TPS:n naisten liigajoukkue palaa liigaarkeen ensi viikon lauantaina, kun EM-kisatauko päättyy. TPS kohtaa tauon jälkeen ensimmäisenä oululaisen ONS:n Urheilupuiston Yläkentällä siis 27.7. klo 14.00 alkaen. TPS lähti tauolle kesäkuun lopulla kohtaamalla samaisen ONS:n Oulussa ja silloin päädyttiin 2-2-tasapeliin.
– Johdettiin 2-0 ja oltiin voitossa kiinni. Totta kai harmitti, kun oululaiset nousivat tasapeliin. Muuten alkukausi on ollut erittäin onnistunut ja taistelemmekin nyt täysillä paikasta kuuden parhaan joukkueen joukkoon ylempään loppusarjaan, Oulussa kaksi maalia viimeistellyt Terhi Ristolainen lupaa.
TPS on pelannut tähän mennessä 13 ottelua ja sillä on 15 pistettä. TPS on hakenut kaksi vierasvoittoa Kokkolan joukkueilta sekä kaatanut kotonaan NiceFutiksen ja viime vuosien kestomenestyjän FC Hongan. HJK:ta vastaan joukkue venyi tasapeliin ja viime kauden mestari PK-35 haki voiton Turusta viimeisen minuutin rankkarimaalilla. Yhtään romahdusta isompia joukkueita vastaan ei ole tullut. Maaliero 14-17 kertoo siitä, että kaikki ottelut ovat olleet tasaisia.
– Puolustus on pitänyt hyvin ja minun mielestä meillä voisi olla pisteitä enemmänkin. Muutama tappio ja tasapeli menee jopa huonon tuurin piikkiin, Ristolainen muistuttaa.
Jouni Alenin valmentama nuorekas TPS sai kesken kauden myös mieluisia vahvistuksia, kun kokeneemmat liigapelaajat Tiia Tikkanen ja Emmi Montonen liittyivät joukkueeseen mukaan.