TPS jatkaa voittojen tiellä – täydet pinnat mukaan Mikkelistä

Ykkösliiga jatkui tänään jalkapallopäivän kierroksella. TPS matkasi Mikkelin Urheilupuistoon, jossa vastaan asettui MP. Tepsiläisittäin ilta sai iloisen lopun, kun mustavalkoiset pääsivät kotimatkalle täyden pistepotin kera. TPS nappasi jo kolmannen peräkkäisen voittonsa, kun MP kaatui tyylipuhtaasti lukemin 3–0.

Vahva luotto omaan tekemiseen. Se huokuu tällä hetkellä Turun Palloseuran otteista. Tepsi hallitsi palloa Mikkelin Urheilupuiston luonnonnurmella ja pystyi luomaan useita laadukkaita maalipaikkoja. Tulosta ei tullut vielä ensimmäisestä avopaikasta, eikä toisesta, eikä kolmannestakaan. TPS-miehistö kuitenkin jatkoi omaa työntekoaan, ja lopussa se palkittiin.

MP:n puolustusmuuri murtui pelin viimeisellä vartilla, jonka aikana TPS tulitti kolme osumaa. Ensimmäisen upotti vasurillaan tarkasti alakulmaan Tuomas Pippola. Maali oli ”Tumelle” kauden ensimmäinen, ja TPS-kasvatin tuuletuksesta näki, että se todellakin maistui makealta.

Toisen ja kolmannen maalin tuottaneissa tilanteissa TPS pelasi pallon hyvin MP:n selustaan, ja maaliverkko Aleksi Honka-Hallilan takana soi. Turkulaisten 2–0-osuman iski terävästi vaihdosta kentälle tullut Umar Bala Muhammed. Erinomaisen syötön osumaan tarjosi tänään täyden ysikymppisen Palloseuran keskikentällä uurastanut Lasse Ikonen.

Loppulukemat 3–0 sinetöi viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa Albijon Muzaci. ”Albi” kiitti Eino-Iivari Pitkälää oivallisesta esityöstä ja viimeisteli kauden viidennen maalinsa, mikä oikeuttaa joukkueen sisäisen maalipörssin kärkipaikkaan.

– Ensimmäisellä puoliajalla pystyttiin luomaan pari ihan huippupaikkaa. Tällä kertaa ei niistä osuttu. Päästiin muutamia kertoja hyökkäämään hyvin MP:n selustaan. Ihan aina emme olleet riittävän hyviä niissä hetkissä, kun voitimme pallon. Vähän turhan usein hukattiin pallo onnistuneen riiston jälkeen. Kokonaisuudessaan ensimmäisen puoliajan esitys oli kuitenkin ihan ok, jos vaan olisi paikoista tehty, summasi TPS:n päävalmentaja Miika Nuutinen.

– Toisen puoliajan alku oli vähän tahmea. MP vähän muutti peliään, tuli korkeammalla prässillä. Me hetken etsimme, että miten sitä vastaan pelataan. Saatiin aika pian kuitenkin juonen päästä kiinni ja tuotettiin etenemisiä viimeiselle kolmannekselle. Pelaajat jaksoivat tehdä kärsivällisesti töitä. Tiedettiin, että kun jaksetaan myllyttää, niin kyllä ne maalit jossain vaiheessa tulevat, Nuutinen jatkoi.

Päivän voitollaan TPS harppasi sarjataulukossa pari pykälää ylemmäs kakkospaikalle. Kun futiskesä on kuumimmillaan, alkaa myös TPS:n kone olla mukavan lämmin. Tänään Tepsi taisteli kolmannen peräkkäisen voiton ja myös kolmannen peräkkäisen nollapelin.

– Olen tosi tyytyväinen, että jälleen pelattiin nollapeli. Puolustuksellisesti esitys oli hyvä. Pystyttiin prässäämään ylhäältä ja saamaan riistoja. Nekin hetket, kun MP eteni syvälle, pystyimme hoitamaan hyvin. Pidettiin MP aika hyvin poissa paikoilta tänään, mietti Nuutinen.

TPS:n kausi jatkuu seuraavaksi lauantaina 15. kesäkuuta, jolloin vastaan asettuu jälleen MP. Tuolloin Turun Veritas Stadionilla kamppaillaan pääsystä Suomen Cupin kuudennelle kierrokselle. Ottelu TPS–MP alkaa kello 15.00, ja liput otteluun ovat jo nyt myynnissä edullisemmalla ennakkohinnalla Tiketissä.

Lopputulos:

MP–TPS 0–3 (0–0)

Ottelun maalit:

74 min 0–1 Tuomas Pippola
80 min 0–2 Umar Bala Muhammed
85 min 0–3 Albijon Muzaci

Varoitukset:

MP
34 min Arvi Liljaniemi
57 min Joona Kuismala

TPS
70 min Aaro Soiniemi
90 min Lasse Ikonen

TPS:n kokoonpano:

Matias Niemelä (MV)
Aaro Soiniemi
Atte Sihvonen (C)
Mehdi Hetemaj
Oscar Häggström
Lasse Ikonen
Jesper Karlsson
Tuomas Pippola (77 min Eino-Iivari Pitkälä)
Riku Riski (77 min Umar Bala Muhammed)
Albijon Muzaci
Riku Sjöroos (83 min Antti Ulmanen)

Erotuomari: Lassi Siukkola

Pelipaikka: Mikkelin Urheilupuisto

Yleisömäärä: 904

Sää: 18°, selkeää ja poutaa

Seuraava ottelu: TPS–MP, la 15.6. klo 15.00, Veritas Stadion. Suomen Cupin 5. kierroksen ottelu.

Kooste


Hikihaastattelu

Lisää uutisia