TPS solmi jatkosopimuksen Aleksandra Laineen kanssa

Median edustaja, lataa pelaajan valokuva median käyttöön tästä linkistä.

Jalkapallon Kansallisessa Ykkösessä pelaava Turun Palloseura on solminut jatkosopimuksen oman kasvattinsa Aleksandra Laineen, 18, kanssa. Nuoren laitahyökkääjän sopimus kattaa kauden 2025.

Laine aloitti jalkapallon pelaamisen aikanaan paikallisessa kyläjoukkueessa kotikonnuillaan Liedossa, josta tie on käynyt Liedon Pallon ja Turun Nappulaliigan kautta Turun Palloseuraan. Debyyttinsä edustustasolla Laine teki kaudella 2023, jolloin hän sai tililleen ensiminuutit Kansallisessa Cupissa.

Viime kausina pelit ovat jääneet Laineella vähiin, mutta nyt nuori urheilija on päämäärätietoisella ja pitkäjänteisellä työnteolla pystynyt tekemään paluun pelikentille. Laine pelasi kuluvan vuoden ensiminuuttinsa TPS:n ja Paimion Hakan välisessä harjoitusottelussa ennen sarjakauden alkua.

– Olen tehnyt pitkäjänteisesti kovaa työtä, että olen päässyt palaamaan kentille. On ollut rankkaa, mutta työnteko on ollut palkitsevaa ja kehittävää. Lähden hyvin ja odottavaisin fiiliksin uutta kautta kohti. Toivon ehjää kautta ja onnistumisia joukkueelta sekä itseltäni, Laine sanoo.

– ”Alen” kanssa lähdettiin pitkältä takamatkalta liikkeelle, mutta nyt hän on pystynyt treenaamaan täysipainoisesti joukkueen mukana jo useamman kuukauden. Ale on tehnyt kovasti töitä, ja on hienoa, että oman kasvatin pelit jatkuvat Tepsissä, kommentoi TPS:n päävalmentaja Petri Haapasalo.

Haapasalon mukaan Laine tuo pelikentälle vahvaa kamppailupelaamista ja monipuolisuutta. Laitahyökkääjän lisäksi hän pystyy pelaamaan myös laitapuolustajana.

– Ale on aggressiivinen pelaaja, joka on kova taistelemaan ja kamppailemaan. Hän pystyy pelaamaan useammalla eri pelipaikalla, esimerkiksi taannoisessa PaiHa-harjoitusottelussa hän pelasi laitapakin tontilla. Hän tuo monipuolisuudellaan hyvän lisän joukkueeseemme, Haapasalo luonnehtii.

TPS:n joukkue on muuttunut ja nuorentunut viimeisen parin vuoden aikana. Kuvaavaa on, että Aleksandra Laineen debyyttikauden 2023 joukkueesta uraansa mustavalkoisissa jatkaa hänen lisäkseen vain kaksi muuta pelaajaa, kaksossisko Adeliina Laine sekä kokenut Sanna Porali. Vaikka muutos Palloseuran pelaajistossa on ollut iso, on muutos kuitenkin aina myös mahdollisuus uudelle kehitykselle ja kasvulle.

– Meillä on kasassa todella hyvä joukkue. Paljon nuorta energiaa ja taidokkuutta. On hienoa olla mukana ja olla osa tätä joukkuetta, Aleksandra Laine kuvailee.

TPS:n kausi jatkuu tänään kotona Urheilupuiston Yläkentällä, kun joukkue kohtaa Kansallisen Ykkösen kotiottelussa FC Lahden. Ottelu käynnistyy kello 19.00.

Lisää uutisia