TPS Jalkapallo julkisti perjantaina 24.1. pitkän odotuksen ja valmistelun jälkeen kauden 2025 lippujensa ja kausikorttiensa hinnat, aloittaen samalla kausikorttien myynnin. Hintoja on kauttaaltaan korotettu, ja nuo korotukset ovat aiheuttaneet kovaa kritiikkiä, johon TPS nyt vastaa.
TPS:n perushintaisen aikuisten kausikortin hinta on ollut 220 euroa kausina 2023 ja 2024.
Nyt miesten kausikortin hintaa on nostettu 20 euroa. Hinnannousun lisäksi TPS halusi nostaa naisten edustusjoukkueen toiminnan ja ottelutapahtuman arvostusta hinnoittelemalla kausikortin samalla, yksittäisten lippujen hintoihin perustuvalla logiikalla. Aiempi ratkaisu sisällyttää naisten kotiottelut miesten edustusjoukkueen kausikorttiin ilman, että sillä oli vaikutusta kausikortin hintaan, ei ollut onnistunut.
Mikäli haluaa nyt nähdä molempien edustusjoukkueidemme kotiottelut yhdellä kausikortilla, nousee hinta uuden edustusjoukkueiden yhteiskausikortin myötä (aikuisten perushinta) 220 eurosta 299 euroon. Ottelua kohden (naisten ja miesten kotiottelut) hintaa tulee, lopullisesta ottelumäärästä toki riippuen, noin 11 euroa.
Viime kaudella kausikorttihinnoittelu tarjosi myös mahdollisuuden päästä kaikkiin miesten sarjaotteluihin halvemmalla ostamalla pelkkiä ennakkolippuja kausikortin sijaan, joten myös tästä syystä hinnoittelulogiikan muutos oli paikallaan. Muutokseen ajoi myös tarve siirtyä ainakin joissain otteluissa dynaamiseen hinnoitteluun, jolla varaudutaan ottelutapahtuman järjestelykustannusten nousuun koko Olympiakatsomon kapasiteetin käyttöönoton myötä. Kausikortilla väistää myös näiden otteluiden myötä syntyvät, irtolippujen lisäkustannukset.
Halusimme myös tuoda tukikausikorttien muodossa (Kappen kassa, Naisten edustusjoukkueen tukikausikortti) myyntiin tuotteet, joilla myös yksittäiset kuluttajat pystyvät tukemaan seuran edustusjoukkuetoimintaa normaalia suuremmalla summalla.
Hintojen nousussa on hyvä huomioida myös pääsylippujen alv-kannan muutos 10 prosentista 14 prosenttiin.
Pitää paikkansa, että TPS:n kausikorttien hinnat ovat Ykkösliigan kalleimmat. On kuitenkin hyvä huomioida, että ottelutapahtumien järjestämiskulut eivät ole keskenään suoraan verrannollisia, vaan TPS:n miesten kotiotteluiden järjestelykustannukset ovat varmasti kalleimmasta päästä verrattuna niin Ykkösliigan kuin Veikkausliigankin seurojen kustannuksiin. Järjestelykustannusten ohella muiden seurojen mahdollisuudet otteluiden myyntituottoihin ovat seuran käsityksen mukaan selvästi paremmat kuin TPS:llä.
TPS:n ja Stadionyhtiön väliset neuvottelut ovat olleet rakentavat ja hyvähenkiset, ja tulevan kauden kokonaisuudesta käydyt keskustelut ja neuvottelut avasivat TPS:lle mahdollisuudet tehdä ottelutapahtumastaan aiempaa kannattavamman. Voitollista siitä on edelleen vaikeaa tehdä, mutta nykymallilla tappiot ovat aiempaa pienemmät.
Stadionyhtiön tehtävä on luonnollisesti tehdä kannattavaa liiketoimintaa, ja TPS ymmärtää ja kunnioittaa tätä, sekä työtä, jota Stadionyhtiö stadionin ja sen tapahtumatoiminnan kehittämiseksi tekee. Realiteetit ovat kuitenkin TPS:n osalta sellaiset, että pääsyliput ja kausikortit ovat seuralle ainoa merkittävä tulonlähde sen päätuotteesta, kotiottelusta. Niiden hinnoittelulla TPS haluaa päästä tilanteeseen, jossa ottelutapahtumat eivät olisi enää raskaasti tappiollisia. Yhtälö, jossa seura tekee päätuotteellaan, kotiotteluillaan, raskasta taloudellista tappiota, on yksinkertaisesti kestämätön.
Seura pyrkii kaikilla kaudelle 2025 tehdyillä muutoksilla (yritysmyynnin tehostaminen, kustannusleikkaukset, ottelutapahtumien kannattavuus) tilanteeseen, jossa sen toiminta olisi kannattavaa ja jossa se käyttää kaikki resurssinsa aiempaa tehokkaammin, viisaammin ja vastuullisemmin kyetäkseen varmistamaan yli satavuotiaan seuran toiminnan jatkuvuuden myös tulevaisuudessa. Ehdoin tahdoin raskaasti tappiollisten ottelutapahtumien järjestäminen ei edellä esitettyjä kriteerejä täytä ja vaarantaa omalta osaltaan seuran olemassaolon.
TPS Jalkapallolla oli kaudella 2024 yhteensä 12 erilaista kausikorttia, joten halusimme yhtenäistää ja vähentää eri kategorioita, jotta ne olisivat paremmin hallittavissa ja myös kuluttajien kannalta selkeämmät.
