TPS:n EIF-kenraali päättyi tasan 2-2

TPS pelasi perjantai-iltana viimeisen harjoitusottelunsa ennen Ykkösen sarjakauden alkua. Vastaan asettui niin ikään Ykkösessä kaudella 2015 pelaava Ekenäs IF. Molemmat joukkueet olivat liikkellä aika lailla parhailla kokoonpanoillaan, mutta myös kokeiluja tehtiin varsinkin pelipaikkojen suhteen.

EIF siirtyi ottelussa johtoon 26. minuutin kohdalla, kun Ville Sevon lakaisi Oskari Forsmanin torjuman paluupallon sisään. Tilannetta edelsi Johan Eslanderin epäonnistunut pilkku, jonka Forsman ehti komeasti torjua.

TPS tuli tasoihin 40. minuutin kohdalla ja jälleen taustalla oli erikoistilanne. Jussi Aalto lähetti aivan rankkarialueen ulkopuolelta ovelan kierteisen vaparin, jonka EIF-vahti Ville Viljala vaivoin torjui. Mikko Hyyrynen ryntäsi ensimmäisenä paluupalloon ja tykitti pelivälineen varmasti verkkoon.

TPS-talentti Albion Ademi tuli kentälle 62. minuutin kohdalla ja minuutin päästä soi. Viljala kauhoi Ademin ensimmäisen vedon maaliviivalta, mutta toinen kuti painui maaliin asti. EIF pystyi nousemaan tasoihin ottelun 86. minuutilla ja asialla oli jälleen Sevon. Ademi säikytteli EIF:iä vielä aivan lopussa latamalla pallon yläputken kautta maaliviivalle.

Yläkentällä oli kaikkiaan mukavan rento meno ja pääkatsomo oli lähes täynnä tammisaarelaisia ja turkulaisia jalkapallon ystäviä.

TPS TV:n kooste ottelusta:
http://tpstv.fi/kooste-tps-eif-2-2-24-04-2015/

Lisää uutisia