TPS pelasi Kupittaan perjantaisessa myöhäisillassa 1-1- tasapelin FC Lahtea vastaan. Lähtökohdat olivat TPS:lle varsin haastavat, sillä vastakkain olivat joukkueet, joilla on vähiten voittoja ja vähiten tappioita. FC Lahti aloitti Turussakin terävästi ja hallitsi ottelun ensimmäisen puoliajan ensimmäistä puolikasta, mutta sen jälkeen TPS pääsi peliin erinomaisesti mukaan. TPS esitti nyt aivan eri tason peliä kuin viimeksi tiistaina SJK:ta vastaan Seinäjoella.
TPS TV:n kooste ottelusta: https://tpstv.fi/kooste-tps-fc-lahti-1-1-15-06-2018/
TPS:n ensimmäisen puoliajan paras maalipaikka siunaantui Mika Ääritalolle, joka täräytti pallon lähietäisyydeltä ylärimaan. Ensimmäisen puoliajan loppu toi peliin dramatiikkaa. Kun kello tikitti jo yliaikaa, vihellettiin TPS:lle pilkku. Hyökkääjä Elias Ahde asettui pallon taakse ja latasi pallon itsevarmasti maalin oikeaan alakulmaan. Maali oli TPS:lle ensimmäinen tämän kauden kotiottelussa ja samalla ensimmäinen myös Ahteelle TPS-paidassa Veikkausliigassa. FC Lahti aiheutti turkulaisyleisölle vielä sen jälkeenkin sydementykytyksiä iskemällä pallon maaliin. Osuma hylättiin kuitenkin paitsiona.
TPS:n mainio vire jatkui myös toisella puoliajalla, mutta jakson ainoan maalin iski kuitenkin FC Lahti, kun Hassan Sesayn kulma livahti suoraan maalin etukulmasta sisään. TPS paukutteli puolestaan tavoilleen uskollisesti jälleen maalirautoja. Ääritalo osui toistamiseen tolppaan ja myös Jani Virtasen vapaapotku kilahti maalin pystyrautaan. Aleksi Ristola ampui pallon kerran maaliinkin asti, mutta sekin tilanne vihellettiin paitsioksi.
– Ihmeellinen peli, en nyt ihan kellonaikoja muista, mutta mun mielestä eka puoli tuntia oli meidän täydellistä hallintaa ja sitten viimeinen 25 minuuttia oli aika hyvää meiltä, mutta siinä välissä TPS oli kyllä aika hyvä. Meillä loppui vähän liike ja Tepsi pääsi hyvin peliin mukaan. Aika ihmeellisesti peli aaltoili, ei ollut meille tyypillinen peli. Aina siinä on kaksi osapuolta ja Tepsi pelasi ajoittain tosi hyvin. Nämä vierasottelut eivät ikinä ole mitään helppoja. Vähän ihmetyttää se meidän hyvän otteen katoaminen. Meidän joukkue nousi henkisesti hyvin siitä rankkarista, eikä jääty murehtimaan sitä, FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas kiteytti illan tapahtumat.
– Meillä taitaa olla yhden kauden tolppa- ja ylärimaennätys, se ei ole enää hauskaa. Joka kerta kolisee, eikä pallo voi mennä sitä kahta senttiä vasempaan tai kolmea senttiä oikealle. Mä olen tyytyväinen siihen, mikä nousu meille tuli verrattuna siihen edelliseen SJK-pellin. Nostettiin pelin taso sinne, missä se on ollut. Tuolla pelillä me pystytään ottamaan pisteitä. Oltiin alussa pikkaisen köysissä, mutta päästiin sitten hyvin nostamaan omaa peliä. Se on hyvä merkki, että ei jääty sinne, vaan saatiin omaa tasoa nostettua. Peli kulki aika ajoin tosi hyvin. Lopussa oli sitten pikkuisen Lahti-painotteista, mutta mekin saatiin muutamia läheltä piti juttuja vielä lopussa. Pienellä parannuksella oltaisiin saatu enemmän pisteitä. Nyt saatiin sentään se maali aikaiseksi, tällaistä tämä jalkapallo on, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen puolestaan summasi.