Viimeiset neljä päivää Savon sydämessä majaillut TPS lähti kauan odotetulle kotimatkalle hieman hämmentyneissä tunnelmissa. Vieraspiste Veikkausliigassa maistui vielä ihan kohtuulliselta, mutta Suomen Cupista puolivälieristä joukkue putosi tylyimmällä mahdollisella tavalla, eli marathoniksi venyneen rankkarikisan jälkeen.
Ottelun puheenaiheita olivat KuPS:n tuoreen vahvistuksen, Viron maajoukkuelaituri Sander Purin, punainen kortti, KuPS:n viivytystaistelu alivoimalla yli 80 minuutin ajan jatkoaikoineen sekä kaiken päälle ylipitkäksi venynyt pilkkukisa, jossa ratkaisijoiksi nousivat maalivahdit – vetäjinä.
TPS aloitti ottelun kohtuullisen pirteästi ja ottelun kummallisin tapahtuma nähtiin vajaan puolen tunnin kohdalla, kun juuri peliluvan Kreikasta saanut Puri tönäisi erotuomari Toni Ollikaista. Hänellä ei ollutkaan mitään muuta mahdollisuutta, kuin passittaa Puri suoralla punaisella suihkuun. Varmaa myös on se, että perästä kuuluu, eikä sanktio jää pelkkään ulosajoon.
TPS otti odotetusti tämän jälkeen pelin ohjat käsiinsä ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-päätyä. KuPS säilyi kuitenkin hengissä osin onnellakin. Kun varsinainen peliaika nuhjattiin maaleitta, jouduttiin jatkoajalle. Ja kun sieltäkään ei löytynyt ratkaisua, olivat edessä aina dramaattiset pilkut.
Ratkaisuun asti tarvittiin peräti 20 vetäjää. TPS-pelaajista pallot iskivät sisään vuorollaan Toni Kolehmainen, Sami Rähmönen, Jarkko Hurme, Petteri Pennanen, Dennis Okaru, Jani Tanska ja Kennedy Eriba. Molemmat joukkueet missasivat kahdet pilkut ennenkuin pallon taakse joutuivat maalivahdit. KuPS:n Joonas Pöntinen latasi pallon verkkoon ja Jukka Lehtovaaran veto kilpistyi huonolla onnella maalin yläputkeen.
TPS:n fokus kauden 2012 osalta siirtyikin näin sataprosenttisesti Veikkausliigaan, joka jatkuukin jo ensi sunnuntaina, kun Haka saapuu Paavo Nurmi Stadionille. Ottelu alkaa klo 18.30.
Rangaispotkujen vetäjät järjestyksessä:
Pyry Kärkkäinen, KuPS (+) 1-0
Toni Kolehmainen (+) 1-1
Chris James, KuPS (–) 1-1
Sami Rähmönen (+) 1-2
Tero Taipale, KuPS (+) 2-2
Aleksi Ristola (–) 2-2
Miikka Ilo, KuPS (+) 3-2
Jarkko Hurme (+) 3-3
Pietari Holopainen, KuPS (+) 4-3
Petteri Pennanen (+) 4-4
Ali Koljonen, KuPS (+) 5-4
Dennis Okaru (+) 5-5
Aleksi Paananen, KuPS (–) 5-5
Juho Lehtonen (–) 5-5
Aleksi Mäkinen, KuPS (+) 6-5
Jani Tanska (+) 6-6
Sami Räsänen, KuPS (+) 7-6
Kennedy Eriba (+) 7-7
Joonas Pöntinen, KuPS (+) 8-7
Jukka Lehtovaara (–) 8-7