TPS:n naiset jatkavat liigassa ensi kaudellakin

HJK  – TPS  5-0 (1-0)
28. 1-0 Marianna Tolvanen
54. 2-0 Tolvanen
68. 3-0 Satu Kruus
76. 4-0 Tolvanen, rp.
82. 5-0 Veera Vartiainen

TPS:n naisten liigajoukkue päätti kautensa lauantaina HJK:n vieraana Helsingissä. Kotijoukkue aloitti pelin kovalla sykkeellä ja kaikesta kävi selväksi, että TPS:lle oli tarkoitus antaa hyvin vähän pelitilaa. HJK:n pelinjauhanta ei aluksi tuonut tulosta, kun TPS puolusti tehokkaasti peittäen laukaisusektorit taidolla sekä yritti nopeilla vastahyökkäyksillä saada itse tulosta aikaiseksi.

HJK sai ensimmäisen todellisen maalintekopaikan vasta 27. minuutilla, kun Marianna Tolvanen syötettiin oikealta laidalta vapaaksi. Hän leikkasi keskelle ja laukoi hieman ohi vasemman maalitolpan.

Lähes seuraavasta HJK:n hyökkäyksestä Tolvanen onnistui. Pallo pelattiin oikealta läpisyöttönä 16 alueen oikeaan reunaan, johon Tolvanen juoksi sijoittaen pallon tarkasti maalin vasempaan kulmaan. Johtomaali rauhoitti HJK:n peliä ja pelin tempo laski puoliajan loppua kohti.

Aivan puoliajan lopulla TPS sai ensimmäisen kulmapotkunsa ja siitä ottelun parhaan maalipaikkansa. Julia Tunturi antoi kierteisen kulmapotkun maalin eteen ja Siiri Hammar pääsi nuppaamaan pallon kohti HJK-maalia. Pallo olisi uponnut juuri yläpuun alle, ellei nuorten maajoukkuemaalivahti Vera Varis olisi onnistunut vaivoin nyrkkeilemään palloa yli maalin.

Ottelun puoliajalla kuuluttaja kertoi Åland Unitedin johtavan jo 2-0 Ilvestä vastaan ja se tieto vaikutti varmasti TPS-pelaajien alitajunnassa lähdettäessä toiselle jaksolle, jota HJK hallitsi sitten melko suvereenisesti takoen vielä neljä maalia tasaisin väliajoin. HJK:n Marianna Tolvanen teki ottelussa kolme maalia ja pokkasi siten itselleen knallin palkintojenjaossa.

TPS:n parhaita kauden viimeisessä ottelussa palkittujen ohella olivat toppari Siiri Hammar, maalivahti Katja Kankaanpää ja nyt Tiina Vatasen poissaollessa keskikentän pohjalla uutta pelipaikkaa kokeillut ja siinä hienosti onnistunut Juliette Kemppi.

– Me emme saaneet ehkä ihan parasta latausta tähän peliin. Edellisessä pelissä NiceFutista vastaan ratkaistiin isoja asioita meidän kannaltamme, kertoi TPS:n naisten vastuuvalmentaja Heikki Altonen.

– Tässä ottelussa saimme aikaan muutaman hyvän tilanteen, mutta HJK oli meitä selvästi parempi ja ehkä hieman sisuuntunut Turussa kokemastaan tappiosta.

– Pitkä ja raskas kausi on nyt ohi. Tällä nuorella joukkueella saavutettiin se, mitä lähdimme hakemaan, eli sarjapaikan uusiminen. Joukkueeseen on tällä kaudella noussut nuoria ja hyviä pelaajia. Heillä on vielä pitkä matka kuljettavanaan verrattaessa vaikkapa HJK:n pelaajiin, mutta heillä on myös vuosia edessä kehittyäkseen, Altonen summaa kulunutta kautta.

– Liigan jakauduttua selvästi kolmeen kerrokseen korostui samoista sijoista kamppailevien joukkueiden voittamisen tärkeys. Oikeat pelit pitää pystyä hoitamaan ja niihin pitäisi aina saada se ehdottomasti paras kokoonpano jalkeille. Muutama peli jäi harmittamaan, mutta onneksi nappasimme pisteitä myös ylempien kerrosten joukkeilta kuten Kokkola F10:ltä ja HJK:lta, Altonen totesi.

Ottelun päätyttyä pelaajien ilmeet olivat iloisia kuin voiton jälkeen. Niistä kuvastui helpotus, kun nyt oli varmaa, että Turussa pelataan Naisten Liigaa ensi vuonnakin.

TPS: Katja Kankaanpää (mv) (C); Emilia Halm (46. Heidi Grönqvist), Siiri Hammar, Emmi Montonen, Marjukka Pirttisalo; Juliette Kemppi, Saija Östlund (75. Fanny Öhrnberg); Sari Tikkanen (62. Eveliina Mäkelä), Julia Tunturi, Julia Säppi (61. Janniina Haapaniemi); Tiia Tikkanen.
Vaihdossa: Karoliina Lindstedt (mv).

Lisää uutisia