TPS:n 2012-syntyneillä käynnissä mielenkiintoinen jalkapallovuosi

HUUHKAJA- JA HELMARITURNAUKSESSA VAHVA TPS-EDUSTUS

TPS:n 2012-syntyneet pelaajat olivat upeasti edustettuina 14-vuotiaiden Huuhkaja- ja Helmariturnauksissa kesällä. Ennen juhannusta pelatussa tyttöjen turnauksessa mukana oli yhteensä seitsemän TPS-pelaajaa ja kesäkuun lopun Huuhkajaturnauksessa saman ikäluokan poikia oli Palloseurasta mukana peräti 15.

Iso määrä valintoja kertoo luonnollisesti siitä, että meillä on tässä ikäluokassa laadukkaat joukkueet niin tytöissä kuin pojissakin. Tyttöjen kohdalla määrä olisi voinut olla jopa suurempi, ja uskonkin että nyt käynnistyvään aluetoimintaan voi tulevina kuukausina nousta mukaan myös pelaajia, jotka eivät olleet mukana Helmariturnauksessa. Näihin 14-vuotiaiden Huuhkaja- ja Helmariturnauksiin valittavien pelaajien määrä on asia, jota seuraamme vuosittain – näin saamme tarkasteltua myös pidemmän aikavälin onnistumistamme tässä ikävaiheessa, toteaa seuran valmennuspäällikkö Miro Varhelahti.

Varhelahti itse toimi Helmariturnauksessa valmennustiimin tutorin roolissa, mutta ehti nähdä Eerikkilässä myös muiden joukkueiden otteluita.

On tietenkin todella mielenkiintoista nähdä, miten pelaajat onnistuvat näissä turnauksissa, joissa he pääsevät toimimaan erilaisessa ympäristössä – se antaa myös meille uudenlaista tietoa pelaajistamme. Ei ole tuttuja valmentajia, eikä pelikavereita ja usein jotkut pelaajat pelaavat joissain peleissä myös vieraammalla pelipaikalla. Pelaajien sopeutuminen tällaisen neljän päivän turnauksen aikana kertoo paljon myös henkisistä valmiuksista, jotka eivät välttämättä nouse samalla tavalla esille oman joukkueen tutuissa ympyröissä, Varhelahti pohtii.

Huuhkaja- ja Helmariturnausten jälkeen käynnistyvät myös alueellisen maajoukkuetoiminnan tapahtumat. Aluetoiminta on väliporras U15-maajoukkueeseen ja sitä järjestetään maajoukkuetoiminnan rinnalla koko ensimmäisen maajoukkuekauden ajan. Aluetoiminta alkaa elo-syyskuussa ja jatkuu reilun vuoden ajan ja päättyy toisen toimintavuoden joulukuussa järjestettävään valtakunnalliseen alueturnaukseen. Aluevalmentajat Santeri Suvala ja Petteri Joensuu valitsevat pelaajia syksyn aikana järjestettäville Lännen alueleireille sekä ylialueellisille leireille, joita järjestetään yhdessä muiden alueiden kanssa. Aluetoiminnan ensimmäinen syksy huipentuu valtakunnallisiin tapahtumiin: tyttöjen Tinni Korpela -leiriin syyskuun puolivälissä ja poikien Tähtitarha-tapahtumaan lokakuun lopussa. Näiden tapahtumien jälkeen U15-ikäluokat pelaavat ensimmäiset maaottelunsa.

KANSAINVÄLINEN TURNAUS MALMÖSSÄ

TPS:n 2012-syntyneiden ikäluokat käynnistivät syyskautensa kovatasoisessa turnauksessa Malmössä. Sekä tyttöjen että poikien turnauksissa mukana oli iso määrä pohjoismaisia huippuseuroja ja TPS:n joukkueet saivat lukuisia laadukkaita pelejä kolmen päivän aikana. Turnausotteluiden tulokset löytyvät alla olevasta kuvasta.

Kansainväliset ottelut ovat tärkeitä mittareita sille, millaista työtä olemme onnistuneet pelaajiemme kehittämisessä tekemään. Näihin turnauksiin lähteminen ei ole mielestäni kannattavaa, mikäli joukkueemme eivät pysty kilpailemaan tällä tasolla ollenkaan. Vielä joukkueena menestymistäkin tärkeämpää kovissa kansainvälisissä peleissä on kuitenkin nähdä, missä pelaajamme menevät yksilöinä verrattuna esimerkiksi ruotsalaisiin ja tanskalaisiin vastustajiin. On helppoa sanoa isojen seurojen akatemiajoukkueiden olevan yleistasossa meitä reilusti edellä, mutta silti meillä on yksilöitä, jotka pystyvät olemaan kentän parhaimmistoa myös näissä otteluissa, Varhelahti kertoo.

