkuuden 21 osumalla voittanut Sundelin oli todellinen yleisömagneetti. Kun Sunttu oli kentällä, yleisö saattoi olla varma siitä, että verkot heiluivat.

Jouni Gröndahl

Jouni Gröndahl, TPS:n maalivahtilegenda ja TPS Jalkapallon Kunniagallerian jäsen numero 11.

Jouni Gröndahl torjui pallot ja kiekot

Jouni Gröndahl on todellinen TPS-legenda, joka torjui raitapaitojen edustusjoukkueen maalissa kausina 1955–70. Hänelle kertyi lopulta komeat 206 SM-sarjaottelua. Gröndahl oli todella monipuolinen palloilulahjakkuus ja hän pelasikin TPS-paidassa myös jääkiekkoa, jääpalloa ja käsipalloa – maalivahtina tietenkin.

– Jalkapallouran alussa vuodet 1955 ja -56, sekä sen jälkeen vuodet 1964 ja -65, menivät Suomi-sarjassa, muuten pelattiin Mestaruussarjaa. Yhteensä pelejä tuli TPS-paidassa 383, tai oikeastaan 387, jos tarkkoja ollaan. Siihen aikaan jos pelasi vain ensimmäisen puoliajan, niin se laskettiin Mustiin kirjoihin vain puolikkaana otteluna. Kun Lindmanin Rippe tuli vuonna 1962 huoltajaksi, niin päätettiin muuttaa käytäntöä. Menihän se maaotteluissakin niin, että jos oli kentällä vaan osan ottelua, niin se laskettiin kuitenkin kokonaiseksi maaotteluksi, Gröndahl tarkentaa.

– Jääpalloa ja käsipalloa vähemmän. Jääpalloa pelasin Piirisarjassa parina vuotena maalissa, eihän pelejäkään ollut kuin 4–5 kaudessa. Pari kautta pelasin myös käsipallon Mestaruussarjassa ja jouduin maaliin, kun Tepsin silloinen käsipallomaalivahti Lundénin Aukki oli pois, niin menin sinne tilalle. Se oli aika pientä, mutta kuitenkin. Jääkiekkoa tuli pelattua enemmänkin, oikeastaan vuoden 1955 syksystä vuoteen 1959. Siihen aikaan ei ollut edes kaksia molarin vehkeitä. Jos olisi tullut vaihto, olisi pitänyt vaihtaa vehkeitä. Se oli sen verran vaikeaa siihen aikaan, Gröndahl naurahtaa.

Gröndahl voitti TPS:n paidassa SM-kultaa kaudella 1968, SM-hopeaa kauden 1960 päätteeksi ja SM-pronssia kausina 1957 ja -67. TPS:n kauden 1968 SM-kultajoukkuetta on kutsuttu usein kaikkien aikojen Palloseuraksi. Kauden ehdoton kohokohta oli se, kun TPS kävi nuijimassa HJK:n Helsingissä lukemin 6–1. Kyseistä ottelua on taas sanottu TPS:n kaikkien aikojen parhaaksi peliksi.

– Kun Mäen Hessu on sanonut niin siitä HJK-pelistä, niin pakko se on varmaan uskoa, Gröndahl myöntää.

Gröndahl on kokenut mitalikausien lisäksi myös edustusjoukkueen putoamisen ja nousun takaisin SM-sarjaan. TPS putosi SM-sarjasta kauden 1963 päätteeksi, mutta palasi takaisin korkeimmalle sarjatasolle kaudeksi 1966. TPS:n ja porilaisen RU-38:n uusintaottelu SM-sarjapaikasta pelattiin syksyllä 1965 Porin Herralahden kentällä. TPS voitti jännittävän ja dramaattisen kamppailun lopulta 2–1 ja aloitti nousujuhlat. TPS:n nousun sinetöi pilkulta Ossi Silvennoinen.

– Porilaiset taitavat väittää vieläkin, että rankkarin aiheuttanut rike tapahtui alueen ulkopuolella. RU-38 teki kyllä protestin, joka ei mennyt sitten läpi.

