TPS ei saanut voitokasta päätöstä kaudelleen – turkulaisjoukkue jatkaa Veikkausliigassa kaudella 2027

Valokuva: Teemu Saarinen.

Turun Palloseura joutui taipumaan tappioon Veikkausliigan karsintasarjan päätöskierroksella. FC Lahti vei voiton 5–1. Kokonaisuutena Tepsin kausi oli kuitenkin onnistunut ja joukkue pääsee lähtemään hyvistä asemista Veikkausliigan kauteen 2027.

Päätöskierroksen ottelu oli Tepsille hankala. Kotijoukkue FC Lahti otti pelin hallintaansa heti ensiminuuteilla ja ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana vierasjoukkueella oli suuria vaikeuksia päästä hyökkäämään kontrolloidusti.

Turkulaisten maalilla 17-vuotias Dan Lauri teki tänään debyyttinsä Veikkausliigassa. Palloseuran nuori veskari venyi avauskympillä pariin hyvään torjuntaan ja esti Lahtea käyttämästä alun pelillistä momentumiaan.

Vaikka Lahti hallitsi, iski pelin avausmaalin kuitenkin TPS. Vieraat saivat rakennettua ensimmäisen maalipaikkansa ottelun 13. minuutilla ja heti helähti. Miika Kauppila petasi paikan maalin edustalle ja Oscar Häggström latasi uransa ensimmäisen maalin Veikkausliigassa.

TPS-kannattajat olivat tehneet kannattajamatkan kauden päätöspeliin Lahteen ja pitivätkin äänekästä kannustusta yllä. Pelin jälkeen Tepsin joukkue kävi kiittämässä kannattajia kannustuksesta ja kaudesta 2026.

Voitokasta päätöstä kaudelle TPS-miehistö ei kannattajilleen kyennyt tänään tarjoamaan. Kohtaloksi koituivat Tepsin puolustuspelaamisen virheet, jotka Lahti hyödynsi avausjaksolla kolmen maalin arvoisesti.

Kymmenen minuuttia TPS:n johtomaalin jälkeen Lahti tuli tasoihin, kun kotijoukkue onnistui murtamaan vieraiden puolustuksen oikealta laidalta. Useampi TPS-pelaaja oli tilanteessa myöhässä ja Martim Ferreira pääsi tuikkaamaan pallon maalin edustalta vapaasti sisään.

Sekaannus TPS-puolustuksessa jatkui tovi myöhemmin, kun Amir Belabid pääsi kolmen turkulaispuolustajan keskeltä iskemään Lahdelle 2–1-johtomaalin.

Vielä ennen taukoa FC Lahti karkasi kahden maalin johtoasemaan Otso Koskisen osumalla.

Pelillisesti lauantaipäivän kamppailu Lahdessa oli TPS:ltä yksi kauden heikoimmista. Toisella puolikkaalla FC Lahti iski vielä kahdesti ja näin loppulukemiksi aikakirjoihin merkittiin kotijoukkueen 5–1-voitto.

– Tänään hävisimme pelin omiin virheisiimme, keskittymisemme ei ollut kohdillaan. Lahti ansaitsi voittonsa tänään. Jos kautta katsotaan kokonaisuutena, niin me teimme työmme. Säilytimme sarjapaikan. Me tulimme Veikkausliigaan nousijajoukkueena kilpailemaan aina loppuun asti, mutta näen, että enempäänkin meillä olisi ollut mahdollisuuksia. Olimme lopulta lähellä jopa mestaruussarjan paikkaa. Työ on tehty nyt tämän kauden osalta ja on aika katsoa kohti tulevaa kunnianhimoisesti. Me aloitamme valmistautumisen Veikkausliigan kauteen 2027 marraskuussa. Nyt huilataan hetki ja sitten startataan koneet kohti uutta kautta, summasi ajatuksiaan tuoreeltaan ottelun jälkeen TPS:n päävalmentaja Ivan Piñol.

Kokonaisuutena TPS voi olla tyytyväinen kauteen 2026. Sarjanousijana kauteen lähtenyt turkulaisryhmä onnistui säilyttämään Veikkausliiga-paikkansa. Kaksi edellistä Tepsin nousua olivat päättyneet suoraan putoamiseen, ja edellisen kerran mustavalkoiset ovat pelanneet kaksi peräkkäistä kautta Veikkausliigaa vuosina 2013 ja 2014.

Tepsi varmisti kauden 2027 liigapaikkansa hyvissä ajoin elokuun lopussa ja seura on päässyt jo rakentamaan tulevaisuuttaan, kun viime vuosista poiketen seuraavan kauden sarjatason ratkeamista ei ole tarvinnut odottaa kauden viimeiseen otteluun.

TPS:n päävalmentajana jatkaa tulevallakin kaudella Ivan Piñol. Valmennustiimistä jatkosopimukset tulevasta kaudesta on myös jo apuvalmentaja Enric Vilalla, maalivahtivalmentaja Jorge Marugánilla sekä transitiovalmentaja Ville Laukalla.

Pelaajiston osalta Tepsin joukkueenrakennus on jo paljon pidemmällä kuin edellisinä vuosina vastaavaan aikaan. TPS:llä on sopimus tulevasta kaudesta 15 pelaajan kanssa. Jatkosopimusjulkaisuja on luvassa heti ensi maanantaista lähtien.

TPS:n miesten edustusjoukkueen pelaajasopimusuutiset julkaistaan kaudella 2027 ensimmäisenä uutiskirjeen tilaajille. Uutiskirjeen tilaajana saat suoraan omaan sähköpostiisi kaikki tärkeimmät TPS-uutiset. Uutiskirjeen voit tilata tämän linkin kautta.

Turun Palloseura kiittää kannattajiaan, yhteistyökumppaneitaan ja koko mustavalkoista seurayhteisöä jalkapallokaudesta 2026. Nähdään pelikentillä kaudella 2027!

Kausikortit Veikkausliigan kaudelle 2027 tulevat myyntiin Lippu.fin verkkokaupaan ensi viikolla. Seuraa Tepsin viestintää ja varmista itsellesi mieluisa paikka seurata mustavalkoista futista Veikkausliigan kaudella 2027.

Lopputulos:

FC Lahti – TPS 5–1 (3–1)

Ottelun maalit:

13 min 0–1 Oscar Häggström
22 min 1–1 Martim Ferreira
29 min 2–1 Amir Belabid
35 min 3–1 Otso Koskinen
56 min 4–1 Amir Belabid
60 min 5–1 Otso Koskinen

TPS:n kokoonpano:

Dan Lauri (MV)
Oscar Häggström
Marius Könkkölä (63 min Joel Ahen)
Matej Hradecky
Charlemagne Azongnitode
Miika Kauppila
Abdoulie Tamba (63 min Eetu Turkki)
Lasse Ikonen
Tomi Väkiparta (63 min Atte Sihvonen)
Albijon Muzaci (C)
Nils Veinbergs

Erotuomari: Juho Nieminen

Pelipaikka: Toolpoint-areena, Lahti

Yleisömäärä: 1645

Sää: 10°, sadetta

Kooste

Lehdistötilaisuus

Lisää uutisia