Otteluennakko: Jalkapallon Ykkösen ottelu TPS – MuSa perjantaina 10.9. klo 18.30

Oman joukkueen odotukset:

”Viikonloppu oli vapaata ja maanantai ja tiistai hoidettiin kroppaa. Meillä on ollut suhteellisen rauhallinen, mutta hyvä alkuviikko. Joukkue on saanut nyt myös tärkeää lepoa, koska nyt on kolme todella tärkeää matsia lyhyen ajan sisään. Keskiviikkona mentiin taas kovaa ja siirrettiin katse MuSa-peliin.

Kunniagalleriajuhlallisuudet tuovat arvokkuutta tähän peliin. On olennainen osa seurakulttuuria ja siihen liittyvää työtä, että vanhoja pelaajia, valmentajia ja taustavaikuttajia palkitaan ja muistetaan. Saan kunnian tulla ennen peliä tervehtimään heitä. Tosi hieno ilta siis tiedossa, ja meidän tehtävänämme on tietenkin tuoda viihdettä ja tulosta kentälle.

Oma peli on toiminut viime aikoina pääasiassa loistavasti. Palloa liikutetaan tehokkaasti ja järkevästi, maalipaikat on käytetty alkukautta paremmin, kentän leveyttä hyödynnetään oikein, prässätään ja aika hyvin on saatu vastustajan vastahyökkäysyritykset kuriin.  Näiden onnistumisten myötä pelaajien itseluottamus on kasvanut. Myös joukkueen sisäinen kilpailutilanne on erinomainen ja vaihdosta löytyy uusia miehiä. Kaikki perusasiat pitää kuitenkin hoitaa huolellisesti, että tulee toivottua tulosta”, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson tietää.

Ennakkoarvio vastustajasta:

”MuSa sai pitkän tappioputkensa poikki viimeksi todella tärkeässä KPV-pelissä. Heidän oli varmaan pakko tehdä jotakin, ja he ovatkin muuttaneet peliään tappioiden jälkeen. Pelisysteemi on aika suoraviivainen ja muoto on 4-1-4-1. MuSa myös vahvistui ikkunan aikana ja heillä onkin erinomaiset kärjet. MuSa näytti alkukaudesta, että he osaavat kyllä pelata. Me pelaamme omaa peliämme ja koetamme rikkoa MuSan peliä. Uskon, että heidän nykyinen pelisysteeminsä sopii meille hyvin”, Johansson arvelee KPV-pelin perusteella.

Kilpailutilanne:

Ykkönen lähenee loppuhuipennusta ja vihdoinkin myös kaikilla joukkueilla on sama määrä otteluita pelattuina. Koska kaikilla on takana nyt 19 kierrosta, on runkosarjaa jäljellä enää kolme kierrosta. Ykkösen teemana on koko kauden ajan ollut tasaisuus. TPS:n perjantainen vastus MuSa oli kevätpuolella jopa sarjan kärjessä, mutta nyt porilaiset ovat pudonneet sarjataulukossa peränpitäjiksi. RoPS on jo varma ylemmän loppusarjan joukkue ja myös TPS, VPS sekä Jaro ovat vahvasti sinne tyrkyllä. EIF ja Gnistan ovat myös viivan yläpuolella, mutta PK-35 vaanii tästä kaksikosta vain kolmen pisteen päästä. Myös perinteiset MP ja KPV hamuavat kuuden parhaan joukkoon. Se on jo tässä vaiheessa varmaa, että Ykköseen saadaan mahtava loppuhuipennus. TPS kohtaa MuSan jälkeen vielä Gnistanin kotonaan ja Klubi 04:n vieraissa.

TPS:n poissaolijat:

Onnipekka Pajulan lisäksi ainakin Jasper Jalonen puuttuu kokoonpanosta. ’Jappe’ on ollut paljon poissa, koska hänellä on ollut maajoukkuekiireitä ja myös leiriä ulkomailla. Muuten tilanne on ihan kohtuullinen”, Johansson kertoo.

Seuraa häntä:

MuSan keskikentältä löytyy TPS-kasvatti Juho Montola, joka siirtyi Poriin jo kaudeksi 2019. 22-vuotias entinen poikien maajoukkuemies oli alkukauden poissa riveistä loukkaantumisen vuosi, mutta hän palasi pelaavaan kokoonpanoon heinäkuun 10. päivänä JIPPO-ottelussa. Siitä lähtien hän on pelannut kaikissa joukkueensa peleissä paitsi tappiollisessa TPS-pelissä elokuun puolessa välissä. Monipuolinen Montola on pelannut tällä kaudella vaihtelevissa rooleissa porilaisten keskikentällä sekä myös topparina. Montola sai maalitilinsä auki heinäkuisessa Gnistan-pelissä.  