TPS:n omat juniorit (sekä toimihenkilöt) pääsevät edustusjoukkueiden kotiotteluihin ilmaiseksi, iästä riippumatta. Myös kaikki muut alle 12-vuotiaat lapset pääsevät jatkossakin seuran edustusjoukkueiden kotiotteluihin ilmaiseksi, mikä ei ole suomalaisessa seurakentässä itsestään selvää. Nuorten kausikortin ja yksittäisen ottelulipun hinnannousu on kiistämättä merkittävä, mutta sen osalta pätevät samat perustelut kuin edellä – haluamme tehdä ottelutapahtumistamme kannattavampia, yhdessä oman yhteisömme kanssa.
Ymmärrämme, että nuoriin kohdistuvat hinnankorotukset aiheuttavat harmitusta, mutta TPS ei missään nimessä tee muutoksia siksi, ettemme haluaisi nuoria katsomoon – päinvastoin. Haluamme kuitenkin kannustaa ja kasvattaa yhteisöämme siihen, että juhlapäivämme, kotiottelumme, on päätuotteemme ja hyvinvointimme perusta. Hinnankorotuksen jälkeenkin yhden kotiottelun hinnaksi muodostuu, lopullisesta kotiotteluiden määrästä riippuen, noin 13 euroa.
Haluamme kuitenkin, että TPS:n pääsylipun hinta ei estä etenkään nuorten osallistumista kotiotteluihimme, joten tulemme luovuttamaan pienituloisten käyttöön eri yhteistyökumppaneiden kautta vähintään 10 edustusjoukkueiden yhteiskausikorttia kaudelle 2025. Tiedotamme aiheesta lisää ennen kauden alkua. Olemme aiempinakin vuosina lahjoittaneet kausikortteja hyväntekeväisyyteen. Esimerkiksi yhdessä Turun kriisikeskuksen ja seurayhteisömme kanssa olemme vuosina 2023 ja 2022 toteuttaneet hyväntekeväisyyskausikorttikampanjat, joilla on tuettu lasten ja nuorten mahdollisuutta käydä katsomassa pelejä.
Perushintaista kausikorttia edullisemmasta kannattajakausikortista luopumisesta syntynyt kritiikki on ymmärrettävä ja odotettava. Vastaamme myös tähän kritiikkiin samoilla perusteilla kuin muidenkin lipputuotteiden hinnannousuun; meidän on tehtävä ottelutapahtumastamme kannattavampaa, yhdessä yhteisömme kanssa, taataksemme seuramme elinkelpoisuuden myös tulevaisuudessa.
Kannattajat ovat tärkeä osa seuraa ja etenkin sen edustusjoukkueiden toimintaa, ja kausikorttimyynnin uutisoinnin mukaisesti tulemme kevään aikana keskustelemaan kannattajien kanssa tarkemmin esimerkiksi kannattajien huomioimisesta sekä kannattajakatsomon sijainnista. Keskusteluilla haluamme myös parantaa kannattajien ja seuran välistä vuorovaikutusta sekä lisätä yhteistä ymmärrystä seuran tilanteesta sekä tehdyistä ratkaisuista.
Seuran edustusjoukkuetoiminnasta vastaavan taustayhtiön taloudellisen ahdingon syypäitä eivät ole kannattajat tai kausikorttilaiset. Olemme edellä esittäneet syitä sille, miksi lippumme ja kausikorttimme ovat aiempaa kalliimpia ja selvästi kalliimpia kuin kilpailijoillamme. Olemme aiemmin hinnoitelleet tuotteemme liian halvaksi niiden todellisiin kustannuksiin nähden. Nyt, osana seuran edustusjoukkuetoiminnan taloudellista tervehdyttämistä, nostamme näiden kotiotteluihimme liittyvien tuotteiden hintoja niin, että ne vastaavat paremmin todellisia kustannuksia ja mahdollistaisivat ottelutapahtumien järjestämisen taloudellisesti kestävällä tavalla.
Toivommekin, että niille turkulaisille ja muille TPS:n ystäville, joille seura on aidosti tärkeä, tämä avaisi syitä hinnannousun taustalla sekä lisäisi ymmärrystä ja halua olla tukemassa edustusjoukkueidemme uutta nousua. Juuri nyt tarvitsemme yhteisömme tukea, emme lisää lyöntejä silloin, kun olemme jo valmiiksi kyykyssä. Emme voi enää jatkaa tappiollista toimintaa, sillä se vaarantaisi koko TPS Jalkapallon tulevaisuuden ja olemassaolon.
Ymmärrämme kausikorttien hinnoitteluun liittyvän kritiikin ja kriittisen keskustelun sekä tiedostamme, että seuran edustusjoukkuetoiminnan vallitseva tilanne aiheuttaa jopa turhautumista. Arvostamme kuitenkin niin yleisöltä kuin medialtakin rakentavaa ja vastuullista keskustelua, sillä vain se luo edellytykset paremmalle tulevaisuudelle.
TPS Jalkapallon edustusjoukkuetoiminnasta vastaavan taustayhtiön tilanne on edelleen vaikea, mutta tilanne muuttuu vain tekemällä asioita toisin, tekemällä muutoksia, tekemällä yhdessä.
Tämän vastineen myötä olemme viestineet lippujen ja kausikorttien hinnoitteluun liittyvistä muutoksista sen, jonka tulemme aiheesta julkisesti tässä kohdin viestimään.
Tulemme kertomaan seuran ja erityisesti sen edustusjoukkuetoiminnasta vastaavan taustayhtiön tilanteesta lisää kattavan tilannekatsauksen muodossa perjantaina 31.1. kello 12.00.
Kim Ekroos
va. operatiivinen johtaja
FC TPS Turku Oy