Gröndahl pelasi urallaan myös yhdeksän A-maaottelua. Hän debytoi Suomen A-maajoukkueen paidassa 6.9.1959 Helsingin Olympiastadionilla DDR:ää vastaan, kun sinivalkoiset nousivat komeaan 3–2-voittoon. Toinen maukas voitto osui kesäkuuhun 1963, kun Norja kaatui PM-lopputurnauksessa Helsingin Olympiastadionilla 2–0 yli 11 000 katsojan edessä. Hän pelasi myös viimeisen A-maaottelunsa Helsingissä vuoden 1964 heinäkuussa, kun maailman parhaisiin joukkueisiin kuulunut Saksan Liittotasavalta voitti Suomen 4–1.

– Tulin DDR-ottelussa kentälle 51. minuutilla, kun Westerholm loukkaantui. Se oli kuitenkin aikamoinen voitto siihen aikaan. Norja voitettiin, mutta pelattiin lisäksi Ruotsin kanssa vieraissa 0–0 ja Tanskan kanssa vieraissa 1–1. Ne olisivat hyviä tuloksia vieläkin. Silloin pelattiin omaa Pohjoismaista sarjaa. Oli vielä varalla mukana, kun Suomi voitti koko turnauksen vuonna 1966, Gröndahl muistelee kultaista 60-lukua.

Gröndahl lopetti pelaajauransa kauden 1970 jälkeen, mutta hän toimi jo sitä ennen ja sen jälkeen vuoteen 1976 asti TPS:n maalivahtivalmentajana.

– Rupesi paikat menemään risaksi. Lopetin jo tavallaan vuonna 1969 ja aloitin kaudella 1970 maalivahtivalmentajana. Kaudella 1970 jouduin olemaan kuitenkin vielä varalla ja pelasin yhden Mestaruussarjan matsin ja pari muuta peliä. Alun perin tarkoituksena oli olla vaan molarivalmentajana, mutta olin kuitenkin varamaalivahtinakin joka harjoituksissa mukana. Eli, pääsin tai jouduin vielä pelaamaankin silloin, Gröndahl kertailee pelaajauransa viimeistä kautta.

Aikakauden tepsiläiset Kunniagalleriassa

Esittelimme 1920 ja 1930-lukua käsittelevissä historiajutuissa seuran toimintaan jo aiemmin mukaan liittyneitä Kunniagallerian jäseniä. Aiemmin mainittujen legendojen lisäksi Tepsin edustusjoukkueen toimintaan hyppäsivät 1950-luvulla mukaan Jouni Gröndahl ja Risto Lindman.

Jäsen nro 11: Jouni Gröndahl (s. 6.2.1938)

Maalivahti Jouni Gröndahl pelasi TPS:ssä yhteensä 387 ottelua. Hän torjui raitapaitojen edustusjoukkueen maalissa kausina 1955–70. Gröndahl voitti TPS:n paidassa SM-kultaa kaudella 1968. Gröndahl pelasi urallaan myös yhdeksän A-maaottelua, vuonna 1963 hän pelasi kaikki Suomen A-maaottelut.

Jäsen nro 21: Risto Lindman (s. 28.7.1934)

Risto Lindman on TPS jalkapallon huoltajalegenda, toimi pelaajien luottomiehenä 30 vuoden ajan vuodesta 1961 vuoteen 1991. Nousi pelaajana vuonna 1952 Tepsin edustusjoukkueeseen. Valmensi seuran A-pojat Suomen mestaruuteen vuonna 1960. Tehtäväkenttään kuului joukkueen sisällä kaikki maan ja taivaan välillä lihas- ja varustehuollosta matka-, ruoka- ja passijärjestelyihin. Oli voittamassa neljää SM-kultaa (1968, -71, -72 ja -75) ja yhtä Suomen Cupia (1991). Oli mukana rakentamassa seuran eurocup-menestysvuosia 1980-luvulla. Legendaaristen Mustien kirjojen päivittäjä ennen Heikki Mäkeä. Koko seuran Vuoden tepsiläinen 1988, kaikkien aikojen neljäntenä henkilönä seurassa. TPS:n kultainen ansiomerkki 47/1972.


Teksti on lainattu Heikki Möttösen, Markku Jokisipilän ja Jussi Leppäsyrjän kirjoittamasta TPS:n 100-vuotishistoriikista Mustavalkoinen vuosisata – Turun Palloseura 1922–2022.

100 vuotta Tepsiä -juttusarja:

1920-luku: TPS:n perustaminen ja ensimmäinen mestaruus

1930-luku: Vauhtia alemmalta sarjatasolta ja paluu Suomen mestariksi talvisotavuonna

1940-luku: Hienoja saavutuksia sodan aikana ja sen jälkeen