Erikoista:

TPS jalkapallon kunniagalleria saa kahdeksan uutta jäsentä ennen MuSa-ottelua. TPS aloitti tämän hienon perinteensä syyskuussa 2019, kun ensimmäiset kaksitoista ansiokasta seuratoimijaa aateloitiin Kunniagallerian jäseniksi ikuisiksi ajoiksi. Koronavuosi 2020 sekoitti myös Kunniagallerian suunnitelmia ja järjestyksessään toiset juhlallisuudet siirrettiin suosiolla tälle vuodelle.

TPS:n kunniagallerian ensimmäiset jäsenet olivat järjestyksessään seuraavat TPS-legendat: Uuno Mäki, Yrjö Suontausta, Helge Aalto, Ilmari Oksanen, Lauri Lehtinen, Vieno Viekki, Urho Teräs, Tauno Aitio, Veikko Asikainen, Keijo Kihlman, Jouni Gröndahl sekä Heikki Suhonen. Gröndahl ja Suhonen saapuvat perjantain tilaisuuteen itseoikeutettuina kunniavieraina. Perjantaina selviävät siis Kunniagallerian jäsenet numerosta 13 numeroon 20.

Historiaa:

Päivälleen 10 vuotta ennen MuSa-ottelua TPS kuritti Veikkausliigassa HJK:ta Veritas Stadionilla lukemin 2-1. Marko Rajamäen valmentama TPS houkutteli Kupittaalle 3846 katsojaa. TPS:n ja HJK:n silloiset kokoonpanot vilisivät mielenkiintoisia pelimiehiä:

TPS: Henrik Moisander, Juho Lähde, Sami Rähmönen, Jarno Heinikangas (C), Petteri Pennanen (84. Leroy Maluka), Mika Ääritalo (87. Dennis Okaru), Toni Kolehmainen, Jere Uronen, Roope Riski, Jarkko Hurme, Santeri Mäkinen (90. Jaakko Nyberg)

HJK: Ville Wallen (C), Tuomas Kansikas, Alexander Ring, Rami Hakanpää, Sebastian Mannström, Berat Sadik, Mathias Lindström, Akseli Pelvas (39. Mikko Sumusalo), Aki Riihilahti (74. Jarno Parikka), Erfan Zeneli (59. Joel Perovuo), Sebastian Sorsa (36. ulosajo)

Maalit: TPS: Toni Kolehmainen 37 min (rp), Roope Riski 61 min, HJK : Berat Sadik 33 min.

Muistitko vielä, että:

TPS piti MuSan kurissa Porin Ikuisen Tuulen Stadionilla reilu kaksi vuotta sitten ja poistui 10. elokuuta Turkuun 1-3-vierasvoitto taskussa. TPS:n avausmaalin iski Eliécer Espinosa ottelun 32. minuutin kohdalla. Kolumbialaiskärki näytti jälleen maalintekijän vaistonsa niittaamalla Sami Rähmösen passin takuuvarmasti verkkoon.

MuSa painoi pelin tasoihin juuri ennen ottelun taukoa Verneri Salmisen osumalla. Tepsi kuittasi kuitenkin porilaisten tasoituksen heti toisen puoliajan alussa. TPS pelasi hyvän kulmakuvion, jonka seurauksena pallo osui MuSan puolustajan käteen. Sen jälkeen pallo lyötiin pilkulle ja Espinosa tulitti päivän toisen osumansa. Kapteeni-Rähmönen täydensi mainion päiväpuhteensa 71. minuutilla ampumalla pallon porilaisten maalin kattoon.

Ottelun erikoisuuksiin kuului valtava varoitusmäärä, joita tuli peräti yksitoista. Lisäksi molemmista joukkueista sai yksi pelaaja komennuksen suihkuun kahden keltaisen kortin saattelemana. MuSa:n Juuso Rantala jätti kentän jo 56. minuutin kohdalla ja TPS:n Joakim Latonen joutui seuraamaan perässä 81. minuutin kohdalla. Ottelussa ei kuitenkaan pelattu mitenkään erityisen kovaa, joten runsas varoitusten määrä tuli sikäli yllätyksenä.

Ottelu alkaa Veritas Stadionilla perjantaina 10.9. kello 18.30. Ennen sitä kello 18.20 alkaa seremonia, jossa aateloidaan uudet TPS:n Kunniagallerian jäsenet. Liput otteluun myy Tiketti.

Ruutu näyttää kaudella 2021 kaikki Jalkapallon Ykkösen ottelut suorana. TPS –  MuSa-ottelun näkee suorana täältä.

Lisää uutisia