TPS haluaa kasvattaa pelaajia omiin edustusjoukkueisiinsa sekä kansainvälisille kentille. Kansainväliset ottelut antavat tärkeää informaatiota valmentajien lisäksi myös pelaajille. ”Jos haluamme kehittää pelaajia korkealle tasolle, on tärkeää auttaa pelaajia ymmärtämään, mikä se hyvä taso omassa ikäluokassa on myös Suomen ulkopuolella. Sen vuoksi onkin hyvä, että saamme jo junioripolun aikana tarjottua pelaajille kokemuksia kovatasoisista otteluista, Varhelahti toteaa.

SYKSYN TAPAHTUMAT EERIKKILÄSSÄ

Ikäluokkien tapahtumarikas vuosi jatkuu syksyn sarjaotteluilla Liiga Etelässä, jossa molemmat ovat aloittaneet syyskierroksen voitokkaasti. Molemmissa ikäluokissa tason laajuudesta kertoo myös se, että Liigan lisäksi TPS:n joukkueet löytyvät myös sekä tyttöjen että poikien 14-vuotiaiden Ykkösestä. Sarjapelien lisäksi pojilla on edessään Huuhkajapolun ylemmän loppusarjan tapahtuma, jossa on mahdollisuus saavuttaa paikka Eerikkilän kansainväliseen turnaukseen. Tyttöjen joukkue saavutti paikan tyttöjen kv-turnaukseen jo kevään Helmaripolun tapahtumassa, joten loppuvuoden kalenterissa odottaa varmuudella yksi kovatasoinen turnaustapahtuma lisää.

Eerikkilän kv-turnauksissa mielenkiintoa tuovat otteluiden lisäksi myös se, että ulkomaisten seurojen pelaajat tekevät samat ominaisuus- ja lajitaitotestit kuin meidänkin pelaajamme – näin saamme jälleen yhden lisäulottuvuuden tarkasteltavaksi konkreettisine mittareineen, kun mietimme sitä, millaisia pelaajia meillä TPS:ssa on. Lisäksi valmentajat ja valmennuspäälliköt pääsevät kuulemaan ulkomaisten seurojen toiminnasta ja vaihtamaan ajatuksia pelaamisesta ja pelaajien kehittymisestä. TPS:n joukkueet ovat viimeisten vuosien aikana onnistuneet ilahduttavasti saavuttamaan näitä paikkoja ja nyt on erittäin hienoa, että saamme ensimmäistä kertaa joukkueen mukaan myös tyttöjen puolella, Varhelahti toteaa.

14-vuotiaiden ikäluokalla on siis käynnissä mielenkiintoinen jalkapallovuosi, jonka aikana on erilaisia tapahtumia sarjapelien, turnausten ja Palloliiton pelaajakehitystapahtumien muodossa.

On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että vaikka tällaisiin tapahtumiin osallistuminen on tietenkin erittäin hieno kokemus ja mahtava asia, on jokapäiväisen työnteon ja harjoittelun merkitys ratkaisevassa asemassa siinä, kuinka hyväksi pelaaja kehittyy. Nuoret kehittyvät myös eri aikaan ja tässä ikävaiheen samana vuonna syntyneiden pelaajien erot biologisessa iässä voivat olla usean vuoden suuruisia. Tämän vuoksi aikaisille valinnoille ei saa antaa liikaa painoarvoa. Joku pelaaja saattaa nousta alue- tai maajoukkuetoimintaan myöhemmin, vaikka ei ole ensimmäisissä tapahtumissa kutsuttuna. Sama koskee kansainvälisiä otteluita: niiden pelaaminen ei ole itseisarvo – tärkeämpää on se, millainen positiivinen vaikutus niillä on pelaajan omaan tekemiseen ja harjoitteluympäristöön jatkossa. Hienoista kokemuksista ja yksittäisistä onnistumisista saa ja pitääkin nauttia, mutta niille ei saa sokaistua – toisteinen ja pitkäjänteinen työnteko arkisissa perusasioissa laadukkaan harjoittelun eteen on asia, josta kaikki lähtee ja johon kaikki lopulta palaa, Varhelahti muistuttaa.

Lisää uutisia