TPS taisteli loppuun asti, mutta HJK piti pisteet Helsingissä

Valokuva: Tiina Pirilä.

TPS kohtasi sunnuntain Veikkausliiga-ottelussa HJK:n Bolt Arenalla. Mustavalkoiset tavoittelivat kauden ensimmäistä vierasvoittoaan, mutta HJK piti pisteet kotonaan maalein 1–0.

HJK oli ensimmäisellä puoliajalla niskan päällä ja onnistuikin luomaan ensimmäisen vaaratilanteensa TPS:n maalille, kun ottelua oli pelattu kahdeksan minuuttia. Lopulta HJK:n Santeri Haarala onnistui yllättämään TPS-vahti Elmo Henrikssonin 16. minuutilla. Puoliajan edetessä TPS pääsi paremmin mukaan peliin, ja Albijon Muzacille avautui vierasjoukkueen ensimmäinen mahdollisuus tasoittaa ottelu, mutta laukaus painui maalin katolle. Miika Kauppila pääsi myös yrittämään tasoitusta puskulla rangaistusalueelta. Lisämaaleja ei syntynyt, joten toiselle puoliajalle lähdettiin HJK:n 1–0-johdossa.

Toisella puoliajalla TPS teki kaikkensa löytääkseen reitin Matej Markovićin vartioimalle HJK-maalille, mutta vieraiden kiri ei tuottanut tulosta. TPS sai luotua useita tilanteita, mutta viimeinen silaus jäi toistuvasti puuttumaan. Näin ottelu päättyi helsinkiläisten 1–0-voittoon.

– Totta kai olen pettynyt lopputulokseen. On ollut paljon loukkaantumisia, mutta valmentajana tehtäväni on silti taistella pisteistä. Ensi viikolla jatketaan kotikentällä IFK Mariehamnia vastaan. Pelaajat yrittivät tänään parhaansa ja olivat lähellä tasoitusmaalia, mutta valitettavasti sitä ei tullut. Voitolla olisimme olleet tasapisteissä HJK:n kanssa, mutta tämä pitää nyt nollata ja katseet suunnata kohti ensi viikon ottelua, kommentoi TPS:n päävalmentaja Ivan Piñol.

TPS:n kausi Veikkausliigassa jatkuu Veritas Stadionilla ensi lauantaina 1.8. kello 15.00, kun IFK Mariehamn saapuu vieraaksi Turkuun. Liput matsiin voit ostaa jo nyt ennakkoon edullisemmin Lippu.fin verkkokaupasta.

Teksti: Teemu Soisalo

Lopputulos:

HJK–TPS 1–0 (1–0)

Ottelun maalit:

16 min 1–0 Santeri Haarala

TPS:n kokoonpano:

Elmo Henriksson (MV)
Akim Sairinen
Pau Juvanteny
Marius Könkkölä (56 min Samuel Anini Jr.)
Charlemagne Azongnitode
Miika Kauppila
Timo Zaal (81 min Nils Veinbergs)
Nikolas Talo (69 min Elmer Vauhkonen)
Lasse Ikonen (56 min Väkiparta)
Albijon Muzaci (C)
Kian Visser

Erotuomari: Amir Hajizadeh

Pelipaikka: Bolt Arena, Helsinki

Yleisömäärä: 5644

Sää: 19 °, tihkusadetta

Seuraava ottelu: La 1.8. klo 15.00 TPS – IFK Mariehamn, Veritas Stadion.

Kooste

Lehdistötilaisuus

Lisää uutisia