TPS Jalkapallo palkitsee yhdessä pääyhteistyökumppaninsa OP Turun Seudun kanssa joka kuukausi kuukauden vapaaehtoisen tepsiläisen. Tammikuun vapaaehtoiseksi on valittu TPS:n P2011-joukkueen joukkueenjohtaja Jenni Mannila. Jenni sai palkinnoksi kahden hengen lippupaketin Turku Jazz Festivaleille ja TPS-kaulahuivin.
Jenni on erittäin ammattimainen ja pidetty joukkueenjohtaja. Hän on toiminut joukkueenjohtotehtävissä Tepsissä jo kuuden vuoden ajan.
Moi! Kuka olet ja kuinka kauan olet tehnyt vapaaehtoistyötä Tepsissä?
– Olen Mannilan Jenni. Toimin joukkueenjohtajana TPS:n P2011-joukkueessa ja olen ollut mukana nyt kuutisen vuotta.
Miten päädyit mukaan Tepsin toimintaan?
– Nuorempi poikani tuli Tepsiin suunnilleen eskari-ikäisenä, ensin J-P Perälän vetämään TPS Temppukouluun ja jatkoi siitä sitten oman ikäluokan joukkueeseen, kun sellainen perustettiin. Tykästyimme nopeasti sekä lajiin että seuran toimintaan. Aluksi olin itse ihan vanhempana mukana, mutta pian joukkueesta aukesi joukkueenjohtajan pesti ja tartuimme siihen yhdessä erään toisen äidin kanssa. Vuosi oli 2019, kun aloitin virallisessa roolissa joukkueenjohtajana, ja sillä tiellä nyt ollaan.
Mitä kaikkea työnkuvaasi Tepsissä kuuluu?
– Joukkueenjohtajana pidän siitä arjesta huolta joukkueenjohdollisesti, valmentajat pitää huolen sitten valmennuksen puolesta. Poikia varten olemme kaikki tässä mukana, kukin omassa roolissamme. Meillä on joukkueessa kaksi joukkueenjohtajaa, joten töitä pystytään onneksi jakamaan. Joukkueenjohtajan tehtävässä tärkeä osa on, että kommunikointi toimii vanhempien suuntaan ja kaikki käytännön asiat pystytään hoitamaan jouhevasti.
Minkälaisia kokemuksia vapaaehtoistyö Tepsissä on sinulle antanut ja mikä työssäsi on parasta?
– Koen tämän sellaisena positiivisena voimavarana. Vaikka hommia piisaa välillä paljonkin, niin kyllä tästä saa tosi paljon omaan elämään mielekästä sisältöä. Parasta on päästä näkemään pelaajien ilon ja onnistumisen hetket. Hankalissa hetkissä pyritään sitten olemaan nuorien pelurien tukena. Itselleni se tuntuu tosi merkitykselliseltä, että pystyy olemaan pelaajille sellainen turvallinen aikuinen joukkueympäristössä, jolle voi kertoa mistä vaan asiasta.
– Olen saanut tästä toiminnasta paljon uusia ystäviä ja tuttavapiiri on laajentunut valtavasti. Nyt saan vielä tehtyä oman opinnäytetyöni Tepsille, niin sekin on tosi kiva juttu.
Mitä TPS sinulle merkitsee?
– Se on minulle urheilullinen perhe. Oma perhe ja koti on tietysti muuallakin, mutta tämä on sellainen urheiluperhe, jossa on turvallinen ja hyvä olla. Tämä on yhteisö, jonka eteen haluaa itsekin antaa sen oman panoksensa.
Minkälainen suhde sinulla on jalkapalloon?
– Minulla on itselläni urheilutausta, mutta eri lajista. Pelasin itse aikanaan koripalloa. Vanhempi poika pelaa Tepsissä lätkää ja nuorempi innostui jalkapallosta. Omien lasten harrastusten kautta eri lajit ovat on tulleet kiehtovalla tavalla elämään mukaan.
Miksi kannattaa lähteä vapaaehtoiseksi urheiluseuraan?
– Tästä saa hyvää mieltä ja toiminnassa on hyvä henki. Joukkueen ja pelaajien hyväksi tätä tehdään kaikki yhdessä, porukalla. Tämä on hyväsydämistä työtä nuorten urheilun eteen.
Lämmin kiitos hienosta työstäsi Tepsin hyväksi, Jenni! Kuka TPS:n vapaaehtoinen ansaitsisi sinun mielestäsi tulla palkituksi? Voit ehdottaa kuukauden vapaaehtoista tepsiläistä tämän linkin kautta.